

Toista kertaa Suomessa nähty Christopher Bartle on valtavan menestynyt valmentaja, joka on luotsannut maailman ykköseksi ensin Saksan ja sitten Englannin kenttäratsastusmaajoukkueen. Hänellä on selvät periaatteet, joihin kuuluvat huolellinen valmistelu, toimiva istunta ja päämäärätietoisuus. Ratsastajan pitää haluta päästä esteistä yli, mutta hänen pitää istua niin, että pysyy kyydissä silloinkin, kun kaikki ei toteudukaan suunnitelmien mukaan.
”Olen hulluna systeemeihin! Minulla on systeemi jopa siihenkin, miten laitan aamulla kengät jalkaani”, 72-vuotias Bartle paljasti.
Hän kertoo aloittaneensa uransa risuestelaukkaratsastajana.
”Tai minkä uran! Minä olen koko elämäni vain yrittänyt vältellä oikeita töitä. Menin koulusta hyvään yliopistoon, ja minun pitäisi istua päivät tietokoneen ääressä”, hän hymyili.
Laukkaamista hän rakasti, mutta oli siihen liian pitkä ja painava. Sen kautta kuitenkin löytyi ura kenttäratsastuksesta, ja Bartle innostui hevosten kouluttamisesta.
”Mitä haluamme saavuttaa? Mitaleja! Me haluamme voittaa. Haluamme tehdä parhaan koulutuloksen ja sitten lopettaa sillä virhepistemäärällä”, hän aloitti luentonsa Ypäjällä.

Kenttäratsastuksen osakokeet ovat kouluratsastus, josta aina tulee jokin määrä virhepisteitä, sitten vaativa maastokoe ja lopuksi palautumista ja tarkkuutta testaava estekoe.
Osa ihmisistä lajin sisällä näkee, että koulun osuus on liian merkittävä.
”Minusta kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, miten kouluratsastuksessa saa parhaan tuloksen, vaan myös siitä, että koulu on treenaamista muihin kahteen lajiin”, Bartle sanoi. ”Meidän pitää treenata hevoset niin, että ne menevät yli esteistä ja maastoesteistä parhaalla tavalla, turvallisesti ja niin, että ne säästävät samalla energiaa.”
Bartle ei ole innostunut erityisen hienoliikkeisistä hevosista, vaikka ne saavatkin kouluradalla pisteitä, koska isoon liikkumiseen menee energiaa, joka voi olla pois jaksamisesta. Hyvän koulutuksen avulla hevoseen saadaan kyllä liikettä, Bartle painotti. Esimerkiksi Ingrid Klimken lukuisia arvokisamitaleja voittanut Hale Bop ravasi hänen mukaansa alun perin kuin poni.
”Asentomme kertoo hevoselle, mitä teemme.” Christopher Hartle
Hyvä koulutus tuo myös turvallisuutta ihmisille ja hevoselle. Bartle kertoi perheestä, jossa tytär ratsastaa kilpaa ja poika työskentelee moottoripyörävalmistajalle tehtävänään ajaa pyöriä niin rajusti ja niin pitkään, että nähdään, mistä ne hajoavat.
”Heidän työnsä on aivan päinvastaiset! Ratsastajan pitää ensisijaisesti säilyttää hevoset mentaalisesti ja fyysisesti kunnossa. Ne eivät ole koneita, jotka voimme rikkoa ja heittää pois”, Bartle painotti.
”Hevonen on elävä, tunteva olento, joka tietää, mitä tapahtuu, mutta ei vastausta kysymykseen miksi. Me asetamme tavoitteet, ei hevonen. Kyse on meidän intohimostamme, ja me kommunikoimme hevosen kanssa saavuttaaksemme sen, mitä haluamme”, hän muistutti.
Kommunikaation kulmakivi on asento.
”Asentomme kertoo hevoselle, mitä teemme. Kun painun kevyessä istunnassa hevosen kaulalla, sanon sille, että nyt mennään lujaa. Kun tulen pystympään, se tietää hidastaa. Laukkaympyrällä vasemmalle istun vasemmalle, oikealle mennessä oikealle. Meillä on asento avotaivutukseen, asento sulkutaivutukseen, asento kaikkeen”, Bartle selitti.
Se tekee asioista tavallaan yksinkertaisia. Asento kertoo hevoselle, mitä tehdään, ja samalla kehonkieli tekee oman tehtävänsä: se rauhoittaa jännittynyttä hevosta ja sanoo aremmalle, että tehdään tämä, me pystymme tähän.
Jalka antaa hevoselle selkeitä merkkejä eri paineella ja eri kohtiin, mutta aina ajatuksen kanssa ja puristamatta.
s. 1952
Kilpaillut kouluratsastuksessa ollen parhaimmillaan kuudes Los Angelesin olympialaisissa.
Voittanut kenttäratsastuksessa EM-joukkuekultaa vuonna 1997.
Voittanut maailman arvostetuimman kenttäkilpailun, Badmintonin vuonna 1998.
Valmentanut Saksan maajoukkuetta 2000-2016, minä aikana Saksa vei kolme henkilökohtaista olympiakultaa ja kaksi joukkuekultaa ja yhden hopean.
Valmentanut kotimaataan Englantia vuodesta 2017. Englanti voitti 2018 MM:issä henkilökohtaisen ja joukkuekullan ja Tokion olympialaisissa joukkuekullan ja henkilökohtaisen hopean.
Vasta viimeinen merkinantaja on käsi, ja sen kanssa on oltava erityisen tarkka. Paras kohta käyttää ohjaa on kohdistaa paine kevyesti hevosen suupieleen, ei kohti kieltä tai alaleukaa, jolloin hevosen kieli on kuin pihvi sämpylän välissä, ja reaktiona siihen hevonen pudottaa etuosansa alas.
Ulko-ohja kommunikoi ja pitää kuria, sisäohja taas on ohjaava, hevosen ystävä. Bartle neuvoi käyttämään tarvittaessa vähän tärisevää ohjaa suupieleen, jos hevonen ei kuuntele, jolloin se saadaan pysymään kuulolla ilman voimaa.
Esimerkiksi kääntäminen tapahtuu keholla.
”Joskus hevonen voi jopa kaatua, jos se käännetään vetämästä sisäohjasta ja sen takaosa heittää sivuun kuin moottoripyörällä. Ja sitten ratsastaja syyttää pohjaa”, Bartle huomautti.
Ohjissa saa olla pituutta.
”Jos lyhyet ohjat olisivat ratkaisu, miksemme pitäisi kiinni suoraan kuolainrenkaista? Usein pidemmässä ohjassa enemmän vaikuttavuutta”, hän sanoi.
Sen sijaan kuolainten pitkät vipuvarret hän kieltäisi: niistä tulee painetta ja suun ongelmia, eivätkä ne vaikuta ratsastuksellisesti oikein, vaan voivat olla vaarallisia. Hevosen turpa pitäisi saada pidettyä edessä, että hevonen näkee ja pystyy arvioimaan etäisyyksiä. Bartle painotti, että niska on hevosen viides jalka, ja hevosella pitää olla mahdollisuus käyttää sitä.
”Kun joku tulee hevosen tarhaan, ei hevonen katso kulmiensa alta kuin kouluhevonen, vaan kyllä se nostaa turpansa ylös”, Bartle huomautti. ”Siksi mielestäni koulukokeessakin pitäisi saada paremmat pisteet avoimemmasta muodosta ja ylhäällä pysyvästä niskasta, koska meidän pitää ajatella, miten muoto vaikuttaa esteratsastuksessa.”
Bartle korostaa vakaata alapohjetta. Jos pohje siirtyy taakse, se ei ole tukemassa laskeutumisessa, joka pitäisi tehdä suoraan jalustimille, ja paikallaan oleva pohje myös vaikuttaa paremmin. Tähän ei keskitytä esteratsastusvalmennuksessa aina tarpeeksi, hän moitti.
”Kun olin lapsi, ratsastajan jalat sidottiin remmeillä paikoilleen, mutta se ei ole enää korrektia”, hän hymähti.

