Wesundassa uskotaan avoimuuteen

Yrittäjä Heidi Taipale kertoo, että kun hän alkoi suunnitella ratsastuskeskuksen rakentamista, moni esitti epäilyksiä siitä, miten koko hevosalan käy. Että kannattaako koko keskusta rakentaa, kun hevosten pitäminen vähenee ja jos ratsastaminen vielä vaikka kielletään.

Taipale valitsi kuitenkin uskon tulevaisuuteen.

”Että tässäkin tilanteessa voi rakentaa ja tuoda uutta ja positiivista lajiin”, hän sanoo.

Samalla hän painottaa, että hevosalan pitää muuttua ja tulla avoimemmaksi. Moni käytäntö, joka oli 20 vuotta sitten hyväksyttävää, ei ole sitä enää. Myös hevosten olosuhteiden osalta mennään koko ajan lajityypillisempään suuntaan.

Samalla Taipale huomauttaa, että se ei ole ihan oikein, että hevosille vaaditaan asetuksissa hehtaaritarhoja, kun muiden koti- ja lemmikkieläinten vaatimukset ovat hövelimpiä.

Heidi Taipale ja takavuosien ratsu Amur. Kuva: Miia Lahtinen

Taipale pitää tärkeänä, että Wesundassa toiminta on katseenkestävää joka nurkassa. Se ei silti sulje pois sitä, että joskus joitain hevosia talutetaan ketjun ja raipan kanssa. Hevonen on iso eläin, ja ilman rajoja se voi olla vaarallinen itselleen ja ihmisille.

”Tässä on pelko, että ne, jotka eivät tunne hevosia, voivat ottaa vallan, jos aletaan kuunnella heitä. Hevosia pitää välillä komentaa ja olla napakampi, mutta kaikki on pystyttävä perustelemaan”, hän sanoo.

Samalla Wesundan paikat on rakennettu sillä ajatuksella, että käyttötarkoitus on mahdollista muuttaa vaikka automuseoksi, hotelliksi tai vanhainkodiksi.

”Täällä olisi mummuille liikuntatilat ja solariumit. Jos ulkoinen paine käy niin suureksi, että toimintaa ei voi jatkaa, meillä on varasuunnitelma. Mutta se tapahtuisi vasta viimeisestä pakosta”, Taipale sanoo.

Hän kertoo olevansa surullinen kehityksestä, ja hän muistuttaa, että ihminen ja hevonen ovat kulkeneet yhteistä polkua vuosisatoja ja -tuhansia.

”Miten se yhtäkkiä olisikin katastrofi”, hän kysyy.