• Hevosheinää ajetaan nyt etelään satojen kilometrien takaa – tulevan kesän heinäsatoon on ottajia jonoksi asti

    Etelä-Suomen hevosheinän tuottajilla ei ole juuri korttakaan viime kesän heinää varastoissaan. Vasta lumen alta paljastuneiden heinämaiden tulevat sadot ovat jo pitkälti varattuina.
    Tilaajalle
    Läpi talven Pekka Karhu on lähes joka viikko suunnannut rekan nokan Torniosta etelään ja lastannut kyytiin hevosheinää, jonka käyttäjät ovat heinäpulasta kärsivässä Etelä-Suomessa.
    Läpi talven Pekka Karhu on lähes joka viikko suunnannut rekan nokan Torniosta etelään ja lastannut kyytiin hevosheinää, jonka käyttäjät ovat heinäpulasta kärsivässä Etelä-Suomessa. Kuva: Kati Susi
    MT Hevoset|Hevoset
    18.4.202417:00
    Kati Susi

    Torniolainen Pekka Karhu pysäköi täysperävaunun pirkanmaalaistallin pihaan ja kuormasta puretaan liminkalaista kuivaheinää. Liki puoli vuosisataa yrittäjänä toiminutta Karhua on tänä talvena työllistänyt hevosheinän ajo Etelä-Lapista, Pohjois-Pohjanmaalta ja Savosta eteläisen Suomen hevostalleille.

    ”Meillä on kaksi autoa ja olemme ajaneet etelään liki sata paalia viikossa lokakuusta alkaen. Lisäystä kuljetusmäärässä on normaalivuoteen nähden varmaan 50 prosenttia”, Karhu kertoo.

    Aiemmin Karhun autot ajoivat heinää maatiloillekin, mutta kuluneena talvikautena suurimpana asiakkaana ovat olleet nimenomaan tallit. Kuiva hevosheinä on etelässä kortilla, tuottajat ovat jo pitkään myyneet ei oota. Puutteen paikkaamiseen on toistaiseksi riittänyt tavaraa muualta Suomesta.

    Pirkanmaalta Karhun matka jatkuu puolikkaalla kuormalla kohti Uuttamaata ja Turun seutua.

    ”Noin 2500 kilometriä tulee viikossa istuttua ratissa.”

    ”Hyvää heinää on ollut vaikea tänä talvena löytää korjuuhankaluuksien vuoksi.” Aku Kuusela

    Tampereen Hevoset-messuilla Etelä-Suomen laatuheinärenkaan osastolla toimintaa esittelivät renkaan varapuheenjohtaja, loimaalainen heinäntuottaja Aku Kuusela ja orimattilalainen Aleksis Kyrö, joka on heinäntuottaja ja MTK:n johtokunnan jäsen.

    Kuusela ja Kyrö totesivat, että viime kesän sadot jäivät 20−40 prosenttia normaalia pienemmiksi alkukesän kylmyyden ja kuivuuden vuoksi. Ensimmäisen sadon parhaana korjuuaikana sade hankaloitti paalausta ja vaikka toinen sato kasvoi kohtalaisesti, oli sateisuus senkin korjuussa riesana. Heinän laatu kärsi erikoisen kasvurytmin vuoksi.

    ”Hyvää heinää on ollut vaikea tänä talvena löytää korjuuhankaluuksien vuoksi. Peltoon jäi monella tavaraa”, Kuusela kertoo.

    Normaaleina heinävuosina Kuusela on myynyt noin 70 prosenttia heinästään vakioasiakkaille ja loppu on jäänyt vapaaseen myyntiin. Viime kesänä kaikki mitä tuli, meni heti. Kyrön tilalla suurin osa heinästä menee tilan toisen omistajan Siiri Kyrön tallin hevosille.

    ”Tämän talven tilanne on ollut se, että tilan omille hevosille heinää on ollut tarpeeksi ja sopimusasiakkaille saatiin järjestelyin heinä riittämään juuri ja juuri”, Kyrö kertoo.

    Heinäntuottajat Aku Kuusela ja Aleksis Kyrö kertovat, että kysytyin heinä talleilla on vähäsokerinen kuivaheinä pienpaalissa.
    Heinäntuottajat Aku Kuusela ja Aleksis Kyrö kertovat, että kysytyin heinä talleilla on vähäsokerinen kuivaheinä pienpaalissa. Kuva: Kati Susi

    Viime kesän joissain korjuuerissä oli kasvuolosuhteiden vuoksi korkeat sokerit ja alhaiset valkuaiset. Tulevana kasvukautena heinäntuottajat pyrkivät varautumaan käytettävissä olevin keinoin mahdollisiin ongelmiin.

