Raviperheen vesasta kasvoi ratsukasvattaja

Niklas Närhinen syntyi 1980-luvulla Ristiinassa hevosperheeseen, ehkä ennemmin raviperheeseen. Äiti Maria Närhinen on nykyään Mikkelin raviradan hallituksen puheenjohtaja, ja lapsuuden perheeseen kuuluu niin raviradan eläinlääkäreitä kuin aiempi kilpailusihteerikin.

Perheen kaikki neljä lasta aloittivat myös ratsastuskoulussa. Niklas oli ainoa, jonka ratsastus vei niin vahvasti. että hän ei ajanut ravikorttia. Ratsastuksessa hän eteni aluevalmennusrinkiin esteillä, ja hän vietti teininä yhden kesän työskennellen myyntitallilla Saksassa.

Niklas Närhinen kertoo olevansa taustaltaan maalaispoika.  Kuva: Lari Lievonen

Työura löytyi kuitenkin muualta, ja Närhinen valmistui tietotekniikan diplomi-insinööriksi Turun yliopistosta. Välillä hevoset jäivät, mutta nykyisen vaimon kanssa laitettiin kymmenen vuotta sitten hevostila Paimioon.

Aluksi hevosia oli vain kolme, mutta pian tilanne eskaloitui, kun hevoskasvatus vei pariskunnan mukanaan. Nyt omia hevosia on 14, kun tämän kesän kolme varsaakin lasketaan mukaan. Kolme on jo taas siemennetty, joskin yksi lähtee muualle varsomaan.

Puoliveriratsuja kasvatetaan nimellä Jaybird, ja kantatamma on Backwoods Cassandra (Diatendro – Calvaro Z).

Suomenhevoskasvatus aloitettiin Kankalon Moonalla (Pellervo - Vilon Veto), joka on ehtinyt tehdä Närhisille jo kuusi varsaa. Niistä vanhin, Niklaksen isän mukaan nimetty Närhisen Jiipee (Taranis), valmistautuu kasvattajakilpailuun.

Toinen tamma Jekkulan Veera (Veeran Taaveri - Lorentso) ehti saada vain yhden varsan, Närhisen Pikkumyyn, joka voitti tänä keväänä suomenhevosten show-näyttelyn.

Monta varsaa on myyty heti pieninä, mutta jatkossa tarkoitus on antaa osan pysyä omana vähän vanhemmaksi.

Niklas Närhinen ja Jaybird’s Charming Boy treenaamassa Kyvyt Esiin -karsintoihin. Ori kvaalasi itsensä syksyn estefinaaliin. Kuva: Niklas Närhisen albumi

Vaikka Närhinen käy raveissa säännöllisesti, ja hän seuraa aina kaikki perheen ravihevosten juoksut, ei ravikasvatus innosta. Hän perustelee, että se vaatisi tietysti aivan oman osaamisensa, ja lisäksi taloudellisesti olisi laskettava kasvattajarahojen varaan.

”Siinä ei ole taloudellisesti järkeä. Tekokustannukset ovat älyttömät, ja hyvä jos edes varsamaksun saat takaisin, kun myyt. Ratsujen kohdalla saat sentään tekokustannukset ja tamma elättää itsensä”, Närhinen sanoo.

Samalla hän huomauttaa, että vaikka kuinka yrittää tehdä taloudelliseesti kestävällä tavalla, mukana on aina elävän eläimen aspekti. Esimerkiksi Närhisen Pikkumyyn kohdalla 15 000 euroa hupeni hevossairaalassa kuukaudessa.

Vaikka ajat ovat hankalat, Närhinen uskoo, että hevosia tarvitaan jatkossakin.

”Mun ajatus on se, että olisi kyse ravi- tai ratsupuolesta, aina löytyy ne positiivisesti ajatellen hullut, jotka harrastavat. Hevoshulluus on sellainen, josta ei pysty parantumaan”, hän sanoo.

”He tarvitsevat hevosia, jos eivät nyt heti, niin myöhemmin.”