Erityisen tärkeä on katse. Kun ratsastaja katsoo seuraavaan tehtävään, hän säilyttää tasapainonsa. Jalustumien pitää olla tarpeeksi lyhyet, että ratsastaja pystyy käyttämään kulmauksiaan ja olevaan vaikuttava istunnalla. Myös lyhyiden ratsastajien pitää huolehtia, että kulmaukset säilyvät.
”Yleensä, kun uusi ratsastaja tulee tunnilleni, pyydän häntä lyhentämään jalustimia 2 tai 4 reikää, joskus 7”, Bartle kertoi.
Hyppyihin maastoesteillä hän haluaa esteelle hyvin valmistellun hevosen ja esteen jälkeen harjoitellun laskeutumisen, niin että ratsukko on heti valmiina seuraavaan tehtävään. Valmistelu tulee oikeasta temposta, rytmistä, askeleen laadusta ja kokoamisasteesta. Hevosen pitää olla suorana ratsastajan apujen välissä ja myös oikealla linjalla tehtävän suhteen.
”Jos haluaa ampua pupun, pitää tähtäimen olla suorassa. Kun suorittaa esteillä tehtävää, on katsottava jo kohti seuraavaa. Katseen on oltava pallossa”, hän neuvoi.
Bartle ei ikinä puhu ponnistuspaikoista, koska niistä puhuminen saa ratsastajan huolestumaan niiden löytymisestä. Ja kun alkaa vältellä virheitä, alkaa tehdä virheitä.
”Askel ei ole niin tarkka! Oikea energia vie sinut toiselle puolelle, ja jos ponnistus taas on lähellä, hyvä tasapaino auttaa selviytymään”, hän muistutti.
Bartle haluaa hevoseen impulssin, yhdistelmän energiaa ja voimaa, joka jännitetään hetkellisesti kuin vieterissä.
”Hevoselle voi opettaa 7 eri vaihdetta, ja meidän pitää aina tietää, mikä vaihde hevosella on.” Christopher Bartle
Hevoseen tarvitaan myös eri vaihteet. Kun aloittaa nuoren hevosen koulutuksen, hevosella on ehkä vain yksi rytmi ja yksi askelpituus, mutta treenauksella sille saadaan monta erilaista laukkaa.
”Hevoselle voi opettaa 7 eri vaihdetta, ja meidän pitää aina tietää, mikä vaihde hevosella on. Mutta tämä on nykyään vähän vaikeaa selittää nuorille ratsastajille, jos he eivät ole ajaneet autoilla, joissa on vaihteet”, hän hymyili.
Esteen alla toimitaan hevosen mukaan. Kun hevonen on motivoitunut, ratsastaja vain on ja tukee. Jos hevonen on epävarma, ratsastajan tehtävä on aktiivisempi: sanoa hevoselle kehonkielellään, että kyllä, me pystymme tähän. Katse jo seuraavassa tehtävässä, luottaen systeemiin.
Kenttäkilpailussa on kolme osakoetta, verevät hevoset ja maastossa kova vauhti. Kun systeemi on tarpeeksi vahva, tekemisen ei tarvitse olla koko ajan täydellistä, ja se voi silti olla voittavaa.





