

Kilpailuihin lähti Suomesta yhdeksän ratsukkoa, ja finaaleihin heistä yltivät ne kolme, joilla oli ikäluokkaratsastajien EM-mitali jo ennestään.
Päivän suurimmat odotukset kohdistuivat 18-vuotiaaseen Hugo Kogelnigiin ja Vermont 2:een, sillä ratsukko lähti kahden kierroksen finaaliin kolmannelta sijalta.
Radassa oli tiukka aika, ja kohtalokas pudotus tuli päivän ensimmäisellä kierroksella yksinkertaisella pystyllä. Kogelnig sai myös yhden aikavirheen. Toisella kierroksella hän ratsasti nollan, mutta kivikovassa kilpailussa sijoitus putosi kymmenenneksi virhepisteillä 6,84.
Päivän onnellisin suomalainen taisikin olla Sani Illi, joka pääsi viimeisenä ratsastajana junioreiden finaaliin. Suhteellisen paineettomasta paikasta Illi teki Kasilias Eas Sho Z:lla hienot radat ilman estevirheitä. Ensimmäiseltä kierrokselta hän sai kaksi aikavirhettä, ja lopputulos koko kilpailussa oli 15. sija.
Kultaa voitti Irlannin Jack Kent hevosella Ollie van de Klotputten virhepisteillä 2,33.

Jone Illi ja Celtas Quillian lähtivät päivään seitsemänneltä sijalta, mutta lopulta ensimmäiseltä radalta tuli yksi pudotus ja toiselta kaksi. Kolmoissarja osoittautui haastavaksi isolla sydämellä hyppäävälle Celtas Quillainille.
Illin ja Celtas Quillianin kokonaistulos oli 16.86, kun mestaruuden vei Italian Greta Lepratti ja Mercy van't Ruytershof virhepistemäärällä 0,58.
Finaaliratsastajista tavoitettavissa sunnuntai-iltana oli Jone Illi. Hän totesi, että ei ole pettynyt. Virheet harmittivat, mutta toisaalta sunnuntain tuplanollakaan ei olisi tuonut mitalia.
Illi huomauttaa, että hänelle ja Caltas Quillainille kaikki viikon virheet tulivat kolmoissarjoilta, jotka olivat teknisiä.
”Tietääpähän mitä harjoitella”, hän sanoo.
Illin kilpailut jatkuvat parin viikon päästä kolmen tähden tasolla Samorinissa, jonne lähtee seitsemän hevosta. Sitten jatketaan Aacheniin kilpailemaan alle 25-vuotiaiden luokkia.
Siskonsa Sanin rataa isoveli katsoi mielellään.
”Hän on tyytyväinen. Oltiin kumpikin viidensiätoista, samiksia ollaan”, Illi hymyili.
”Sani ratsasti tänään paremmin kuin olen ikinä nähnyt hänen ratsastavan.”