

Anu ja Kaija Jaskarin Kajas Stable kertoo Facebook-sivuillaan harjoittavansa pienimuotoista kasvatustoimintaa. Kun tammojen määrää kysyy, niiden luettelemisesta ei meinaa tulla loppua.
Lopulta päästään kahdeksaan tammaan, joista puolet on kantavina. Lisäksi päälukuun kuuluu russponi Kiikku’s Neon, joka on jättänyt SE-poni Mr Brightsiden.
Mielessä itää ajatus, että talli hieman vähättelee toimintaansa.
Anu Jaskari myöntää toteamuksen naurahtaen. Samaan hengenvetoon hän iloitsee, että tallin kahden tamman jälkeläiset selvittivät tiistaina tiensä Kriteriumin finaaliin.
Viime vuonna talliin hankitun Joihumillan poika Reipas Suomalainen kilpailee suomenhevosten finaalissa. Jaskarien itse omistama oma kasvatti Kajas Poseidon teki kovan työn, ja kilpailee reilun viikon päästä Teivossa ajettavassa lämminveristen Kriteriumin finaalissa.
Jaskareille kolmanneksi sijoittuneen oman kasvatin menestys oli yllätys, varsinkin kun varsalle Teivon karsintalähtö oli vasta uran toinen startti.
”Oli ensinnäkin yllätys, että Harri ilmoitti hevosen karsintaan”, Anu Jaskari viittaa valmentaja Harri Koivuseen.
”Jotenkin ajattelin, etteivät Koivuset ilmoita niin rutinoitumatonta hevosta mukaan. Mietin, että ehkä kolmivuotiskausi oli ohi ikäluokkalähtöjen osalta, kun aloitus meni niin pitkälle.”
Jaskarin mukaan Kajas Poseidonin uran alku viivästyi monestakin syystä.
”Ensinnäkin oli omistajien itsepäisyys pitää hevonen oriina. Se ruunattiin vasta maaliskuussa. Kajas Poseidon on aina ollut tosi kiltti. Ajattelin, tuleeko siitä ruunana liiankin kiltti. Mutta Harri oli oikeassa, ettei se keskittynyt tarpeeksi oriina.”
Historiasta löytyy myös irtopalojen leikkaus sekä viimeisimpänä vastoinkäymisenä kaviopaise. Tähän peilaten selviytyminen ikäluokkafinaaliin keskipitkän matkan kilometriajalla 15,5a on huikea suoritus.
”Kyllä hevosen täytyy olla itsessään hyvä, kun valmistautuminen on ollut niin katkonaista. Mieletön juttu. En ainakaan muista, että monikaan hevonen olisi näin vähällä starttimäärällä päässyt Kriteriumin finaaliin.”

Anu ja Kaija Jaskari seurasivat Kriteriumin karsintoja paikan päällä Teivossa. Kisan jälkeen katoksella tunnelma oli korkealla. Omistajat iloitsivat myös siitä, että hevonen palautui startista hienosti.
”Se joi hyvin illalla. Aamulla Olli Koivunen laittoi viestin, ja hoitaja kertoi hevosen myös syöneen hyvin. Tallilta tulee tosi hienosti tietoa ruunan kuulumisista. Olen varmaan itsekin aika aktiivinen”, Anu Jaskari naurahtaa.
”On mukavaa, että karsintaa on pystynyt katsomaan myöhemminkin. On kotona katsottu lähtöä, kuten myös varsan ensimmäistä voittoa.”
Kajas Stable on toiminut nelisen vuotta Kouvolan kupeessa Voikkaalla. Paikkaa on laajennettu toiminnan mukaan.
”Me mentiin Kaijan kanssa kimppaan, ja Kajas Stable on sen ajan toimintaa. Olen itse pitempään kasvattanut hevosia, mutta mitään tämmöistä ei ole aiemmin ollut.”
Kajas Stablen toiminnassa on myös voimakas inhimillinen puoli. Jaskarit tarjoavat kodin useille eläköityneille siitostammoille tai kilpahevosille. Elämäniloisille ja kunnossa oleville hevosille voi lunastaa kotipaikan, jossa ne saavat elää porukassa.
”Lisäksi täällä pyöritetään hevosavusteista toimintaa, esimerkiksi autistisille lapsille ja nuorille. Eettinen puoli on meillä isosti esillä. En tiedä, saadaanko tätä ikinä kannattavaksi. Mutta tätä tehdään rakkaudesta lajiin ja etenkin hevoseen.”