

Heli Perkiö on kuulunut lähemmäs 30 vuoden ajan suomalaisen monté-lähtöjen vakionimiin. Kuortaneella vaikuttava Perkiö on ohjastanut uransa aikana lähemmäs 1 000 lähtöä. Voittoja niistä on kertynyt tähän mennessä 119 kappaletta. Vaikka Perkiö aiemmin ohjastikin jonkin verran kärrylähtöjä, on pääasia tilastomerkinnöistä tullut montélähdöistä.
”Aiemmin ajoin jonkin verran kärrylähtöjäkin. Voitin muun muassa 2010 Ravinaisten SM-kilpailun. 2020 syksyllä olin mukana Ravinaisten SM-kilpailussa. Ne ovat viimeisimmät kärrylähtöni”, toteaa Heli Perkiö.
Kärrylähtöjen taustalle jäämisen selittää terveydelliset syyt. Hän on tyytyväinen pystyessään ohjastamaan terveystilanteestaan huolimatta montélähdöissä. Hän kuitenkin tiedostaa myös kärrylähtöjen haasteet, mikäli niitä pystyisi ohjastamaan.
”Enhän minä saisi kärrylähtöihin missään nimessä hevosia ohjastettavaksi, mutta montén kautta saan jatkaa kilvanajoa.”
50 vuoden ikäpyykin tänä vuonna saavuttava monté-ohjastaja on ohjastanut tulosten valossa parin viime vuoden aikana uransa parhaat kaudet. Tällä kaudella voittoja on tullut neljä, viime kaudella yhdeksän ja toissa kaudella koko uran paras voittomäärä 12 voittoa. Perkiö korostaa fyysisestä kunnosta huolehtimisen tärkeyttä. Pitkän pesäpallouran ja ammattinsa avulla hyvän fyysisen kunnon rakentanut Perkiö hyödyntää kotitilan töitä fysiikan ylläpitämisessä.
”Urheilu-uralla tuli tarpeeksi pyörittyä kuntosalilla, joten nykyisin keksin muunlaista treenaamista. Kotitallin pyörittämisestä saa hyvin liikuntaa. Usein tulee myös liikuttua itse hevosten liikkuessa.”
Hevosten liikuttamisella pitkän linjan raviharrastaja ei tarkoita suoranaisesti hevosten valmentamista. Aiemmin Perkiöllä oli useampikin oma starttihevonen kotitallissa. Perkiö naurahtaa todetessaan vanhimman tallin asukkaan olevan 33 vuotta, ja nuorimman seitsemän vanha.
”Ilman uusinta tulokasta tallin asukkien keski-ikä on 25,2 vuotta. Uusin tulokas on valmennuksessa. Aika näyttää tuleeko siitä starttihevosta. Muut hevoset ovat vanhoja starttihevosiani. Halusin tarjota niille mukavat eläkepäivät. Tulee pidettyä itsensä liikkeessä liikuttaessani niitä”, naurahtaa Perkiö.
Hänen puhuessaan toistuu usein hevosen merkitys niin menestyksen kuin hevosenomistajan kannalta. Perkiö painottaa voittamisen olevan antoisaa, mutta hänelle ohjastajana heikompi sijoituskin saattaa olla palkitsevampi kuin voittotaistelussa mukana olo.

