

Kuluvana viikonloppuna ratsastettava Tallinn International Horse Show houkuttelee perinteisesti paljon suomalaisia sekä kannustamaan että kilpailemaan, eikä Helsinki International Horse Show’n siirtyminen keväälle näytä ainakaan vähentäneen kiinnostusta.
Tallinnassa areena on pieni, ja yleisö on lähellä. Pääluokat kilpaillaan tänä vuonna kahden tähden tasolla. Suomalaisittain eniten voidaan odottaa hallitsevalta suomenmestarilta John Antellilta hevosellaan L'intouchable sekä Petra Heikkiseltä ja Oechie-K:lta. Mukana kesän menestyjistä on myös GP-sarjan finaalin voittanut Marika Rättö Stolzenburg E:llä, mutta hevosen kokemus isoista halliluokista on vielä vähäisempää.
Heikkisen selvänä tavoitteena on olla Oechie K:lla mukana sunnuntain 150-sentin pääluokan uusinnassa. Ratsastaja kertoo, että tamma ei tosin ole parhaimmillaan hallissa, sillä se vähän ahdistuu yleisöstä.
”Mutta toivotaan, että kokemus auttaa tässä, ja ahdistus jää kokemuksen taa piiloon”, hän sanoo.
Vuosi sitten Tallinnassa Oechie-K olikin lauantain 145-luokassa parhaana suomalaisena viides. Sunnuntain luokka jäi hyppäämättä hevosen ähkyoireiden takia.
”Kohde kun lukittuu, niin se menee.”
Tallinnassa nähdään myös Heikkisen uusi tykki, 11-vuotias tamma Lordin 3 (Lord Pizarro - Quidam's Rubin). Kansainvälisiä 145-luokkia ja kansallisia 150-luokkia Saksassa kilpaillut tamma tuli hänelle loppukesästä.
”Se on ihan tehnyt hevonen. Aika erikoinen, kuuma, pieni tamma”, Heikkinen kuvaa.
Menestysodotuksia sen kanssa ei vielä ole, vaan ratsastaja pyrkii saamaan hevosen rauhassa omille säädöille.
Tai rauhassa ja rauhassa. Heikkinen kertoo, että tammassa on paljon samaa kuin hänen paljon voittaneessa Hurbyssaan.
”Se on pirun nopea luonnostaan, ja aika kuumakalle. Kohde kun lukittuu, niin se menee”, Heikkinen kuvaa.
Hänen oman kuluneen kautensa kohokohtia on ollut varma suorittaminen Nations cup -kilpailuissa.
”Paljon on ehditty tekemään ja reissaamaan, mutta tulokset pitää saada vielä pykälän paremmaksi”, Heikkinen summaa.
Hän toteaa, että Oechie K:n kanssa 150-taso on jo tuttua, ja hevonen tekee, mitä pyydetään, mutta ratsastajan pitäisi osata olla tarkempi, että nollaratoja saataisiin enemmän. Tämän hakemisessa hän toivoo Lordinin ja 9-vuotiaan La Balouetta van de Eijkhofin olevan avuksi.
Heikkinen pitää Kirkkonummella valmennustallia. Hän kertoo, että valmennettavia on riittänyt, ja talli on täynnä. Kesän lopulla Ida Vaahtera on aloittanut tallin kilpailuhevosenhoitajana. Tämä mahdollistaa sen, että vahvasti esteratsastuksen taitava hevosenhoitaja Heidi Mulari on voinut jäädä kokonaan kotimaahan. Nyt hän huolehtii Heikkisen valmennettavien treeneistä silloin, kun emäntä itse kilpailee maailmalla.
Tallinnan kilpailuiden ratsastajat aiheuttivat aiemmin viikolla keskustelua, kun mediavaikuttaja Katja Ståhl toi sosiaalisessa mediassa esiin ystävänsä pettymyksen siitä, että hänelle ei auennut paikkaa Tallinnan kilpailuun ja maksettavaksi jäivät kansainväliset luvat, laivaliput ja majoitukset.
Mukaan pääsi kuitenkin kaksi myöhässä ilmoittautunutta ratsastajaa.
Ratsastajainliiton antaman selityksen mukaan valinnat tehtiin normaalilla tavalla ratsastajien tulosten perusteella, ja järjestäjältä myöhemmin saadut lisäpaikat täytetty sen mukaan, mille kilpailulinjoille niitä on saatu.
Toinen myöhässä ilmoittautunut ratsastaja haki alle 25-vuotiaiden luokkiin, jonne oli oma kiintiönsä. Toisen ratsastajan kohdalla taas ilmoittautumisen päivämäärässä oli päivän viive ilmeisesti teknisesti syystä liittyen todennäköisesti tietojen päivittymistapaan tai mahdollisiin hevosmuutoksiin.