• Heikki Hoffren varovaisen toiveikas Lipassin ja kumppanien tilanteesta: ”Pitkästä aikaa vaikuttaisi olevan valoa tunnelin päässä”

    Alkukaudesta Lipassin tärkein tehtävä on siitosoriina toiminen.
    Tilaajalle
    Heikki Hoffrenin Lipassin voittosumma on kuusivuotiskauden alkaessa reilut 110 000 euroa.
    Heikki Hoffrenin Lipassin voittosumma on kuusivuotiskauden alkaessa reilut 110 000 euroa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    14.3.202414:31
    Kaj Närhinen

    Toissakaudella Kriteriumin finaalin voittoa juhlineen Heikki Hoffrenin Lipassin (Apassi) viisivuotiskausi oli hyvin repaleinen. Viime kaudella Lipassilla oli useampaan otteeseen ongelmia hengitysteiden kanssa.

    ”Tai siis hengitysongelmat olivat se näkyvin oire. Oriin ruumiinlämpö heilahteli kauden aikana suuntaan ja toiseen. Ei siinä ollut kuin puolisen asteen ero, mutta kyllähän se kertoo kieltään, ettei kaikki ole kunnossa. Useampi tallin hevosista oli jollakin tapaa puoliunessa viime kaudella, vaikka mitään suoranaista vikaa ei tutkimuksissa löydettykään”, huokaa Heikki Hoffren.

    Kevätauringon näyttäytyessä on valmentaja varovaisen optimistinen tallinsa tilanteen suhteen. Hevoset tuntuvat tällä hetkellä terveemmiltä kuin pitkään aikaan.

    ”En oikein tiedä mitä uskaltaisi sanoa ääneen. Pitkästä aikaa vaikuttaisi olevan valoa tunnelin päässä. Olemme myös muuttaneet useita asioita hevosten arjessa. Muutamme paraikaa hevosia kivinavettaan remontoituun uuteen talliin. Vanhasta tallista löytyi tutkimuksissa ongelmia talli-ilman osalta. Lisäksi olemme laittaneet karsinoiden kuivituksenkin uusiksi. Pakko on yrittää saada sairastelukierre poikki hevosten osalta.”

    Vaikka Lipassin viime kausi oli rikkonainen, selvitti ori tiensä Derbyn finaaliin ja sijouttui Pikkukunkku-lähdössä toiseksi. Kilpailemisen ohessa Lipassa astui 24 tammaa. Kuluvalla kaudella ori jatkaa viime vuoden tapaan siitoskäytössä Jalasjärvellä sijaitsevalla Onnelan Oriasemalla. Heikki Hoffrenin mukaan kuusivuotiskausi keskitytään siitosorina toimimiseen. Toki Lipassi nähdään myös kilparadoilla siitostoiminnan ehdoilla.

    Heikki Hoffrenilla (vas.) on työn alla kahdeksan hevosta. Tarkoituksena olisi kuitenkin keskittyä pelkästään suomenhevosten valmentamiseen. Arkistokuvassa Juha Jokinen haastattelee häntä MT Hevoset -ohjelmassa. Linkkin ohjelmaan on tämän jutun lopussa.
    Heikki Hoffrenilla (vas.) on työn alla kahdeksan hevosta. Tarkoituksena olisi kuitenkin keskittyä pelkästään suomenhevosten valmentamiseen. Arkistokuvassa Juha Jokinen haastattelee häntä MT Hevoset -ohjelmassa. Linkkin ohjelmaan on tämän jutun lopussa. Kuva: Jukka Heiskala

    ”Porin Satakunta Senior -lähtö huhtikuun puolessa välissä olisi hyvä kauden aloitus mahdollisuus. Ori mahtuu vielä voittosummaltaan hopeadivisioonaan, ja jonkin sellaisen lähdön voisi ajaa. Toki jos Porissa tulee menestystä, ovat avoimet lähdöt edessä voittosumman perusteella.”

    Heikki Hoffren uskoo Lipassin riittävän jo tällä kaudella avoimissa lähdöissä. Hän ei kuitenkaan kiirehdi suojattinsa kanssa.

    ”Starttien myötähän sen näkee kuinka kausi lähtee rullaamaan. Siitosorina toiminen on ykkösasia ainakin keväällä ja alkukesästä. Minulle on tärkeintä, että Lipassi saisi olla koko kauden terveenä, ja saisimme täysipainoisen kauden. Viime kuukaudet olen päässyt valmentamaan Lipassia mukavasti, ja oriin olemus on tosiaan erilainen kuin viime kaudella.”