”Pitää osata suhtautua realistisesti menestysmahdollisuuksiin. Joillekin omistajille hevosen saavuttama rahasija on jo todella iso asia. Usein tällaisissa tapauksissa tunnen onnistuneeni ohjastajana. Raviurheilu tarjoaa onnistumisen tunteen monella eri tasolla. Sekin on ohjastajan taidonnäyte, että osaa maksimoida hevosen sijoituksen kapasiteetin mukaan.”
Edellä sanottu kuvaa hyvin Perkiön hieman humoristista suhtautumista monté-istuntaan liittyvään keskusteluun. Hän painottaa jokaisen ohjastajan tekevän asioita tyylillään. Jokaisen pitäisi olla valmis kehittämään itseään kuitenkin omista lähtökohdistaan.
”Mutta kaikkien pitää kuitenkin saada harrastaa ilman, että joutuu lukemaan arvostelua sosiaalisen median kanavilla jonkin muoti-ilmiön takia.”
Perkiöllä ei ole tapana miettiä sen suuremmin istuntaa ohjastaessani monté-lähdössä. Hän joutuu useimmiten muuttamaan istunta-asentoa useamman kerran lähdön aikana. Näin ollen ohjastaja pystyy tukemaan ja pitämään hevosen paremmin ravilla.
”Istuntaa pitää pystyä muuttamaan tilanteen ja hevosen mukaan. Ravilähtö on paljon muutakin kuin monté-ohjastajan hyvä tyyli. Koskaan ei voi korostaa liikaa lähdön lukutaitoa sekä turvallisuuteen liittyviä seikkoja. Vanha totuushan on että hyvä hevonen tekee hyvän ohjastajan.”
”Laji on mennyt eteenpäin monella tapaa minun ensimmäisistä vuosistani.”
Perkiötä ilahduttaa monté-ohjastajien ja -hevosten lisääntynyt määrä viime vuosina. Hän on kuitenkin ehtinyt nähdä raviuransa aikana asennemuutoksen niin raviurheilussa kuin laajemminkin yhteiskunnassa oman asennoitumisen suhteen. Perkiön mukaan kaikille pitäisi olla selviö olla valmis laittamaan itsensä likoon mikäli haluat eteenpäin urheilulajissa tai työelämässä.”
”Halutessasi aloittelevana ohjastajana ohjastettavia, on hankittava näytöt omalla tekemisellä. Joko omalla hevosella tai sitten on järjestettävä harjoittelu omien kontaktien kautta. Pitää myös olla valmis ratsastamaan tai ajamaan hiittejä sekä olemaan tarjolla harjoitusraveissa ohjastajana. Asiakaspohjaa on rakennettava omalla aktiivisuudella.”
Kokenut monté-ohjastaja korostaa ettei pelkkä tarjolla olevien monté-ohjastajien määrän nousu ei auta lajin kehittymiseen.
”Kiitos kuuluu tietysti hevosten taustajoukoille, jotka ovat enenevissä määrin ilmoittaneet hevosia monté-lähtöihin ja mahdollistavat harrastuksen.”
Monté-lähtöjen urheilullinen taso on Perkiön mukaan parantunut huomattavasti hänen ohjastajauransa aikana. Monté-lähdöissä maksettavat paremmat palkinnot on tärkein yksittäinen selittävä tekijä.
”Laji on mennyt eteenpäin monella tapaa minun ensimmäisistä vuosistani. En halua kuulostaa ahneelle, mutta olisi kuitenkin mukavaa, mikäli monté-lähtöjen palkintoja pystyttäisiin nostamaan edelleen ylöspäin. Olisi tärkeätä saada entistä enemmän hevosia monté-lähtöihin mukaan. Se onnistuu parhaiten palkintoja nostamalla.”

Perkiö painottaa montén suosion kasvattamisella olevan mahdollista saada paljon uusia ihmisiä raviurheilun pariin. Usein ratsastustaustan omaavalle nuorelle monté toimii pehmeänä sisääntulona raviurheilun pariin.
”Useinhan monté vetäisee mukanaan vauhdikkuudellaan sitä kokeilevan ohjastajan. Monihan on sitten myöhemmin myös ajanut kärrylähtöjä. Vielä tärkeämpi yksityiskohta on, että useinhan montéohjastajan lähipiiri tutustuu samalla raviurheiluun. Sitä kautta saadaan paljon potentiaalisia uusia katsojia sekä hevosenomistajia.”
Kokenut monté-ohjastaja aikoo jatkaa ohjastajauraansa oman jaksamisen ehdoilla. Perkiö tiedostaa fysiikan lakien jossakin vaiheessa tulevan vastaan. Viime vuosina Antti Ala-Rantalan valmentama Sjö Kongen on tarjonnut monta hienoa hetkeä montélähdöissä ympäri Suomen.
”Voitin Suomenhevosten montén Suomen Mestaruuden 2002 äitini omistamalla A.P. Vänkärillä. Sjö Kongenilla on kuitenkin oma erityinen paikkansa minun ohjastajaurallani. Ei noin mukavalla ja hyväluokkaisella hevosella saa useasti ohjastaa.”
Haastattelun lopuksi Perkiö nostaa esiin monté-yhteisön hyvän yhteishengen. Hän painottaa ilmapiirin olevan niin ohjastajien kuin hevosenomistajien välillä todella erinomaisen.
”Olen solminut montén avulla monia elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Monté-harrastajat pitävät todella hyvin yhtä keskenään.”