• Jonna Aaltoselta iso onnistuminen, Laura Kangasniemi suhteellisen tyytyväinen

    Suomalaiset pararatsastajat Jonna Aaltonen hevosella Laxton for U ja Laura Kangasniemi Goldprinsillä ratsastivat ensimmäiset ohjelmansa Saksassa Aachenissa maailmanmestaruuskilpailuissa.
    Tilaajalle
    Jonna Aaltonen ja Laxton for U hevostarkastuksessa, jossa katsotaan, että hevonen on kilpailukuntoinen.
    Jonna Aaltonen ja Laxton for U hevostarkastuksessa, jossa katsotaan, että hevonen on kilpailukuntoinen. Kuva: SRL / Sonja Holma
    MT Hevoset|Ratsastus
    20.8.202616:00
    Miia Lahtinen

    Ryhmässä V ratsastava Jonna Aaltonen onnistui tekemään ennätysprosenttinsa 70,846, millä sijoittui luokassa seitsemänneksi. Laxton for U oli energinen, mutta teki tarkkaa työtä ratsastajansa kanssa.

    ”Se syttyy yleisöstä ja tykkää, kun on tapahtumaa ympärillä. Se viihtyi Pariisissakin”, paralympialaisissa kaksi vuotta sitten ratsastanut Aaltonen myhäilee.

    Erityisen onnellinen hän on ensimmäisistä saamistaan yhdeksiköistä, jotka tulivat laukanvaihdosta käynnin kautta ja lopputervehdyksestä.

    Laxton for U loukkaantui vakavasti alkutalvesta ja se jouduttiin leikkaamaan, joten nopea paluu kilparadoille oli iso onnistuminen.

    ”Ja onnistuimme ajoittamaan kauden parhaan kunnon tärkeimpiin kisoihin”, Aaltonen iloitsee.

    Hän itse on sairastunut koronarokotteen aiheuttamaan selkäydintulehdukseen, mikä aiheuttaa erilaisia vaikeuksia. Saksan tämänhetkinen viileä ilma on Aaltoselle parahultainen.

    ”Mun kropalle optimaalinen keli, on ollut hyvä olo aamusta asti”, hän sanoo.

    Laura Kangasniemen Goldprins on iso, ja Aachenissa se on ollut myös villi.
    Laura Kangasniemen Goldprins on iso, ja Aachenissa se on ollut myös villi.  Kuva: SRL / Sonja Holma

    Pararatsastuksessa kilpaileva toinen suomalainen on ryhmässä IV ratsastava, keskivaikeasta aivovammasta ja toispuoleisuudesta kärsivä Laura Kangasniemi.

    Hän sai 11-vuotiaalla ruunallaan Goldprinsillä prosentit 65,528 ja 14. sijan. Se oli ratsukolle tälle vuodelle hieman alakanttiin.

    Kangasniemi on kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen tyytyväinen, sillä rata oli ehjä. Hän kertoo, että koko kausi on ollut haastava ja oikeastaan vasta heinäkuussa treenit ovat alkaneet sujua.

    Aachenin kilpailuympäristössä Goldprins on kuitenkin ollut villinpuoleinen jo hoitotilanteissa. Ratsastaja selittää, että kun Goldprins jännittyy, sen koko kroppa jännittyy täysin, jolloin hänen pienikokoisena ihmisenä on vaikea päästä istumaan alas hevosen liikkeeseen ja vaikuttamaan ratsuunsa.

    ”Aika monenlaiset tunnelmat. Hevonen jännitti aika paljon, kun menin radalle, ja aika paljon sai ratsastaa”, Kangasniemi kertoo.

    ”Se ei ole helpoin kaveri, vaikka se ihanin onkin. Se vaatii kaikki kuut kohdilleen”, Kangasniemi sanoo hevosestaan.

    Seuraava rata ratsastetaan lauantaina, ja se on ollut ratsukolle yleensä vahvempi. Vapaaohjelmafinaaliin pääsee kahdeksan parasta, kun lasketaan yhteen prosentit kahdesta ensimmäisestä radasta. Finaaliin pääseminen ei ole Kangasniemelle nyt todennäköistä.

    ”Mutta jos saisi lauantain radalta hyvän fiilingin ja päästäisiin vähän rennommin radalla”, hän sanoo.

    Toiveena on lämmin ja aurinkoinen ilma.

    ”Mitä kylmempi on, sitä vaikeampi Prinssi on henkisesti ja fyysisesti”, Kangasniemi kertoo.

    20.8. kello 17.55. lisätty artikkeliin suomalaisratsukoiden sijoitukset.

    Lisää aiheesta
    • Jonna Aaltosen 11-vuotias ruuna Laxton for U on loukkaantunut.

      Ratsastus | Jonna Aaltosen Pariisin ratsulla vakavat vammat

      Tilaajalle
    • Kyra Kyrklundin taannoisen valmennus- ja opetusklinikan tuotot ohjattiin hyvään tarkoitukseen.

      Ratsastus | Kyra Kyrklund sponsoroi pararatsastaja Jonna Aaltosta – ”Mielettömän hienoa saada omalta idoliltaan tällainen tuki”

    • Jonna Aaltonen on noussut Laxton For U:n kanssa Suomen pararatsastuksen kärkeen.

      Ratsastus | Jonna Aaltonen luopumassa paralympiaratsustaan

      Tilaajalle
    • Euroopan mestaruuden Saksassa ovat olleet Laura Kangasniemen ja Goldprinsin tähänastisen uran kohokohta.

      Ratsastus | Laura Kangasniemi jännittää Pariisin paikkaa – onnettomuus esteillä vei pararatsastajaksi

      Tilaajalle
    • Koronarokotteesta sairastunut Jonna Aaltonen ja Laxton for U kilpailevat pararatsastuksen ryhmässä V, jossa tehdään vaikeimpia asioita.

      Ratsastus | Jonna Aaltonen ja Laxton for U mukaan EM-finaaliin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pararatsastus
    ratsastus
    Jonna Aaltonen
    Laura Kangasniemi
    Aachen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle