
Antti Ojanperän talli tavoittelee Teivon Kuninkuusraveista historiallista jättipottia. Saman tallin hevosilla on realistinen mahdollisuus vallata kuninkuuskisassa kärkisijat.
Lauantain jälkeen näyttää enemmän kuin hyvältä. Avausmatkan jälkeen Ojanperän tallin Pro johtaa, Vänrikki on toisena, Evartti kolmantena, Alarik Huikea viidentenä ja Herra Heinämies kuudentena.
Ainoana minkäänlaista kiilaa Ojanperän dominointiin pystyi lyömään Jani Ruotsalaisen tallin Wertti, joka oli avausmatkan neljäs.
Ojanperä onkin matkalla historialliseen saavutukseen.
Kuninkuusravihistorian toistaiseksi ainoa kaksoisvoitto on Teivon edellisistä, vuoden 2011 Kuninkuusraveista. Tuolloin Seppo Suuronen saavutti valmentajana kaksoisvoiton, kun hänen tallinsa Villihotti ja Tuokkolan Touho olivat kisan kaksi parasta.
Suurosen kaksoisvoitto oli täysin poikkeuksellinen, sillä tallikaverukset Villihotti ja Tuokkolan Touho saivat kokonaiskisassa täsmälleen saman tuloksen.
Molempien kokonaisaika kolmelta osamatkalta oli 9.33,9. Kuninkuusravien sääntöjen mukaan saman kokonaisajan saaneiden hevosten järjestyksen kokonaiskisassa määrää parempi sijoitus kisan päättävältä 3100 metriltä.
Villihotti oli päätösmatkan toinen ja Tuokkolan Touho neljäs, joten kuninkuus meni Villihotille.

Antti Ojanperällä on viikonloppuna mahdollisuus nousta myös harvinaiseen Kuninkuusraveissa kolmella eri hevosella voittaneiden valmentajien kerhoon. Aiemmin hänellä on ravikuninkuuksia Jokivarren Kunkulla ja Evartilla.
Toistaiseksi kolmella eri hevosilla Kuninkuusravien kokonaiskisoja ovat voittaneet vain Seppo Suuronen sekä Tapio Perttunen.
Kuninkuusravihistorian suurin saavutus on vuodelta 1984. Tuolloin Pentti Savolainen voitti kuninkuuskisan Vekselillä ja kuningatarkisan Vekkuliinalla.
Molemmat olivat hänen itse kasvattamiaan, omistamiaan, valmentamiaan ja ohjastamiaan.
Savolaisen saavutusta Kuninkuusravien historian suurimpana tekona ei tänäkään vuonna uhkaa kukaan tai mikään.