• Kuninkuuskilpailu on Pron hyppysissä, mutta Antti Ojanperällä oli myös murheen aihetta

    Antti Ojanperän tallin hallinta jatkui kuningaskilpailun toisella matkalla. Pro oli mailin nopein, ja Evartti jatkoi pirteitä esityksiään. Mailin yllättäjä oli upean loppukirin esittänyt Soketti.
    Tilaajalle
    Hannu Torvinen piti tilanteen hallinnassa kuninkuuskilpailun maililla, vaikka kilpakumppanit lähenivät loppua kohden.
    Hannu Torvinen piti tilanteen hallinnassa kuninkuuskilpailun maililla, vaikka kilpakumppanit lähenivät loppua kohden. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    2.8.202615:06
    Markku Lindström
    Ylöjärvi

    Kuninkuuskilpailu jatkui edelleen Pron komennossa. Hannu Torvinen otti ohjastamallaan oriilla keulat Evartilta, jolla Jorma Kontio tyytyi paikkaan johtavan selässä. Johtavan rinnalle eteni Vänrikki, ja Wertin juoksupaikkana oli toinen pari ulkona.

    Alarik Huikean kuninkuuskisa meni sen sijaan pahemman kerran pieleen, sillä kilpailun debytantti otti lähtölaukan myös mailin lähtöhetkellä. Maililla Santtu Raitalan valjakko ei pystynyt parantamaan tilannettaan, vaan Alarik Huikea sijoittui lopulta osakilpailussa kymmenenneksi.

    Pro veti matkalla tasaista vauhtia, sillä sekä puolikkaan että täyden kierroksen väliaika oli 21,0. 20-vauhtisella loppupuolikkaalla Pro teki tarvittavan ja piti voittoon kilometriajalla 20,7. Evartti uhkui loppusuoralla hienoa kirivoimaa ja sijoittui toiseksi.

    Wertti kiri tasaisessa rintamassa kolmanneksi ennen upean loppuvedon tehnyttä Sokettia, jota ohjasi historian ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt Kuninkuusravien pääkilpailun ohjastaja Tino Keväänranta. Björn Goopin Vänrikki jaksoi vaativan reissun jälkeen viidenneksi.

    Mailin lähtö oli sähäkkä. Pian tämän jälkeen Alarik Huikea sortui laukalle.
    Mailin lähtö oli sähäkkä. Pian tämän jälkeen Alarik Huikea sortui laukalle. Kuva: Anu Leppänen

    Hannu Torvinen totesi voittajahaastattelussa Pron olleen myös maililla latautunut, joskin vähän rauhallisempi kuin lauantaina.

    ”Loppukurvissa oli jotenkin hyvä ja levollinen olo. Vaikka eilen juostiin, hevonen on freesin tuntuinen. Se olisi mennyt vielä kovempaakin tänään”, Torvinen kiitteli.

    ”Katsotaan sitten pitkä matka. Viime vuonna näki, että Pro pystyy tekemään siinäkin tosi hyvän suorituksen. Mutta vaikka olen luottavainen, nämä pitää aina ajaa.”

    Kuninkuuskilpailun avainvalmentaja Antti Ojanperä vastaanotti hevosia varikolla voittajaseremonioitten aikana. Hän totesi mailin kisan menneen kohtuudella, mutta harmiteltavaakin löytyi.

    ”Ei mitään timanttista, mutta ihan ookoo. Harmi, ettei Alarik Huikea onnistunut tänä viikonloppuna. Evartti oli tosi hyvä”, Ojanperä summasi.

    Ohjastaja Jorma Kontio jatkoi omasta puolestaan Evartin kehumista. Hän kiitteli hevosen olleen vielä parempi kuin lauantaina.

    ”Toinen oli vain lopussa parempi. Ei päästy ohi, vaikka saatiin vähän tilaisuuttakin. Reipas matkavauhti oli meille sopiva.”

    Vaikka Pro on voittanut molemmat matkat, ei kokonaiskilpailu ole vielä missään nimessä ratkennut. Pro johtaa Evarttia kahden matkan jälkeen 0,8 sekuntia. Kolmantena kokonaiskilpailussa oleva Vänrikki on sekunnin päässä Prosta.

    Wertti on kokonaistilanteessa paras hevonen, joka ei ole Antti Ojanperän tallista. Juvalaisori on Prota jäljessä 2,3 sekuntia ennen pitkän matkan kilpailua.

    Kuninkuuskilpailun kokonaistilanne kahden matkan jälkeen:

    1. Pro kokonaisaika 5.01,6

    2. Evartti +0,8 sekuntia

    3. Vänrikki +1,0

    4. Wertti +2,3

    5. Soketti +5,7

    6. Enon Vilppi +7,8

    7. Alarik Huikea +8,1

    8. Herra Heinämies +8,8

    9. Lumettaja +9,2

    10. Vieskoff +9,6

    11. Alpertto +11,7

    Uljas Suomalainen jäi pois.

    Lisää aiheesta
    • Santtu Raitala sai tyylitellä Jockas Ritan rattailla.

      Ravit | Kuningatarkilvan maililla ratkaisun makua, kun Jockas Rita hallitsi mielin määrin

      Tilaajalle
    • Akvarelli on Henna Latvalalle tuttua hevossukua jo monen sukupolven takaa.

      Ravit | Kuningatarkisan kärkikamppailussa oleva Akvarelli ylitti jo omistajiensa odotukset: ”Sunnuntaihin lähdetään kiitollisilla mielin”

    • Annanin kannattajat joutuivat pettymään: tamma ei osallistu Teivon päätöspäivän karkeloihin.

      Ravit | 15-vuotiaan Annanin kuningatarkilpa jäi yhteen päivään: ”Iloisena käppäilee tarhassa”

      Tilaajalle
    • Antti Ojanperän talli aloitti kuninkuuskisan odotetulla ylivoimalla.

      Ravit | Antti Ojanperä pyrkii Kuninkuusravien herrakerhon kolmanneksi jäseneksi

      Tilaajalle
    • Pro ja taustajoukot jatkavat kisaa sunnuntaina johtopaikalta.

      Ravit | Pro johdatti Antti Ojanperän vyörytystä kuninkuuskisan avauksessa – valmentaja seurasi kilpailua rentona

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kuninkuuskilpailu
    ravit
    Pro
    Antti Ojanperä
    Evartti
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle