”Jos geenit katoavat, niitä ei saa jalostamalla enää takaisin”

Harvinaissukuisten suomenhevosten vaalijat Liisa Hytönen ja Ida Harlin toivovat, että suomenhevostammoja astutettaisiin enemmän.

”Ei jokaisen suomenhevosen tarvitse olla huippusuorittaja tai ensimmäisen palkinnon tamma, että se kannattaa astuttaa. Kunhan ei nyt ihan päälle kaadu tai ole hirveitä perinnöllisiä sairauksia”, Hytönen sanoo.

”Sen takiahan niitä jalostetaan, että saadaan asioita parannettua seuraaviin sukupolviin. Mutta jos geenit katoavat, niitä ei saa jalostamalla enää takaisin.”

Harlin ja Hytönen pyytävät tammanomistajia katsomaan erityisesti tammansa emälinjaa. Jos tammalinja on harvinainen, tammasta kyllä pitäisi teettää varsa tai pyytää kaveria teettämään.

Harvinaissukuisten hevosten vaalijat välttelevät usein jalostusjättejä Hilua, Vokkeria, Suikkua ja Vieteriä. Hytönen toteaa, että rodun kannalta ei ole välttämättä fiksuinta itsepäisesti välttää yksittäistä oria, mutta henkilökohtaisella tasolla siinä on puolensa.

”Paljon hyviä tammoja on tarjolla, mutta kun on tässä asiassa jyrkällä linjalla, monet onnistuu jättämään ostamatta”, hän hymyilee.

Asia on ihan oleellinen, sillä geenien pelastaminen vaatii välillä ostotoimenpiteitä.

”Ja sitten kun se varsa syntyy, pitää heti miettiä, mikä sille sopisi seuraavaan sukupolveen.”

Pikku Verneri (vas.) ja sen poika Hehku Hemmo laiduntavat perinnebiotoopissa, susiaidan takana yhdessä lampaiden kanssa. Kuva: Hanne Manelius

1,5 vuoden sisään hänen on pitänyt ostaa jo kaksi oria. Ensin hän osti omakasvattioriin Antti Armaan pojan Kankalon Poseidonin, ettei sitä ruunattaisi, ja sitten kävikin ilmi, että myös omakasvatti Ilo Iivari tarvitsi kodin.

Hytösellä ja Harlinilla on hyvä yhteistyö, jossa Hytönen pitää oriit, ja tammat menevät Harlinille. Hytönen näkee tärkeänä, että työlle on jatkaja – ja kyllä hän myös valikoi, kenelle kasvattejaan myy.

”Jos seuraava astuttaa valtaoriilla, niin se minun idea menee kuolee siihen”, hän huokaa.

Onneksi nykyään samanmielisiä löytyy. Esimerkiksi viimekesäiselle tammalle nimeltä Voi Hyvä Sylvi on jo lista kiinnostuneita, keille voi soittaa, jos haluaisi myydä.

Ilo Iivari (i. Pette, ei. Eri-Luonnos) on yksi Liisa Hytösen vaalimista suomenhevosista. Kuva: Hanne Manelius

Tänä vuonna Hytönen vei Jyväskylään jalostusarvosteluun Kankalon Poseidonin ja kolme kasvattamaansa oria. Pikku Verneri oli laitettu jo vuonna 2017 pienhevoskantakirjaan. Hytönen naurahtaa, että sehän on jo Konneveden oriasema, kun omia oreja on viisi.

”Siellä näyttelyssä joku sanoikin, että jos kaikki menevät kirjoihin, Konnevedellä on Suomessa eniten jalostusoreja asukaslukuun suhteutettuna”, hän hymyilee.

Oriit kirjattiin käyttösuunnalle, mikä on suhteellisen vaivaton prosessi muihin jalostussuuntiin kirjaamiseen verrattuna, mutta jossa tarkistetaan hevosen rakenne, toimivuus ja terveys röntgenkuvia myöten.

Hytönen itse ei seuraa sen enempää ravia kuin ratsastustakaan, vaan tärkeintä on hevonen, jonka kanssa on mukava tehdä. Värillä ei ole väliä, ja rakennekin saa vaihdella. Silti jalostusarvostelutilaisuudessa oli messevää näyttää, että erisukuiset hevoset olivat komeita käyttöhevosia. Niistä Kipinän Toivo on jatkamassa Laatuarvostelun finaaliin Ypäjälle syys‒lokakuun vaihteessa.

Vaikka erisukuisilla kysyntää onkin, kovin hyvää bisnestä hevosten pitäminen tuskin on Konneveden oriasemallakaan?

”Senhän nyt tietää jokainen, joka on ollut hevosten kanssa tekemisissä. Lampaat nämä elättävät, vaikka ei eihän mikään elukkahomma kannattavaa ole. Mutta hulluutensa itse kullakin. Minä en käy Ruotsinlaivalla tai Thaimaassa, vaan olen paratiisissa täällä”, Hyvönen hymyilee.

Sanoo siitä huolimatta, että viime talven polvileikkaus epäonnistui ja ensimmäiset kainalosauvat menivät rikki käytössä, kun Hytönen astutteli tammojakin niiden kanssa.

”Viime vuonna mentiin polvituen kanssa, tänä vuona kepeillä ja varmaan ensi kesä sitten rollaattorilla. Mutta laitan siihen rollaattoriin ison korin, että siihen saa aitojen tekemistä varten rautakangen ja muut tarvikkeet. Ja pienoiskiväärin susia varten”, hän suunnittelee.

Periksi ei anneta.

”Pitää ajatella myös suomenhevosen tulevaisuutta”, hän sanoo.