• Hattulaan nousi pyhättö kouluratsastukselle

    Heidi Taipaleen elämä hevosihmisenä alkoi talutusratsastuksella ja vei lopulta oman ratsastuskeskuksen pyörittäjäksi.
    Tilaajalle
    Heidi Taipalella on kuusi omaa hevosta. Suurin osa on puoliveriratsuja, mutta hänen sydämessään on tilaa myös suomenhevosille sekä ylväille espanjalaisille PRE-hevosille.
    Heidi Taipalella on kuusi omaa hevosta. Suurin osa on puoliveriratsuja, mutta hänen sydämessään on tilaa myös suomenhevosille sekä ylväille espanjalaisille PRE-hevosille. Kuva: Miia Lahtinen
    MT Hevoset|Ratsastus
    2.3.202514:00
    Miia Lahtinen
    Hattula

    Hämeenlinnan kupeessa, Hattulan Vesunnassa on sijainnut rautakautinen kalmisto, kuninkaankartano ja mahdollisesti luostarikin. Nyt alueella seisoo yksi Suomen moderneimmista ratsastuskeskuksista.

    Hevospaikkoja on 40, joista kymmenisen on varattu vieraileville hevosille. Talli käytävineen on avara, viihtyisä ja kaunis. Ulkokenttä on kooltaan 55 kertaa 70 metriä ja lämmitetty maneesi ratsastusalueeltaan 26 kertaa 70 metriä. On katsomo ja tilava kahvio.

    Paikan emäntä ja yrittäjä Heidi Taipale kertoo, että kaikki alkoi yhdestä ratsastuskerrasta tuttavaperheen hevosella sekä hieman myöhemmin omasta ponista, joka ei osannut hypätä.

    Oikeastaan nämä ratsut saivat aikaan kaksikin isoa hevoskeskusta, sillä Taipaleen kaksoissisko Krista Taipale-Kovalainen rakennutti vuonna 2017 Janakkalaan Equibalans Areenan.

    Pieninä tytöt ratsastivat yhdessä Espoossa ratsastuskoulussa, mutta heidän ollessaan alakoulussa perhe muutti Riihimäelle. Yhtenä viikonloppuna ennen muuttoa isä pakkasi lapset kyytiin ja kertoi, että nyt mennään katsomaan hevosia ja koiria.

    Samalla kerralla perheelle valittiin rottweiler-koira Suomen ensimmäisestä hännällisestä pentueesta sekä new forest -poni Kotimäen Ponitallilta.

    Ratsastuskeskukseen kuuluu kaksiosainen talli, lämmin maneesi ja sosiaalitilat, jotka kaikki ovat kiinni toisissaan. Tallimestarina toimii Veronika Kiisk ja ratsuttajana ja valmentajana Minna Uronen. "He ovat oikea käteni ja huolehtivat kanssani operatiivisesta toiminnasta", Taipale kiittää.
    Ratsastuskeskukseen kuuluu kaksiosainen talli, lämmin maneesi ja sosiaalitilat, jotka kaikki ovat kiinni toisissaan. Tallimestarina toimii Veronika Kiisk ja ratsuttajana ja valmentajana Minna Uronen. "He ovat oikea käteni ja huolehtivat kanssani operatiivisesta toiminnasta", Taipale kiittää. Kuva: Miia Lahtinen

    Ponin kanssa alettiin treenata esteitä ratamestari Aki Ylänteen opissa.

    ”Jos meillä olisi ollut poni, joka olisi hypännyt, me oltaisiin varmaankin nyt esteratsastajia”, Taipale miettii hymyillen.

    Mutta ei ollut, ja sisaruksista tuli kouluratsastajia. Valmentaja Sari Aminoff otti tytöt huomaansa, ja myöhemmin heille löydettiin omat hevoset Amur ja Lir.

    ”Yksi poni ei kauaa riittänyt kahdelle, kun jaoimme tarkkaan, että tänään toinen harjaa oikean puolen ja toinen vasemman. Mutta valmiita hevosia emme saaneet, vaan meille opetettiin kotona, että itse teet, itse saavutat ja valmista ei tule”, Taipale kertoo.

    Amurin kanssa hän nousi junioreissa EM-tasolle saavuttaen 1990-luvun puolivälissä joukkuepronssia ja henkilökohtaisen neljännen sijan. Tytöt unelmoivat hevosalasta ammattina ja työskentelivät sitä ajatellen Saksassa. Molemmat kuitenkin päätyivät vaihtoehtoon, että leipä on hankittava muualta.

    ”Päätin, että ura ensin ja hevoset sen jälkeen. Siinä onkin mennyt sitten tovi”, Taipale hymähtää.

    Hän opiskeli proviisoriksi, teki uran lääketeollisuudessa ja sai kaksi nyt teini-ikäistä poikaa. Hevosia hänellä on ollut aina, mutta välillä omat tunnit satulassa ovat jääneet vähäisiksi.

    ”Treenaaminen ja kilpaileminen ovat minulle henki ja elämä, joita ilman voin huonosti”, Taipale sanoo.

    Heidi Taipale haluaa luoda hevosalalle tulevaisuuden uskoa.
    Heidi Taipale haluaa luoda hevosalalle tulevaisuuden uskoa. Kuva: Miia Lahtinen

    Pitkään hänen hevosensa asuivat siskon tallissa, mutta kun omat lapset alkoivat olla isompia, Taipaleen mielessä alkoi muotoutua ajatus omasta keskieurooppalaistyylisestä ratsastuskeskuksesta.

    Valmista saatiin viime syksynä. Nyt Wesunda tarjoaa täysihoitopaikkoja, ja siellä järjestetään tapahtumia ja kilpailuja. Tallin ratsutus- ja valmennuspalveluista huolehtii maajoukkueratsastaja Terhi Stegarsin luona pitkään työskennellyt Minna Uronen.

    Taipale itse jatkaa rekisteröinti- ja tuoteturvajohtajana Taipaleen perheen osaomistamassa Galena Pharmassa, joka on suomalainen lääketehdas Kuopiossa. Vaikka tekemistä on paljon, hän varaa aikaa myös ratsastukselle tähdäten SM-tasolle.

    ”Itseäni en pidä ihan tätiratsastajana, mutta arvokisoihin menevä juna meni jo.”

    Heidi Taipale

    Hän toteaa, että Amurin ajoilta jäi paljon ihania muistoja, mutta ratsastusura on jo kokonaan erilainen.

    ”Osa ratsastajista, jotka silloin jäivät taakse, on ratsastanut olympialaisissa. Itseäni en pidä ihan tätiratsastajana, mutta arvokisoihin menevä juna meni jo”, hän sanoo.

    Hän miettii, että hevoselämä on muuttanut vuosien myötä muotoaan, mutta koskaan se ei ole hellittänyt otettaan.

    ”Se on DNA:ssa, se on mun omassa kropassa”, Taipale hymyilee.

    Lisää aiheesta
    • Heidi Taipaleen uusin ratsu on vasta viikonloppuna Hollannista tullut pieni ja herkkä Totilaksen poika Spectacle W.

      Ratsastus | Wesundassa uskotaan avoimuuteen

      Tilaajalle
    • Justina Vanagaite valmensi positiivisella otteella.
 Keppihevonen on hänen menestysratsunsa Nababin kaima.

      Ratsastus | Justina Vanagaite kehotti keskittymään perusasioihin: Energisyys, rentous ja tuntuma

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Heidi Taipale
    ratsastuskeskus
    Hattula
    kouluratsastus
    hevosharrastus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle