• Håkan Wahlmanin tahti ei laannu: ”Nautin työstäni ja pidän ihmisistä hevosten ympärillä”

    ”Kaikkein eniten pidän hevosista, joihin rakkaus vuosien varrella on syventynyt sitä mukaa kun edelleen saa kokemusta, oppia, rutiinia, näkemystä ja syvyyttä tekemiseen”, toteaa hevosalalla 1970-luvulta lähtien työskennellyt kirkkonummelainen Håkan ”Hockus” Wahlman.
    Håkan Wahlman nauttii työstään, sekä hevosista että ihmisistä niiden ympärillä. Kuvassa myös lapsenlapsi Olivia Wahlman ja hevonen Hazelberg's Morning Break.
    Håkan Wahlman nauttii työstään, sekä hevosista että ihmisistä niiden ympärillä. Kuvassa myös lapsenlapsi Olivia Wahlman ja hevonen Hazelberg's Morning Break. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ratsastus
    16.9.202313:00
    Kati Susi

    Håkan Wahlman (64) toteaa nauttivansa yhä työstään ja ihmisistä hevosten ympärillä, mutta vahvin side alaan hänellä on edelleen sama kuin alkeiskurssilaisena: itse hevonen.

    Mistä kaikki sai alkunsa, eli mikä voima sinut vei Savijärvelle alkeiskurssille 11-vuotiaana, vuonna 1970?

    ”Naapurin tyttö, joka oli ilmoittautunut sinne alkeiskurssille. Lisäksi olin tykästynyt eläimiin ylipäänsä”, Wahlman muistelee.

    Kilpauransa hän aloitti neljä vuotta myöhemmin esteillä, mutta kertoo sattuman ohjanneen hänet kouluratsastuksen pariin, kun sai juniorina alleen Jesse-hevosen, joka ei osannut hypätä.

    ”Ensimmäinen kilpailuvuosi Jessellä toi SM-kultaa 1976. Edustin Suomea neljä vuotta peräkkäin Junioreitten PM-kisoissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Toinen kulta tuli Vagabond- jalostusoriilla vuonna 1979, jolloin suoritin varusmiespalveluni Niinisalossa urheilujoukoissa.”

    Armeija-aikana urheilujoukoissa hän sai SVUL:n yleisvalmentajakoulutuksen, mikä yhdessä tunninpitokokemuksen kanssa viitoitti tietä tulevaan. Wahlmanista tuli valmentaja, ja työ jatkuu tänäkin päivänä. Oma kilpailu-ura hänellä jatkui 1990-luvulle asti muun muassa hevosilla Moulin Rouge, Mistinguette ja Welasco.

    ”Olen valmentanut paitsi kouluratsukoita aina EM-tasolle asti, aivan alussa valjakkoajon A-rengasta ja myöhemmin B-rengasta sekä kenttäratsastuksen A-rengasta kouluratsastuksessa.”

    ”Jokaiselle hevoselle löytyy paikka tästä maailmasta”, sanoo Håkan Wahlman.
    ”Jokaiselle hevoselle löytyy paikka tästä maailmasta”, sanoo Håkan Wahlman. Kuva: Ville Toivonen

    Tällä hetkellä Wahlmanin valmennettaviin kuuluu kouluratsukoiden lisäksi myös paljon esteratsukoita poneista junioreihin, nuoriin ja senioreihin, jotka kilpailevat SM-tasolla asti.

    ”Monet valmennettavani ovat mitaleita voittaneetkin.”

    Wahlman on tunnettu ohjasajoklinikoistaan, joilla vuosien mittaan on käynyt valtavasti ihmisiä oppimassa maastatyöskentelyä pitkien ajo-ohjien kanssa. Lisäksi hän on Helsinki Horse Show´n ja useiden muiden ratsastustapahtumien Mr. Ääni, eli kuuluttaja.

    ”Kaikki eri roolini ovat oikeastaan yhtä isoa kokonaisuutta, koska kuulija- ja asiakaskuntaa kaikkia yhdistää sama asia. Hevoset.”

