
Viime syksynä Timo Korvenheimo, nyt 40, koki uransa huippuhetken God Hyperionin Kriterium-voiton myötä. Suur-Hollola-sunnuntaina Korvenheimo oli myös suomalaisen raviurheilun ytimessä lauantain karsintavoittajan Kyle Webin finaalistartin ja samaisen God Hyperionin Nelivuotispokaalin myötä.
Täysosumia ei pyhänä tullut kotiedusta huolimatta. Kuitenkin Timo Korvenheimo osoittaa hevosineen kuuluvansa näihin ympyröihin kerrasta toiseen. Kyle Web oli Suur-Hollolan keulahevonen, mutta 07-vauhtinen avaus oli ymmärrettävästi liikaa.
”Siinä kiihdytyksessä jäi lopulta huonot kortit, eikä vaihtoehtoja oikein ollut”, ruunaa karsinnassa ja finaalissa ohjastanut Henri Bollström arvioi.
”Jo viimeisen kierroksen alussa tuli seuraava rykäisy, ja se oli liikaa, mutta ruuna kesti valtavan hyvin.”
”Kyle Webin polvikanavia operoitiin keväällä”, kertoo Timo Korvenheimo.
”Se oli Hollolassa älyttömän hyvä, mutta saatuaan nämä startit tehtyä se parantaa vielä selvästi, uskoisin. Enemmän startteja ennen suurkisaa olisi ollut parempi. Ensi vuonna sitten, ja onhan tässä muitakin hyviä lähtöjä, jos vain hevosessa on kulkua. Nälkää jäi tästä, se ei ole ongelma.”

Oliko tallilla Suur-Hollolassa kotietua? Muita finaalihevosia joko kuljetettiin kahtena päivänä edestakaisin useassa tapauksessa satoja kilometrejä tai vaihtoehtoisesti ne asuivat vierastallin tiloissa oudossa ympäristössä lauantain ja sunnuntain välin.
”Kyllä sinä varmasti sellainen etu oli. Meillä ei ole matkaa paljoakaan Orimattilasta. Ehkä sen voisi arvioida suorituksessa muutamaksi metriksi.”
God Hyperion oli puolestaan saanut numeron 12 Nelivuotispokaaliin. Se sai kolmannesta sisältä tilaa myöhään tiiviissä porukassa mutta tykitti lyhyellä pätkällä kolmanneksi ulkokautta.
”Heppa oli tosi hyvä, kun se nyt alkaa saada vauhtia ja rytminvaihdoskykyäkin esiin”, Korvenheimo iloitsee.
”Ensi vuonna voi tälläkin koittaa Suur-Hollolassa, mutta nyt keskitytään Derbyyn. Siinä se kauden päätähtäin on ja se keskipitkä matka on tälle iso plussa. Kyllä molemmat hevoset olivat Jokimaalla todella hyviä, ja odotukset jatkossakin ovat korkealla.”
Näiden kahden varaan Timo Korvenheimon 25 hevosen tallin tulevaisuutta on hyvä rakentaa?
”No joo, ovat ne ihan parhaita hevosia koko uraltani, mutta hyviä on ollut jo monta, enkä osaa laittaa sitä kärkeä mihinkään järjestykseen. Lisäksi tallin varsoissa on sellaisia, että sieltäkin se tulevaisuus rakentuu. Hyvin on päästy niillä ainakin ajoissa starttiin.”
Tallin suurin hevosmäärä on ollut 60.
”Tämä on ollut ihan tietoista kaventamista. Toiminnan laatu on parantunut olennaisesti. Itselläkin pysyy tatsi hevosiin paljon parempana, kun ei mene montaakaan päivää, ettei olisi ajanut suurin piirtein kaikilla.”

Korvenheimo on erilainen valmentajatarina. Hän ei ole syntynyt hevosperheeseen eikä innostunut vielä lapsena, mutta nuorena aikuisena innostus alkoi kasvaa ensin ravipelaamisen kautta. Ystävystyminen lainaohjastajana myös myöhäisen nousun tehneen Jarmo Saarelan kanssa vei harrastuksen uudelle tasolle. Korvenheimo kiersi usein raveissa Saarelan autoa ajaen. Leipä tuli aivan muista töistä, metallialan hommista. Ensimmäisen hevosen Enterprise O:n hankinnan ja menestyksen myötä ravivalmentaminen vei mennessään.
”Se maksoi muistaakseni 1 400 euroa”, Korvenheimo mainitsee Enterprise O:sta.
Kehitys Suomen valmentajien eturiviin on ollut huimaa. Tekisikö 40-vuotias Suomen Hippoksen hallituksen jäsen jotain uran alussa toisin, jos saisi sauman aloittaa uudelleen, ja mitä neuvoja hän antaisi nuorelle ravivalmentajalle?
”En oikeastaan muuttaisi urallani hirveästi mitään. Tyvestä puuhun se on vain kaikkien kiivettävä. Totta kai tekeminen on kehittynyt koko ajan, mutta niin sen pitääkin. Toisaalta jo aikaisin tajusin, että hevoset ja niiden kyvyt ovat A ja O. Olen koittanut saada hyviä hevosia ja toisaalta oikeanlaista porukkaa hevosenomistajiksi aika aktiivisesti. Jos olisin nuori valmentaja, panostaisin ainakin siihen puoleen. Hirveästi töitä pitää tällä alalla pystyä tekemään myös, se on selvää.”
”Varmastikin ravivalmentajana, varmaan muissakin hommissa, on oltava riskinottokykyä. Aika paljon olen rohkeasti etsinyt hevosprojekteja sekä lähtenyt niihin mukaan.”
”Hevosenomistajaporukkaakin on löytynyt siihen ympärille. Siinä avainsana on varmaankin ollut reiluus. Hevosten tai niiden osien myyminen ei ole ollut bisnestä, vaan se valmentajan bonus on ollut siinä, että saa hyvän hevosen, toivottavasti, treeniinsä ja menestyy sillä sitten.”

Varmaankin raviurheilussa täytyy muutakin tehdä, kuin hankkia hevosia?
”Kyllä, töitä on hirveästi, mutta olen koittanut saada meidät tiiminä toimimaan fiksummin ja fiksummin, panostaa olennaisiin asioihin. Hoito on jokseenkin yhtä tärkeä asia kuin valmennuskin. Vaimoni Sonja Korvenheimon opit hevosenhoidossa, lihashuoltoon liittyvä faskiamanipulaatio, on esimerkiksi vienyt hevosten hyvinvointia ja notkeutta eteenpäin. Sonja on hakenut sillä puolella jokseenkin kaiken opin, mitä on ollut saatavissa.”
Iso mies puhuu vakaasti ja harkiten, jopa hartaudella.
”Siitä päästään taas vähän siihen hevosenomistajaystävällisyyteenkin. Yritetään valmentaa ja hoitaa niitä hevosia niin, ettei eläinlääkärin laskuja tulisi turhaan. Se on myös iso kuluerä hevosenomistajille joka tapauksessa.”
Timo Korvenheimo seisoo keskellä Jokimaan varikkoaluetta, keskellä suomalaista huippuraviurheilua, vakaana kuin peruskallio. Hän on tullut huipulle ja tuskin siirtyy siitä mihinkään vähään aikaan.