

Kilpailuun osallistui viisi ratsukkoa. Jaana Pulkkisen voittoratsu on Flekanderi Oy:n kasvattama 4-vuotias FWB-tamma Verdissimo FG (Clintissimo – Verdi).
Neljääkymmentä ikävuotta lähestyvä Pulkkinen itse on vesialan insinööri, joka valmentaa ja ratsuttaa sivutöinään.
”Olen tavoitteellinen, mutta kuitenkin harrasteratsastaja”, hän luonnehtii.
Vähän alle 10 vuotta sitten hän yritti vieroittaa itsensä tavoitteellisesta hevoskilpaurheilusta ja ainakin kenttäratsastuksesta, mutta se ei onnistunut.
”Kun kevätaurinko alkaa paistaa, pitää päästä maastoesteille. Se fiilis on vain niin hieno. Juoksin puolimaratoneja ja maratonin, mutta eivät ne tuntuneet miltään verrattuna kenttäkilpailun ja maastoradan tunnelmaan”, Pulkkinen hymyilee.
Hän kertoo ratsastaneensa nuorena paljon maastossa, ja siellä ylämäet, alamäet ja kiinteät esteet tulivat luontevaksi osaksi ratsastusta. Kyllä Pulkkinen joskus nuorena mietti hevosalaa ammattinakin.
”Mutta muista töistä saa varmemmin parempaa liksaa. Lisäksi työskennellessäni hetken ulkomailla huomasin, että se ei aina ole niin kaunista, kun raha tulee elävien olentojen avulla. On parempi olla insinööri ja tehdä hevosia siinä sivussa”, hän sanoo.
Verdissimo FG löytyi Saara Flekanderin tallista. Pulkkinen oli aikanaan kiinnostunut jo sen emästä nimeltä Waste of Money, jonka veli Consilium on menestynyt Mila Saukon kanssa junioreiden esteillä PM-joukkuekultaan asti. Flekander houkutteli Pulkkista moneen kertaan varsakaupoille, ja kun varsa oli kaksi, kaupat tehtiin. Verdissimon kiltti mutta kipakka luonne innosti, ja MM-tasolla ratsastanut Pauliina Swindells näytti hevosvalinnalle vihreää valoa.
Viime talvena Pulkkinen ja Verdissimo osallistuivat FWB-yhdistyksen järjestämiin nuorten hevosten valmennuksiin, joita vetää Niclas Aromaa.
”Sain hyvää oppia, ja Nikke tykkäsi hevosestani. Mietin jopa, että pystyisinköhän olemaan tämän kanssa pelkkä rataesteratsastaja”, Pulkkinen paljastaa.
Mutta ei hän pystynyt. Hän pohtii, että rataesteillä tulee helposti tunne, että pitäisi olla aina niin täydellinen ja aina hyvässä ponnistuspaikassa, kun taas kenttäratsastuksessa saa joskus tulla isosta laukasta iso hyppy. ”Kentässäkin haluamme mennä siististi ja laadukkaasti, mutta ehkä emme niin ryppyotsaisesti”, Pulkkinen luonnehtii. Maastoesteillä häntä on koko kesän valmentanut alan suomalainen huippu Seppo Laine.
”Se tulee kalliiksi.”
Kysyttäessä ratsastuksen kustannustasosta Pulkkinen kertoo ymmärtävänsä hyvin, että kun yleinen kustannustaso nousee, sen pitää näkyä myös tallivuokrissa, palveluiden hinnoissa, varusteissa ja kaikissa.
”Mutta kun hoidat hevosta ennakoiden, hierotat, hankit varusteet, kengitytät ja yrität huolehtia itsestäsikin. Se tulee kalliiksi. Kyllä tässä saa tehdä pitkää päivää, mutta niin se taitaa olla usealla muullakin hevosihmisellä”, Pulkkinen toteaa.
Ja ovathan ne positiivisetkin seikat isoja.
”Tässä hevosurheilussa on niin monta hienoa asiaa. Sen huomasin, kun yritin irrottautua tästä. Maastoesteet ja kilpaileminen ovat tosi siistiä, mutta esimerkiksi myös se, kun ratsastat toisten ihmisten hevosia, ne alkavat toimia ja saat tehtyä sekä ne hevoset että ihmiset onnellisiksi”, Pulkkinen päättää.