Tilan yrittäjät ovat Hannes ja Eeva-Stiina Mäenpää. Heillä on vankka kiinnostus molempiin sekä kyyttöihin että suomenhevosiin. Aiemmin metsäkonetta ajanut Hannes työskentelee nykyään kokonaan tilalla, Eeva-Stiinalla on myös maalaamo Saarijärvellä.
Lähimmät kaupat sijaitsevat Uuraisilla ja Petäjävedellä, 20 kilometrin päässä.
”Tarpeeksi syrjässä ollaan. Jos näkyisi kerrostalo ikkunasta, niin vaikeaahan se olisi viedä paskaa pellolle”, Hannes Mäenpää hymyilee.
Aurinkoisena maanantaiaamupäivänä Eeva-Stiina on lähtenyt töihin yritykseensä, isäntä hoitaa eläimiä ja perheen kaksi teini-ikäistä päivää ovat koulussa.
Tila on Hanneksen kotitila, joka ostettiin vuonna 2017. Vanhempien oli aika päästä eläkkeelle lypsykarjatilalta, ja perheen kuudesta lapsesta Hannes halusi ostaa paikan.
Poika oli aina ollut innostunut tilan töistä ja eläimistä, mutta lypsäminen ei koskaan kiinnostunut. Eeva-Stiina taas on kotoisin Pohjois-Karjalasta ja koulutukseltaan muun muassa seminologi. Yhdessä päätettiin ottaa lihakyyttöjä ja laittaa tila luomulle.
Mäenpää päätti heti, että viidessä vuodessa pellon määrä kaksinkertaistetaan. Se tapahtui, ja omaa ja vuokrapeltoa on nyt yhteensä 175 hehtaaria.
Vanhasta paikasta Saarijärveltä otettiin mukaan omat suomenhevoset. Perhe oli harrastanut hevosia jo pitkään ja Eeva-Stiina ratsasti kilpaa harrastetasolla.
”Vaimo oli hevoshullu, ja se tarttui minuun liian voimakkaasti”, Mäenpää kertoo.
Nyt mies on se, joka saattaa lähteä salaa yön selkään kuljetuskopin kanssa, kun sopiva siitostamma on löytynyt markkinoilta.
Hevosia on 15 ja nautoja 140. Hevoset asuvat pääosin pihatoissa, mutta ratsastuksessa olevia varten on seitsemän hevosen talli.
Suunnitelmana on tehdä hevoskasvatuksesta varteenotettava elinkeino ja kasvattaa joka vuosi viisi suomenhevosvarsaa, jotka myydään 3-vuotiaina sisäänratsastettuina ja ajo-opetettuina, 6 000–7 000 euron alvittomaan hintaan.
Mäenpää korostaa, että raha edellä eläinten kanssa ei silti sovi mennä. Kyytöissäkin heillä on muutama 16-vuotias emo, jotka tullaan lopettamaan kotona.
Tammojen kohdalla laskettiin, että ne tekevät varsan joka toinen vuosi tai kaksi kolmessa. Viime vuosina tammojen on annettu itse vieroittaa varsat. Tähän asti varsoja on kasvatettu itse 10, ja niistä on myyty viisi.
Omaa oria on tarkoitus pitää jo kulujenkin takia. Nyt tallilla on 11-vuotias ori Amarildo (Knuutilan Veikko–Vihi-Totti).
Tammat on valittu intuition perusteella. Periaatteessa tarkoitus on kasvattaa suomenhevosia joka käyttöön, mutta käytännössä varsat ovat ratsuja, ja nimenomaan hyviksi täti- ja setähevosiksi ajateltuja.
Mäenpää haluaa hevostensa olevan terveitä ja suvultaan monipuolisia. Hän miettii, että ehkä Suomessakin olisi tarpeen sitoa alkuperäiseläintuki tai kasvatusrahat siihen, että sukusiitosprosentti olisi maltillinen.
Mäenpää kertoo, että luomu valittiin tilalle parempien tukien takia, mutta kotimaisuus on hänelle valtava arvo. Hän valitsee aina kotimaisen, kun se on mahdollista.
”Joskus piikittelen muita tilallisia, että mitenkäs te puolustatte suomalaisuutta, jos eläimet syövät puolalaista maissia, koneet ovat Saksasta, sperma Kanadasta ja virolaiset lypsävät”, Mäenpää velmuilee.
Tilan jatkosuunnitelmissa on tarkoitus katsoa, mikä kannattaa.
”Voihan se olla, että 10 vuoden päästä meillä on 100 hevosta ja nolla nautaa, tai sitten 500 nautaa ja nolla hevosta. Ellei sitten molempia elinkeinoja ole ristiinnaulittu”, Mäenpää sanoo.
Mutta silloinkin on mahdollisuuksia.
”Se, mitä syödään, tulee vielä pitkään pellosta”, hän muistuttaa.
Kuluneena talvena Kuiviston tilalle on noussut uusi sisäratsastushalli.
”Hullun unelma”, Hannes Mäenpää kuvaa.
Kuiviston tila on Suomessa ensimmäisiä, joka on saanut maneesin rakentamiseen investointitukea maatalouden tukiohjelmasta.
Hevosalan tuet ovat miltei aina yritystukia, eivätkä maaseudun investointitukia. Kuiviston tilan kohdalla investointi pystyttiin perustelemaan sillä, että se liittyy hevoskasvatukseen. Tukikelpoisuutta varmisteltiin nimen avulla: ei tehty maneesi-investointia vaan päätettiin puhua koulutusareenasta.
Mikä on toki totta. Halli rakennettiin, että nuoria hevosia voidaan kouluttaa talvella, kun aikaa on enemmän. Tilalla ei ole ratsastuskoulutoimintaa, eikä täysihoitohevosia.
Maneesin hinnaksi laskettiin alun perin 150 000 euroa, mutta se on ylittynyt, Mäenpää arvioi.
Projekti lähti alkuun vuoden 2020 lopulla, ja myönteinen päätös ely-keskuksesta saatiin toukokuussa 2021. Siinä välissä puutavaran hinta oli miltei kaksinkertaistunut. Maneesiasiaa päätettiin lykätä, kunnes noin vuosi sitten päätettiin, että kyllä se rakennetaan, tuli mitä tuli.
Tukiprosentti oli 30, mutta tällä hetkellä nuoren viljelijän on mahdollista saada investointitukea jopa 45 prosenttiin saakka.
Maneesia rakensi kaksi timpuria. Elementeistä rakennettu valmismaneesi olisi tullut paljon kalliimmaksi. Mäenpää kertoo pitäneensä kuluja aisoissa myös toimimalla itse rakennuttajana ja ostamalla kaikki tarvikkeet kilpailuttamalla. Esimerkiksi raakateräksen kohdalla pienin tarjous oli 3 000 euroa ja kallein 7 000.
Nyt maneesi on valmis, ja seuraavaksi Mäenpää aikoo laskea tarkat kulut.
”Teen sisällysluettelon naulalleen ja ruuvilleen, että nämä kun ostat, saat rakennettua maneesin. Väitän, että tuon edullisemmin sitä ei olisi tuohon voinut saada”, hän sanoo.
Kotimaisuudesta hän ei silti tinkinyt, vaan kaikki ostot tehtiin Suomesta ja suurin osa omalta paikkakunnalta.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.