    Siinä missä showt ovat arjessa ekstraa, on yksi asia vakio.

    ”Valmentajan rooli on käytännössä elämässäni läsnä joka ikinen päivä, koska joka päivä on valmennustehtäviä jossain.”

    Hockus Wahlman toteaa, että häneen vetoaa hevosessa hyvä luonne ja asenne.

    ”Jokaisen hevosen ei tarvitse tulla GP-kouluratsuksi taikka hypätä 160 cm esteitä tai laukata rohkeasti maastossa esteiden yli. Kaikki hevoset eivät myöskään vedä tukkia metsästä. Jokaiselle hevoselle löytyy paikka tästä maailmasta.”

    Håkan Wahlman, Olivia Wahlman ja Hazelberg's Morning Break.
    Håkan Wahlman, Olivia Wahlman ja Hazelberg's Morning Break. Kuva: Ville Toivonen

    Ihmisessä ja ratsastajassa hän kertoo arvostavansa sitä, että ihminen ei vaadi hevoseltaan välttämättä asioita, joihin hevosen edellytykset, rakenne ja tyyppi eivät sovellu. Myös ratsastajan halu tulla paremmaksi ja kehittyä on Wahlmanin mukaan arvostettava ominaisuus.

    ”Sanon usein valmennettavilleni, että minä en pysty opettamaan kenellekään mitään, mutta jos joku voi oppia minulta jotain, silloin voidaan päästä eteenpäin. Tarkoitan tällä sananmukaisesti sitä, että kukaan ei voi oppia toisen puolesta mitään vaan kaikkien täytyy oppia ja tehdä ihan itse. Siihen pitää olla omasta itsestään kumpuava halu, jossa on sopivassa määrin nöyryyttä, jota tarvitaan sen ymmärtämiseksi, että aina on parantamisen varaa.”

    Wahlman toivoo jokaiselle ratsastajalle avointa mieltä ja katsetta, joka ei sulje pois muiden lajien tapoja tehdä asioita. Niistä voi saada ideoita, joita voi soveltaa omaan tekemiseensä.

    ”Aina voi tehdä paremmin ja hienommin asioita. Jos ei oman itsensa takia niin ainakin hevosen takia.”

    Lisää aiheesta
    • Hildur Hagelbergin nykyinen hevosystävä on suomenhevosruuna Vauhdin Aatos eli Aatu. Vuosi sitten Hagelberg hyvästeli yli 20 vuotta ystävänään olleen Jesmanta-tamman.

      Ratsastus | Hildur Hagelberg ajoi pikkulottana natsiupseerien reen kumoon hankeen

      Tilaajalle
    • Working equitationissa hevonen tottuu monenlaisiin asioihin ja ratsukon keskinäinen luottamus paranee.

      Ratsastus | Katso videolta, miten monipuolisesti työratsastus treenaa hevosta – ”Kaikkien ratsastajien kannattaisi kokeilla lajia”

    • Noste tekee useita maastolenkkejä viikossa. Kuvassa oikealla olevalla Nosteella ratsastaa hoitaja Jaana Taalikka. Seuranaan kaksikolla on Kirsi Luotonen ja Tirrin Tango.

      Ravit | Noste on osoittanut suomenhevosen monipuolisuuden – tätiratsuksi myyty ruuna on ponnistanut sukunsa velvoittamalle uralle menestyneenä ravurina

      Tilaajalle
    • ”Minua kiehtoo mahdollisuus lajirajat ylittävään ystävyyteen”, sanoo Leena Vilkka. Suomenhevosystävänsä Ruudun Lennon eli Sokerin kanssa hän harrastaa muun muassa varusteitta ratsastusta.

      Ratsastus | ”Jokainen hevonen on oma arvokas persoonallisuutensa, jolla on mieli, tietoisuus ja oma tahto” ‒ ympäristöfilosofi Leena Vilkka toivoo ihmisten ymmärtävän hevosen arvon

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle