”Kaikki mikä on alle tuhat kilometriä, on päivässä ajettavissa”, Petra Heikkinen linjaa. Kuva: Kari Salonen
Kotihiiri viihtyy ison hevoskuorma-auton ratissa: ”Kaikki mikä on alle tuhat kilometriä, on päivässä ajettavissa”
Esteratsastaja Petra Heikkinen ajelee ”hepparekallaan” pitkiä siivuja vuorokaudessa vaikka yksin, eikä jalka tärise tiukemmassakaan paikassa.Tilaajalle
Oechie-K ja Petra Heikkinen ovat keskittyneet kansainväliseen kilpailemiseen. Suunnitelmaa ei ole olemassa juhannusta pidemmälle, Petra Heikkinen paljastaa. Kuva: Heidi Lammi”Aina matkoilla sattuu ja tapahtuu”, Petra Heikkinen hymyilee.
Hän kertoo, että on esimerkiksi joutunut peruuttamaan Keski-Euroopassa kiihdytyskaistaa takaisin moottoritielle, kun edessä onkin ollut liian matala silta.
Ja vuosi sitten poliisit ajattivat kilpailupaikan ratsiassa hänet kuorma-autoineen rantahiekkaan, kun parkkipaikka oli täynnä. Heikkinen kyllä sanoi poliiseille, että auto jää sinne kiinni, mutta poliisit eivät kuunnelleet. Se jäi sinne kiinni, ja toinen esteratsastaja John Antell jäi hinauttamaan sitä irti, kun kiireinen Heikkinen jatkoi hänen autollaan eteenpäin.
Heikkinen toteaakin, että matkalla tärkeitä ovat hyvät ystävät, joko mukana ajamassa tai puhelimen päässä. Tämän viikon alkuun hän sai ajosuunnitelman pitkään maailmalla asuneelta hevosenhoitajaltaan Heidi Mularilta. Eikä siitä ole kuin kymmenisen vuotta, kun hän ennen navigaattoreita etelästä Ouluun ajaessaan kyseli matkalla ihmeissään kavereilta, että kai nyt Jyväskylän ja Oulun välissä on joku iso kaupunki.
Heikkinen ratsasti maanantaina kilpaa Norjassa Drammenissa, ja sen jälkeen lähti hevosineen yötä myöten pitkin Ruotsia, määränpäänään Hollanti.
Alkuperäinen ajatus oli, että kun pitää ajaa yksin ja takana on rankka kisaviikonloppu, hän ajaa hevosten kanssa Ruotsiin, yöpyy siellä ja sitten ajaa keskiviikkona kohtuullisen pätkän Hollantiin.
Toisin kävi. Heikkinen oli maanantaina yhdeltä nukkumassa, ja kun aamulla piti hoitaa ja kävelyttää hevoset, hän lähti liikkeelle vasta kahdeksalta. Laiva Saksaan vei vain 45 minuuttia – mutta se vei saarelle, josta pääsi mantereelle vain yhtä siltaa pitkin. Juuri tiistaina se oli kuusi tuntia pois käytöstä.
”Kymmenen tunnin ajosta tuli 19 tunnin ajo, kun on ollut vähän ruuhkaakin täällä Saksassa kaiken hyvän lisäksi”, Heikkinen kertoi ajellessaan puolen yön aikaan kohti määränpäätään.
Onneksi Heikkinen tykkää ajaa kuorma-autolla, vaikka pikkuautolla ajamista hän inhoaakin. Henkilöautoiluun hän kyllästyi asuessaan Turussa ja ajaessaan sieltä päivittäin tallille Saloon vajaan tunnin matkaa.
”Kun sain oman paikan Kirkkonummella, en suostunut lähtemään sieltä minnekään. Nyt kolmen vuoden kuluttua ei enää ärsytä lähteä ruokakauppaan”, hän paljastaa.
Pikkuautolla pitää kiirehtiä ja ohitella, kun taas rekassa voi vain jurnuttaa menemään omassa rauhassa, omissa ajatuksissa. Hevoset näkyvät kamerasta, ja mittari kertoo niiden matkustustilan lämmön.
Kilpahevosten kanssa saa lainkin mukaan ajaa pitkiä matkoja, ja valtaosa hevosista matkustaa rauhassa.
”Kaikki mikä on alle tuhat kilometriä, on päivässä ajettavissa”, Heikkinen linjaa.
Mutta lautoista hän ei pidä yhtään, ja siksi hän ajaa Keski-Eurooppaan aina Ruotsin kautta. Jos jotain isompaa tapahtuisi hevosten kanssa, lautalla olisi pulassa, hän muistuttaa.
”Ja katsomassa saa käydä neljän tunnin välein, että ovatko hevoset hengissä”, hän moittii.
Petra Heikkinen kertoo pysyvänsä hevosten kanssa ajaessaan aina virkeänä, mutta kun joku muu ajaa, hän kyllä osaa nukkua. Kuva: Heidi MulariTänä vuonna hän on todella ajanut hevosten kanssa. Ensin hän ajoi tammikuussa Espanjaan ja helmikuun lopussa takaisin. Talvella hän ehti viettää viisi viikkoa Suomessa, jonka jälkeen hänen tallistaan lähdettiin Belgiaan kilpailemaan kahdella rekalla. Osa hevosista kilpaili vain kaksi viikonloppua, jonka jälkeen hän ajoi ne Suomeen. Sitten hän lensi takaisin Belgiaan, kilpaili lisää ja ajoi taas Suomeen.
Sillä kertaa ykköshevoset ehtivät olla tasan kaksi viikkoa kotona, kunnes ne lähtivät taas Norjaan, josta jatketaan siis Hollantiin ja Ranskaan. Hän itse lentää jo täksi viikonlopuksi Suomeen ratsastamaan ja valmentamaan.
Juhannusviikonloppuna kilpailtavaa Ranskan kisaa pidemmälle Heikkinen ei ole suunnitellut.
”On ollut aika villi vuosi, mutta ympärilläni on paljon ihania ihmisiä”, hän sanoo.
Oechie-K on tänä vuonna keholtaan aiempaa pehmeämpi ja toimivampi. Kuva: Heidi LammiMutta autoista hevosiin. Heikkinen ratsasti ykkösratsullaan Oechie-K:lla Norjassa Nations Cupin 150-radat tuloksin 8-4. Maanantain 155-GP:ssä putosi yksi, radan pienin pysty niin kuin Nations Cupin toisella kierroksellakin.
155-ratoja on uralla takana jo kolme, kaikki yhdellä puomilla.
Heikkinen kuvaa vankkaa tammaansa dieseliksi ja puhveliksi, jonka kanssa pitää huolehtia, että se käyttää kroppaansa ja pysyy energisenä. Ratsut saavat käyttää kilpailukaudellakin Regumate-lääkitystä pitämään kiimat poissa. Oechie-K:lla se on ollut käytössä, koska kiimassa ollessaan se potkii ja nojailee karsinassa. Tänä vuonna lääkitys jätettiin pois, ja tamman oloa on tehty muin keinoin mukavammaksi. Tämän myötä se on tullut keholtaan pehmeämmäksi ja toimivammaksi, ratsastaja iloitsee.
Ranskan Nations Cupin semifinaaliin hän lähteekin luottavaisena. Vaikka nollaratoja ei ole paljoa, ei ole epäonnistumisiakaan.
Nyt 11-vuotias Oechie-K tuli Heikkiselle 7-vuotiaana hypätäkseen isoja ratoja, ja sen se on todellakin tehnyt.
”Mutta kaikille tuli yllätyksenä, että se hyppää ihan näin isoa helposti”, Heikkinen myhäilee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