    Suomenhevosoreista puhuttaessa ei voi välttyä kuninkuusravispekulaatioilta. Lipassin osalta ei kuninkuuskilpailu ole vielä muutamaan vuoteen ajankohtainen.

    ”Jos kaikki sujuisi myönteisissä merkeissä, olen miettinyt kuninkuusravien olevan ohjelmassa aikaisintaan kahdeksanvuotiaana. Orihan on ollut aina terve jaloistaan, ja sen puoleen en näe mitään syytä, miksemme joku päivä voisi olla mukana kuninkuusraveissa. Nyt tärkeintä on saada muutama hyvä vuosi alle, jotta ori saa kehittyä kaikessa rauhassa.”

    Heikki Hoffren painottaa Kriteriumin voittaneen Lipassin olevan vielä uransa alkuvaiheessa. Hoffren haluaa rakentaa maltilla suojattiaan kohti avoimia lähtöjä.
    Heikki Hoffren painottaa Kriteriumin voittaneen Lipassin olevan vielä uransa alkuvaiheessa. Hoffren haluaa rakentaa maltilla suojattiaan kohti avoimia lähtöjä. Kuva: Elina Paavola

    Kihniössä omalla maatilallaan hevosia valmentavan Hoffrenin tallista nähtäneen myös alkavalla kaudella suomenhevosia ikäluokkakisoissa. Viime kaudella neljässä startissaan kolmesti kolmen parhaan joukkoon sijoittunut Häijymies (Hullumies) on kehittynyt talven aikana huomattavasti.

    ”Se on opettu melko myöhään, ja on senkin puoleen myöhäinen hevonen. Lisäksi sekin sairasteli Lipassin tapaan. Tällä hetkellä Häijymies tuntuu hyvin mahdolliselle ikäluokkahevoselle.”

    ”Toinen nelivuotias Vipahdus (Villikunkku) on erinäisistä syistä jäänyt vähän vähemmälle ajolle. Se on maksettu ainoastaan Derbyyn, mutta Vipahduksenkin pitäisi startata tällä kaudella.”

    Suurin osa Hoffrenin valmennettavista on oreja. Tallista löytyy kuitenkin yksi tammakin. Kaksivuotias Primasteri (Parvelan Retu) saa kehut valmentajaltaan.

    ”Se on oikein hyvän oloinen varsa. Ihme on, jos se ei esitä hyviä otteita starteissa. Hankimme sen tulevaksi siitostammaksi Lipassille. Koetetaan tosiaan ajaa ensin kilpaa, mutta Primasterin astuttaminen voi olla edessä jo ihan lähivuosina.”

    Lipassin ensimmäinen varsa on jo ehtinyt syntyä, ja Heikki Hoffren seuraa totta kai mielenkiinnolla suojattinsa siitosoriin uraa. Ainakaan vielä ei ole käynyt mielessä Lipassin jälkeläisten hankkimista talliin. Syy on hyvin arkinen, omia hevosia on liikaa.

    ”Minulla on kahdeksan hevosta tallissa, ja parista lämpöisestä olisi tarkoitus hankkiutua eroon. Silloin jäljelle jäisi kuusi suomenhevosta. Keskitytään suomenhevosten valmentamiseen, ja kyllähän Lipassin jälkeläisten maailmaantuloa on mukava seurata.”

    Lisää aiheesta
    • Juha Jokinen (vas.) haastattelee Heikki Hoffrenia tämän kotimaisemissa Kihniössä. Taustalla Väiskin Passi.

      Ohjelmat | Heikki Hoffren heitti maatalouden sivuun ja satsasi hevosiin ‒ MT Hevoset vieraili Kriterium-voittajan luona

      Tilaajalle
    • Heikki Hoffrenin Lipassi voitti viime kaudella sekä Kriterium- että Oulu Express -finaalit.

      Ravit | Kriteriumvoittajan talvitauko alkoi sairastamisella, kauden aloituksen ajankohta vielä auki

      Tilaajalle
    • Esko Härkälän kanssa kuvassa on Lipassin emä Kihiliina.

      Hevoskasvatus | ”En sitä toista rotua ole ottanut edes vaihdossa...” ‒ puolentoista sadan suomenhevosen kasvattaja sai täysosuman

      Tilaajalle
    • Heikki Hoffrenin Lipassi seppelöitiin Kriteriumin sankarina.

      Ravit | Lipassi jatkoi voittoputkeaan Kriteriumissa: ”Aika helpolla voitto lopulta tuli”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle