Tamman tulkinta – onko se kiimaa vai kipua tai stressiä?

”Se on taas kiimassa ja siksi mahdoton”, saattaa moni tammanomistaja miettiä, kun katsoo tammaansa, joka ärhentelee kaikelle liikkuvalle ja hangoittelee vastaan liikutuksessa. Eipä välttämättä olekaan, sillä kyse voi hevosen lisääntymistieteeseen erikoistuneen eläinlääkärin mukaan olla kiiman sijasta jostain aivan muusta.

”Tammat ilmentävät muun muassa kipua, alistumista tai stressiä usein sellaisella tavalla, jota me ihmiset helposti tulkitsemme kiimaksi. Hävyn vilkuttaminen tai virtsaaminen eivät esimerkiksi aina ole luotettavia kiiman merkkejä”, sanoo erikoiseläinlääkäri Maria Kareskoski Helsingin yliopiston Saaren eläinklinikalta.

Hän toteaa, että tamman kiimakierron vaihetta ei omistaja pysty luotettavasti arvioimaan, ellei tallilla ole oria, jolle tammaa systemaattisesti näytetään ja käyttäytymistä kirjataan. Tammojen lisääntymisongelmia hoitava ja tutkiva Kareskoski toteaa, että usein on mahdotonta sanoa, liittyykö tamman ongelmallinen käyttäytyminen sen kiimakiertoon.

”Jos tamman on päätelty olevan kiimassa lähinnä sen ongelmallisen käyttäytymisen perusteella, ollaan käytännössä vain päädytty johtopäätökseen, että oireet tosiaan ajoittuvat oireisiin. Asian varmistamiseksi tammalle on tehtävä kiimakontrolli eli gynekologinen tutkimus muutaman kerran, jotta oireiden ajoittumista kiimaan voidaan arvioida.”

Tammojen omistajat ovat hänen mukaansa tyypillisesti varsin valveutuneita ja välittävät aidosti hevosistaan. Omistajat ovat tiheään yhteydessä Saaren klinikkaan hevosen ongelmallisen käyttäytymisen vuoksi. Kareskosken mukaan lisääntymiselimiin liittyvät oireet on helppo sekoittaa muihin vaivoihin, jotka vaatisivat hoitoa.

”Lisääntymiseen liittyviä yleisimpiä diagnooseja tammoilla ovat esimerkiksi munasarjan granulosasolukasvain, muut munasarjakasvaimet sekä pneumovagina eli ilman vetäminen emättimeen.”

Kuitenkin vastaavia käyttäytymisoireita voivat aiheuttaa myös esimerkiksi hiekkakertymät, mahahaavat, IBD, ortopediset vaivat, hammas- ja uniongelmat sekä lihassairaudet. On mahdollista, että jotkut näistä voivat oireilla voimakkaammin kiimakierron vaiheiden mukaan.

Lisäksi joillakin tammoilla ruokintaan, liikuntaan ja olosuhteisiin vaikuttamalla voidaan Kareskosken mukaan saada hevosen elämää helpommaksi.

Hän toteaa, että tieteellisissä tutkimuksissa on selvinnyt, että tällaisilla käyttäytymisoireisilla tammoilla ei esiinny mitään poikkeavaa hormonituotannossa, ellei tammalla ole granulosasolukasvain.

”Hevosen tilannetta on siis arvioitava kokonaisuutena, ja tutkimuksia joutuu usein toistamaan ennen kuin varsinainen ongelma löytyy. On myös melko tavallista, että ongelmia on useita”, Kareskoski painottaa.

Hänen mukaansa termiä ”kiimahäiriö” käytetään puhekielessä usein kuvaamaan ongelmallista käyttäytymistä. Niissä tapauksissa termi on hänen mukaansa harhaanjohtava, koska mitään varsinaista häiriötä ei tyypillisesti ole, vaan kyse on normaalista, joskin voimakkaasta kiimakäyttäytymisestä tai jostain muusta ongelmasta.

Varsinaisia tamman munasarjoissa esiintyviä poikkeustiloja, jotka vaikuttavat kiimakiertoon on kuitenkin olemassa. Näitä ovat muun muassa testosteronia tuottavat granulosakasvaimet, joiden oireena on tamman orimainen käyttäytyminen ja ulkomuoto, tai joskus jatkuva kiima.

Muihin poikkeustiloihin kuin granulosasolukasvaimiin ei tyypillisesti liity ongelmallista kiimakäyttäytymistä. Pitkittynyt kiimakierron keltarauhasvaihe on ongelma, joka voi kestää pari kolme kuukautta, ellei sitä keskeytetä prostaglandiinilla eli kiimapiikillä.

Epäonnistunut ovulaatio taas tuottaa verentäyteisiä isoja munarakkuloita, jotka eivät yleensä aiheuta kipua ja häviävät itsestään. Keväisin tammoilla voi olla pitkiä ja epäsäännöllisiä kiimoja, joiden aikana munasarjat ovat isoja runsaan munarakkuloiden kasvun vuoksi.

Ongelmallisen, kiimaksi epäillyn käyttäytymisen tutkimiseksi tammalle tehdään kiimakontrollit tai otetaan progesteroninäytteet kerran viikossa 3-4 viikon ajan. Sinä aikana omistaja kirjaa oireistoa.

Tutkimuksiin kuuluu myös ultraus sekä peräsuolitutkimus, jossa eläinlääkäri tunnustelee kohdunkaulan, kohdun ja munasarjat. Tarvittaessa otetaan myös hormoniverinäytteet granulosasolukasvaimen varalta ennen hoitokokeilun aloittamista.

”Oireiden mukaan kannattaa tehdä myös muita tutkimuksia, joita ovat muun muassa mahalaukun tähystys, ontumatutkimukset, hiekkakuvat ja hampaiden tutkiminen sekä hoito”, Maria Kareskoski kertoo.

Tarvittaessa kiiman estoon on useita vaihtoehtoja. Tapauksesta riippuen voidaan lääkkeellisesti saada aikaan kiimattomuus tai pidentää keltarauhasvaihetta. Aiemmin paljon käytettyjä kohtukuulia ei hänen mukaansa enää suositella niiden heikon vasteen ja rikkoontumisriskin takia.

Tammojen lisääntymisongelmia hoitava ja tutkiva erikoiseläinlääkäri Maria Kareskoski toteaa, että usein on mahdotonta sanoa, liittyykö tamman ongelmallinen käyttäytyminen sen kiimakiertoon.  Kuva: Ville Toivonen

Granulosakasvaimen hoito voi olla lääkkeellinen tai kirurginen. Muuttuneen munasarjan poiston jälkeen tamma voi edelleen tiinehtyä ja varsoa normaalisti toisen munasarjan varassa. Molempien munasarjojen poiston vaikutusta ongelmallisen käyttäytymiseen on vaikea ennustaa, ja siihen päädytään Kareskosken mukaan vain harvoin.

”Munasarjojen poisto on isohko kirurginen toimenpide, johon liittyy kipua, komplikaatioriskejä ja kustannuksia, eikä siihen kannata kevyin perustein ryhtyä. Haittavaikutuksena on myös, että poiston jälkeen keltarauhashormonin kokonaan puuttuessa tamma saattaa näyttää kiimaa jatkuvasti”, Kareskoski muistuttaa.

Markkinoilla on useita yrttivalmisteita, joita kaupataan tammojen käyttäytymisongelmien helpottajaksi. Näihin erikoiseläinlääkäri ei kannusta tammanomistajia rahojansa sijoittamaan.

”Lisäravinteiden, kuten munkinpippurin, vaikutuksista kiimakiertoon tai kiimakäyttäytymiseen tai edes ravinteiden imeytymiseen ei ole minkäänlaista tieteellistä näyttöä.”