

Ratsastajan pitäisi olla hevosen selässä liikkuva, joustava, herkkä ja symmetrinen, mutta liika puhelimella oleminen toimii tätä kaikkea vastaan. Ratsastuksenopettaja ja hieroja Katariina Petsalo sekä personal trainer ja hieroja Miia Numminen haluavat auttaa ratsastajia elämään ja istumaan paremmin.
He tietävät, että puhelimesta irrottautuminen ei ole helppo eikä välttämätönkään asia. Käyttöä voi kuitenkin vähentää, ja lisäksi keholle aiheutuvia murheita voi lieventää suhteellisen helpolla tavalla: kehon huollon ja täsmäliikkeiden avulla.
Työtä riittää niin ratsastajissa kuin muissakin liikkujissa.
"Kun ohjasin poikien jääkiekkojoukkueen liikkuvuusharjoitteita, yksi 16-vuotias poika totesi, että ei meidän tarvi pystyä kaikkiin liikkeisiin, me ollaan playstation-sukupolvea", Numminen muistelee päätään pyöritellen.
Puhelimen runsas käyttäminen kipeyttää niskan ja aiheuttaa huonoa ryhtiä ja heikentää liikkuvuutta. Se saa helposti aikaan myös vinoutta, jos puhelinta pidetään aina samassa kädessä ja koko keho kiertyy sen puoleen. Joskus istuma-asento puhelimen kanssa voi muodostua puolipyöreäksi kasaksi.
Someniskan myötä kehon etu- ja takaketju saattavat joutua voimakkaaseen epäsymmetriaan, kun selkä venyy ja rintalihakset taas ovat lyhyet, kireät ja mahdollisesti epäsymmetriset.
"Someniskan korjaamisessa seuraava asento on aina parempi.” Miia Numminen
Aikuisen ja nuoren ihmisen pää painaa noin viisi kiloa, mutta kun päätä roikotetaan alaspäin älypuhelinta käytettäessä, lisääntyy pään paino voimakkaasti. Alaspäin roikotettuna paino voi kasvaa jopa 27 kiloon saakka, ja se kuormittaa voimakkaasti rankaa sekä niskan ja hartian lihaksia. Erityisesti ensimmäinen rintarangan nikama ja viimeinen kaularangan nikama ovat koko ajan paineessa.
Tästä saattaa muodostua niin kutsuttu emännänkyhmy, eli nestekertymä kaula- ja rintarangan ylimenokohdan yläpuolelle. Alussa se on hyllyvä pussukka, mutta kun alueen liikkuvuus on huonoa, ajan kanssa paikkaan muodostuu rasvaa.
Muutosten ehkäisemiseksi kannattaa tehdä paljon yläselän aktivoivia ja vahvistavia harjoitteita, sekä käsien avauksia ja venytyksiä. Numminen toteaa, että kehon olisi päästävä liikkumaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin pysyäkseen terveenä.
"Someniskan korjaamisessa seuraava asento on aina parempi. Ei ole yhtä optimaalista asentoa ja liikettä, vaan liikkuvuus on tärkeintä", Numminen painottaa.

Koska talliarki voi olla kiireistä, sen sisään kannattaa ujuttaa kehon hoitoa. Petsalo neuvoo esimerkiksi kävelemään tietoisesti: ei puhelinta katsellen vaan symmetrisesti, itseä kantaen ja rintakehä vapaana.
Katsekin on tärkeä. Kun katsoo leveästi maisemaa, se tekee hyvää koko elimistölle, sillä sivuille tulevan silmän liikkeen sanotaan rauhoittavan vagushermoa.
Hyvä asia on se, että ratsastus urheilulajina toimii puhelimen aiheuttamaa sisäistä ja ulkoista käpertymistä vastaan. Ratsastuksessa kiinnitetään koko ajan enemmän huomiota ratsastajan asentoon ja kehon toimivuuteen, ja keho saa parhaimmillaan pehmeää liikettä. Hevonen eläinlajina taas on huikea vastapaino puhelimen tuomille psyykkisille haasteille.
"Kyllä ratsastuksen vaikutuksissa terveydelle aivan ensisijaista on se, että hevosten kanssa täytyy elää siinä hetkessä. Niiden kanssa päästään pois valtavasta aistiärsykkeiden määrästä ja meidän peruselämän stressistä. Tekeminen on fyysistä, etenkin jos yhtään kävelet ja teet asioita tallilla. Usein ollaan ulkona, pihalla raittiissa ilmassa", Petsalo ja Numminen kiittävät.
Hevosen selässä ollessa asentoa kannattaa korjata fiksusti. Katariina Petsalo huomauttaa, että jos eteenpäin pudonnutta päätä esimerkiksi korjataan vain käskemällä ratsastajaa ryhdistäytymään ja vetämään hartioita taakse, ei lopputulos ole toivottu. Pää voi jäädä silti eteen ja hartioiden taakse vetämisen myötä selkä lukittuu. Lukittunut selkä taas vaikuttaa lantioon, mikä heijastuu käsien rentouteen ja pehmeyteen.
Istuntaan halutaan syvien lihasten tuki. Napaa ei silti pidä vetää selkärankaan, vaan ratsastajan pitää hengittää. Opettajan tai valmentajan tehtävä on auttaa ratsastaja hänelle optimaaliseen asentoon, joka ei ole kaikilla sama. Lantionpohja, pallea ja niska asetetaan samalle pystysuuntaiselle linjalle ratsastajan kehon rajoissa.
Jos ratsastaja on vinossa puhelimen tai muun syyn takia, Petsalo aloittaa korjaamisen lantiosta. Yleensä vinolla ihmisellä kehon toinen puoli on pitkä ja toinen lyhyt ja kiertynyt. Petsalo neuvoo korjaamaan tätä ensisijaisesti kohottamalla kehoa, kuin lantiosta tulisi imu ylös. Suoruus löytyy vahvojen tukilihasten ja kehon pituuden avulla.
Myös ratsastajan kehotietoisuus on tärkeää, niin että hän oppii tuntemaan kehonsa haasteet ja työskentelemään niiden kanssa. Istuntaa pystyy parantamaan myös videoiden avulla, mutta videot pitää sitten analysoida kunnolla, eikä vain valita parhaita paloja julkaistavaksi.

Hierojana Petsalo ehdottaa someniskaan ensiapuna hartiaseudun ja rintalihaksiston hierontaa ja sitten jatkohoitona rintalihaksiston venytyksiä ja yläselän lihaksiston lihaskuntotreeniä.
Petsalo ja Miia Numminen muistuttavat, että ihmiset ja heistä etenkin lapset pitää saada myös liikkumaan: kulkemaan tallillekin omin jaloin tai pyörällä, jos se vain on mahdollista. Petsalo harmittelee, että nykylasten peruskoordinaatio ja kunto ovat keskimäärin sen verran huonompia, että ratsastus aloitetaan eri tilanteesta kuin aiempina vuosikymmeninä.
"Jos ratsastajalla on huono peruskunto, vähän huono kehonhallinta, heikko lihaskunto ja sitten tunnilla jännittynyt hevonen, on todella vaikea keskittyä ja ottaa vastaan opetusta. Kannustaisin jokaista ratsastajaa tekemään omalle keholle sopivaa oheisliikuntaa.", hän painottaa.