
Valtiovarainministeriö julkaisi keskiviikkona Julkisen talouden suunnitelman vuosille 2026–2029. Hevostalouden osalta VM:n suunnitelmat ovat tylyä luettavaa. Hevostalouden edistämiseen osoitettavan rahoituksen kaavaillaan vähenevän tulevina vuosina merkittävästi.
Maa- ja metsätalousministeriön budjettisuunnitelmasta julkaiseman tiedotteen mukaan hevostalouden edistämiseen on vuosille 2026–2027 osoitettu keskimäärin 25,5 miljoonaa euroa.
Haarukoitu pudotus olisi nykytasoon raju, sillä tämän vuoden budjetissa hevostalouden edistämiseen on varattu reilut 31 miljoonaa euroa, minkä lisäksi käyttöön on saatu kolmisen miljoonaa euroa siirtomäärärahoja.
Vielä vuonna 2024 hevostalouden edistämisen budjettiraha oli yli 39 miljoonaa euroa, eli täksi vuodeksi valtion budjetissa hevostalouden rahoitusta leikattiin lähtökohtaisesti 8,5 miljoonalla eurolla.
Tulevaisuudessa laskevan tukirahoituksen taustalla ovat paitsi valtion säästötoimet, myös eduskunnan käsittelyssä oleva rahapeliuudistus. Lisenssimarkkinaan siirryttäessä raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos on ryhtymässä rahapelitoimijaksi yhdessä ruotsalaisen ATG:n kanssa perustamansa uuden peliyhtiön kautta.
Nyt julkaistun kehyksen mukaan vuonna 2029 hevostalouden tukirahoitus laskisi 6 miljoonaan euroon.
”Muutos johtuu rahapeliuudistuksesta, joka mahdollistaa hevostalousalan toimijoille osallistumisen rahapelitoimintaan ja siten vähentää tarvetta suoralle valtion rahoitukselle”, VM:n suunnitelmassa summataan.
”Meillä on vankat perusteet saada rahoitus sellaiseksi, että siirtymäkauden rahoitus hoituu järkevästi.”
Rahapelimarkkinauudistus on näillä näkymin tulossa voimaan vuoden 2027 alussa. Nyt hahmoteltu hevostalouden rahoituksen leikkaustahti olisi selvästi rajumpi kuin alan keskusteluissa on tähän mennessä oletettu.
Maa- ja metsätalousministeriö muistuttaa omassa tiedotteessaan, että hallitus on sitoutunut tarkastelemaan hevossektorin tarvitsemaa rahoitustasoa vuosille 2028–2029 keväällä 2026.
”Tämä on ratkaisevaa”, Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo painottaa.
”Meillä on vankat perusteet saada rahoitus sellaiseksi, että siirtymäkauden rahoitus hoituu järkevästi. Sen takia kehysriihessä on nimenomaan sanamuoto sektorin tarvitsemasta rahoituksesta.”
Lehtisalo vakuuttaa uskoaan siihen, että myöskään lähivuosien leikkaukset eivät tule olemaan niin suuria kuin valtiovarainministeriö nyt hahmottelee. Viime vuonna VM:n budjettiesitys järkytti hevosalaa esittämällä jo täksi vuodeksi 14,5 miljoonan euron rahoitusleikkausta.
”Tämän vuoden 34 miljoonan euron rahoitukseen ei voi olla merkittävää laskua ensi vuodeksi. Hallitustihan leikkaukset on tehtävä”, Lehtisalo painottaa.

Jos leikkaukset toteutuisivat edes likimain nyt hahmotellussa laajuudessa, raviurheilu olisi pakotettu rajuihin rakennemuutoksiin nopealla aikataululla. Jo nyt valtaosa raviradoista on taloudellisesti erittäin tiukilla.
Ministeriön myöntämät hevostalouden tuet ovat muun muassa palkintotukea, maakuntaratojen sekä kesäratojen toimintatukia sekä erilaisia kasvatuksen tukia sekä Suomen Hippoksen saamaa tukea.
Valtion budjetista tukina maksettavan rahoitusmallin taustalla on Hippoksen omistaman Fintoton, RAY:n ja entisen Veikkauksen yhdistäminen nykyiseksi Veikkaukseksi viime vuosikymmenellä.