

Englannissa asuva Pauliina Swindells kertoo yllättyneensä itsekin valinnastaan kenttäratsastuksen maajoukkuevalmentajaksi. Seuraavaksi hän aikoo ottaa selvää, mitä Suomessa on viimeisten kuuden vuoden ajan tehty Sanna Siltakorven luotsaamana. Sen jälkeen alkaa kehitystyö sen mukaan, mitä tarvitaan.
”Minulle on annettu aika vapaat kädet. Tämä on mielenkiintoista, ja olen positiivisin mielin, mutta en ihan tiedä, mihin olen lähtenyt mukaan”, Swindells sanoo iloisena.
Hän toivoo tuovansa mukanaan joukkueessa ratsastamisen kulttuuria, joka Englannissa on vahva. Itse valmennukseen hän haluaisi Suomessa yhtenäisen linjan, niin että eri tason valmentajat eri puolilla maata hakisivat samoja asioita.
Tietysti kokonaisuuden pitää olla hallinnassa, mutta maajoukkuevalmentajana hän haluaa auttaa ratsastajia myös juuri siinä, missä he kokevat tarvitsevansa apua. Se voi olla jokin osakokeista tai tietty estetyyppi, joka tuottaa vaikeuksia.
Fysiikkatreenin pitää olla kunnossa, mutta Swindells korostaa myös mentaalivalmennusta.
”Huipputasolla viimeiset rutistukset ovat pääkopasta kiinni. Jos ihmisen pää sanoo, että sinä et pääse puhdasta rataestekoetta, niin ethän sä sitä ratsasta”, Swindells huomauttaa.
Hän itse rahoitti omaa kilpailemistaan välillä joukkorahoituksella. Se auttoi, mutta toi myös painetta tekemiseen. Sen poistamisessa mentaalivalmentaja Tero Puustisen neuvoista oli paljon apua.

Swindells itse on elänyt ulkomailla yli 15 vuotta ja ehtinyt omaksua brittiläisen kulttuurin. Hän muutti Englantiin oppiakseen Chris Bartlen maailmankuulun systeemin, ja sittemmin hän on valmentautunut Mark Toddin, Lizzel Winterin ja Ian Woodheadin kanssa.
Swindells miettii, että brittiläinen kenttäratsastus ei ole yhtä dominoivaa kuin vanhempi saksalainen. Siinä kun saksalaiset ainakin aikanaan tekivät radoille tarkat askelkohtaiset suunnitelmat, Briteissä ajatellaan, että matkalla voi sattua kaikenlaista. Jos kahden esteen välimatka maastossa on enemmän kuin kolme askelta, tärkeintä on tulla sisään tehtävään ja mennä sieltä ulos.
Myös hevoset pitää opettaa alusta asti lukemaan itse radan tehtäviä ja suoriutumaan niistä.
”Mutta hyvä ratsastus on hyvää ratsastusta kaikkialla”, Swindells muistuttaa.
Sanna Siltakorven ja Elmo Jankarin kanssa hän toivoo pystyvänsä miettimään myös yhteisiä ratkaisuja, kun heidän laaja valmennustoimintansa jatkuu Suomessa.
Swindellsin elämän ykköshevonen on ollut Ferro S, jonka kanssa hän kilpaili Tryonin MM-kilpailuita myöten. Mustassa ruunassa oli paljon laatua, mutta myös haasteita, erityisesti jännittämisen kanssa.
”Ystäväni sanoikin, että se oli aina verryttelyn voittaja”, hän hymähtää.
Swindellsin viimeinen iso kenttäkilpailu oli syksyllä 2020. Pari vuotta myöhemmin tutkimuksissa havaittiin, että yksi Ferron aortan läpistä on hajonnut. Ratsastaminen olisi vaatinut säännölliset kalliit sydäntutkimukset, jotka eivät olisi kuitenkaan poistaneet riskejä.
Swindells kuvaa, että Ferro jäi puutarhatontuksi.
”Se näyttää upealta laitumella. Se on vasta 20 ja elää varmaan 40-vuotiaaksi”, hän arvelee.
Ferron kanssa bravuuri oli koulukoe, ja sen myötä siitä on tullut Swindellisille mieleinen osakoe.
Suomalainen on myös ehtinyt olla 8—9 vuotta kouluttamassa kaikkein nuorimpia hevosia Mount St Johnissa, eli yhdessä maailman arvostetuimmista koulusiittoloista. Swindells mainitsee sisäänratsastaneensa muiden joukossa MSJ Freestylen, eli tamman, joka sittemmin kilpaili Charlotte Dujardinin ja Cathrine Laudrup-Dufourin kanssa maailman terävimmällä huipulla.
Swindells kertoo, että se oli helppo ja todella kiva hevonen, jolla hän hyppäsi maastoesteitäkin. Tallissa oli kuitenkin monta hevosta, jotka tuntuivat kouluratsastukseen vielä hienommilta. Erityistä tammassa oli se, kuinka viileästi se suhtautui erilaisiin tilanteisiin ja ympäristöihin.
”Olisin halunnut mennä sillä kenttää, mutta Emma (siittolan omistaja Emma Blundell) ei kauheasti innostunut jostain syystä. Se oli tavallinen, mukava hevonen, enkä koskaan ajatellut, että siitä tulisi niin hyvä, kuin se on”, Swindells hymyilee.
Hän itse jatkaa asumista Englannissa englantilaisen miehensä Jamesin kanssa. Elämä on käynyt varsin brittiläiseksi, vaikka brexit kiusaakin.
”Olen valmentanut neljän vuoden ajan British Royal Armyn Medical Serviceä, eli armeijan lääkäreitä ja eläinlääkäreitä heidän omilla tai armeijan hevosilla. Ja lisäksi valmennan Household Cavalrya eli henkilöitä, jotka kouluttavat kuninkaan hevosia”, Swindells kertoo.
”Hevoset vievät ihmisiä yllättäviin paikkoihin.”