

Raviharrastajat eivät tunnetusti ole ensimmäisenä antamassa periksi vastoinkäymisten edessä. Teivon tiistai-illan kolmannessa lähdössä starttaava Boscon Visa (Tähen Toivomus) on tästä hyvä esimerkki.
Vaikka viisivuotias ruuna on voittanut kauden kuudesta kilpailustaan viisi, oli koko sen raviura pitkään vaakalaudalla. Hevosen puolisonsa Päivi Pesosen ja tyttären Inka Reposen kanssa omistavan Paavo Reposen mukaan tunnelmat olivat viime syksynä aivan toisenlaiset kuin tällä hetkellä. Ongelmat olivat alkaneet jo nelivuotiskeväällä.
”Lupaavan oloinen se on ollut aina, mutta nelivuotiskeväänä se rikkoi toisen kintereensä. Siinä meni kesä sitä korjaillessa. Kun se oli saatu kuntoon, mursi se sääriluunsa, ja joutui seisomaan kuusi viikkoa karsinassa”, Paavo Reponen kertaa suojattinsa vaiheita.
Valmentajan mukaan Boscon Visalla oli oriina käytösongelmia, ja se ruunattiinkin nelivuotiskeväällä.
”Se oli melko samoihin aikoihin kuin kinnerongelma, ja ruunamisen kanssa jouduttiin taiteilemaan. Hevonen oli kotona kiltti ja rauhallinen, mutta mentäessä vieraaseen paikkaan sillä keitti yli. Ruunaaminen oli ihan pakon sanelema asia. Viime vuosi oli melkoista vuoristorataa hevosen kanssa. Välillä usko alkoi loppua sen raviuran suhteen.”
Kuluvalla kaudella Boscon Visa on maksanut taustajoukkojen kärsivällisyyden takaisin korkojen kera. Hyvät otteet eivät ole tulleet Paavo Reposelle yllätyksenä.
”Kyllä me vielä kinnerongelmien jälkeen elättelimme toiveita tämän vuoden Derbystä. Ohjiin on tuntunut koko ajan hyvä paine, mutta eihän sitä tiedä koskaan, kuinka hevonen toimii sitten starteissa.”

Paavo Reponen on ohjastanut kaikki uran tähänastiset startit. Teivossa ohjastajaksi vaihtuu kuitenkin Ari Moilanen. Ohjastajanvaihdokseen on parikin syytä.
”Nuorten Sarjassa on 4000 euron ykkönen, ja minun C-ajolupani ei taida riittää siinä ajamiseen. En muutenkaan halua ajaa talvella kilpaa, vaan on parempi antaa ammattimiesten hoitaa hommat. Boscon Visa on oikein hyvä ajettava ja ravaaminen on sille helppoa. Mielenkiintoista nähdä Moilasen ajavan.”
Reposella on kotoaan Savonlinnasta lähes 400 kilometrin matkan Teivoon. Pitkälle kilpailumatkalle lähteminen ei kuitenkaan kerro pelkästään vankasta luottamuksesta hevoseen, vaan Reponen on matkassa varsin maltillisin odotuksin, vaikka ajamista tuleekin lähes kuusi tuntia suuntaansa.
”Hevosella on ollut kaikki hyvin viime kisan jälkeen, mutta lähdöt kovenevat koko ajan”, Reponen muistuttaa.
Teivossa ohjelmassa on Boscon Visan uran toinen autolähtö. Ensimmäisessä ryhmäajossaan Killerillä se koki uransa toistaiseksi ainoan tappion sijoittuessaan neljänneksi.
”Ei se lähetystavasta johtunut, vaan hevonen arkoi silloin vähän kavioitaan. Nyt se on hokkikengässä, oli jo viime startissaan Mikkelissä, ja mitään muita muutoksia ei tule kuin kuskin vaihtuminen.”
Paavo Reposella ja Päivi Pesosella on kotitallissaan puolenkymmentä hevosta. Boscon Visan lisäksi valmennuslistalta löytyy sen sisaren Boscon Tähden (Vaellus) kolmevuotias varsa Boscon Uranus (Frans). Koelähdön kesällä suorittanutta ruunaa ei ole vielä nähty startissa.
”Nelivuotiskaudella olisi tarkoitus ajaa kilpaa. Muita vanhempia ajohevosia ei ole. Emätamma on ollut tyhjänä pari vuotta, kun varsojen kysyntä on ollut nihkeää. Myyntilistalla olisi vuoden ikäinen Boscon Merkurius (Frans), mutta saahan se kotiinkin jäädä. Kyllä niistä kuitenkin asiallinen hinta pitää saada.”

Boscon Merkuriuksen vuotta vanhemman veljen kaupasta Paavo Reponen on tyytyväinen. Boscon Jupiter (Kihisee) siirtyi viime keväänä Kangasniemelle Eero ja Jaakko Laitiselle.
”Kasvattajana on mukava tietää, että varsa saa mahdollisuuden raviuralla. Laitisen veljekset ovat menestyneet todella hyvin suomenhevosillaan viime vuosina.”
Paavo Reponen menestyi vuosituhannen vaihteen molemmin puolin hienosti Bar Miltonin (Barbeque) kanssa. Tuolloin tallissa oli pääasiassa lämminverisiä, mutta tällä hetkellä ainoa lämminveriseen viittaava hevonen tallissa on ratsuvarsa. Suomenhevosiin panostaminen on ollut tietoinen ratkaisu.
”Meillä alkoi olla lämminverikasvateissamme sen verran paljon irtopaloja, ettei tuntunut järkevälle jatkaa niiden kanssa jalostusta ja valmentamista. Boscon Tähti on oikein hyvältä emälinjalta. Sitä varsottaa mielellään, ja onhan suomenhevosten varsamaksut paljon realistisemmalla tasolla kuin lämminveristen. Me tavalliset harrastajat pystymme käyttämään parhaita suomenhevosoreja, lämminveripuolella ei niin ole.”

Vaikka nykyisin Savonlinnaan kuuluvalta Kerimäeltä on matkaa Mikkelinkin raviradalle lähemmäs 130 kilometriä, ei Reposen into raviurheilua kohtaan ole laantunut. Perheen jälkikasvu vaikuttaa myös perineen vanhempiensa innon hevosia kohtaan.
”Sanon aina kysyjille, että aina pitää olla valmis lähtemään reissun päälle, jos haluaa raviurheilua harrastaa. Tämä on meille elämäntapa. Tyttäremme käy toista vuotta ratsastuslukiota Ruovedellä”, toteaa Paavo Reponen selkeästi ylpeyttä äänessään.
Kävi tiistaina kuinka tahansa, on Teivon startti hyvin todennäköisesti Boscon Visan kauden viimeinen kilpailu.
”Viime talven valmennus jäi puolitiehen loukkaantumisen jäljiltä. Toiveissa olisi päästää ajamaan kunnon pohjakunto talven aikana. Meillä on kotona oikein hyvät ajopaikat. Yritetään hyödyntää niitä, ja palataan näillä näkymin asiaan vasta ensi vuoden puolella.”