    Kuivuutta kestävä pehmeälehtinen, hollantilainen ruokonatalajike on Kuuselan mukaan ollut pienessä määrin kokeilussa parina vuonna ja sen testaamista jatketaan. Lisäksi hän kertoo pyrkivänsä torjumaan kuivuushaittoja ruiskutettavilla maalannoitteilla, joiden pitäisi toimia kuivempinakin kesinä.

    Kyrön tilalla käytetään läheisen biokaasulaitoksen sivutuotteena syntyvää rejektionestettä heinämaiden lannoitteena. Nestemäiset, maan mikrobiologista aktiivisuutta edistävät lannoitteet ovat Kyrön mukaan nousussa. Uusia ratkaisuja säkkilannoitteiden tilalle on etsitty kustannussyistä mutta myös kierrätysmielessä.

    ”Osa asiakkaista haluaa odottaa analyysien saapumiseen, mutta osa ostaa heinät samana päivänä kun ne on paalattu.” Marju Koski

    Tallinpitäjät ovat saaneet jo pari vuotta tottua heinän reippaaseen kallistumiseen.

    ”Tuotantokustannuksiin tuli kaksi vuotta sitten aika iso pompsaus, eikä alentumista näy. Tuntuu että muovin, lannoitteiden ja polttoaineiden hinnat pysyvät korkealla. Inflaatio ja energian hinta vaikuttavat myös pysyvän nykyisellä tasolla”, Kyrö toteaa.

    Vesilahtelainen Marju Koski kertoo, että tulevana kesänä heinää viljellään entiseen tapaan 25 hehtaarilla. Tulevaa kuivaheinäsatoa ei tänäkään vuonna tarvitse markkinoida: oletusmäärä kuivaa heinää on kaikki varattu ja kuivaa heinää halajavia riittää jonoksi asti. Pääsääntöisesti paalit ostetaan tilalta saman tien kun ne on pellolla paketoitu.

    ”Osa asiakkaista haluaa odottaa analyysien saapumiseen, mutta osa ostaa heinät samana päivänä kun ne on paalattu”, Koski sanoo.

    Lisää aiheesta
    • ”Tämä heinävuosi olisi ollut kylmän ja kuivan alun vuoksi katastrofi, ellei heinäkuussa olisi alkanut sataa”, toteaa kärköläläinen laatuheinäntuottaja Juha Sivo. Vuodelta 2019 olevassa arkistokuvassa hän tutkii kuivuuden vaivaamia timotei-nurminatakasvustoja.

      Hevosen terveys | Ilmasto muuttuu – muuttuvatko hevosheinään käytettävät heinälajit?

      Tilaajalle
    • Odelmaksi kutsutaan kakkoskorjuun satoa. Sen sulavuus on usein ykkössatoa suurempi. Kuvassa odelmaheinää oikealla.

      Hevoset | Vatsavaivaisille hevosille kysytään nyt tietynlaista heinää, mutta trendissä on viljelijän mukaan ongelmansa: ”En antaisi harrastehevoselle odelmaa”

      Tilaajalle
    • Kaakkolan tilalla asuvien islanninhevosten lannasta ei ole Anita Kaakkolalle pellolla juuri hyötyä, sillä se sisältää niukasti typpeä. Marjapensaille hevosenlannasta voi olla enemmän iloa, sillä ne eivät tarvitse typpeä yhtä paljon kuin heinä tai vilja. Tilalle ehdittiin onneksi hankkia lannoitteet ennen Ukrainan sotaa.

      Hevoset | Selvitys: Hevosheinän tuottamisen kulut ovat nousseet jopa 40 prosenttia – ”Hevosenlannan käyttökelpoisuus lannoitteena on lähes nolla”, sanoo laatuheinärenkaan jäsen

      Tilaajalle
    • Hevosheinä on ollut Harri Vinnamon leipälaji koko yrittäjyyden ajan. Hevosheinän markkinat ovat pääosin tasapainossa, mutta hinnassa on tänä vuonna huomattava korotuspaine.

      Hevoset | Hevosheinällä vakaat markkinat ‒ ”Lannoitusstrategiaa on tänä vuonna pohdittava tarkasti”

    Artikkelin aiheet
    hevosheinän tuotanto
    heinäpula
    heinäkuljetus
    heinäntuottajat
    Etelä-Suomi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle