
Markus Dahlströmin tallin ykköstykki Zähikäinen starttaa kotirata Savonlinnan kesän ainoissa totoraveissa lauantaina. Tamma palaa parahiksi kotikulmille starttiin lähes kymmenen kuukauden tauolta.
Dahlströmin mukaan jalkavaivat olivat tauon juurisyy.
”Niiden takia taukoa on päässyt kertymään. Nyt vaikuttaisi kaikki olevan taas kunnossa. Tuollaisella voittosummalla hevosella on vähän haastavaa aloittaa uudestaan”, Dahlström kertoo.
”Toivotaan, että hevonen pääsee säännölliseen starttirytmiin. Se menee hokeilla hyvin, joten sillä pystyy kilpailemaan talvellakin.”
Savonlinnan ravit kärsivät verenvähyydestä, ja moni lähtö ajetaan vähäisellä hevosmäärällä. Kaikkein pienin on Zähikäisen lähtö, jossa on Dahlströmin suojatin lisäksi vain kolme muuta kilpailijaa.
”Lähtö on pieni, mutta siinä on laadukkaita hevosia. Lisäksi toiset ovat kilpailleet säännöllisesti. On päästy jo pitemmän aikaa normaalisti treenaamaan, joten nyt lähdetään hakemaan starttia alle.”
Zähikäisen statistiikat ovat vakuuttavat. Kahdeksanvuotias tamma on kilpaillut tähän mennessä 33 kertaa totosijoin 10-8-4. Rahaa ravuri on tienannut lähes 67 000 euroa.
Dahlström pitää täysin mahdollisena, että kaiken mennessä hyvin Zähikäisestä voisi olla tammahuipulle asti.
”No mikä ettei. Onhan tällä ajettukin tammalähtöjä, ja viime vuonna talvikeleillä Zähikäinen voitti avoimen tammalähdön, jossa ei tosin ollut aivan kovimpia mukana. Kyllä ne tulevaisuudessa ovat varmasti sen hommia. Parempia ne on kuin oriita ja ruunia vastaan.”

Dahlströmiltä starttaa Savonlinnassa myös Eskill Cotter, jolla on taulussa lähinnä tasaisia sijoituksia. Valmentaja kertoo suojattinsa heikkouden kesäkeleillä.
”Se on vähän tasavauhtinen hevonen, joten syksy ja talvi on sille parasta aikaa. Viimeksi Lappeessa ruuna teki hyvän juoksun. Lauantaina on jonkunlaisia odotuksia hyvältä lähtöpaikalta. Lähtö on sopivan oloinen. Voitosta on aikaa, kun paras onnistuminen kiertää.”
Kesäkuun lopussa Kuopiosta pois jäänyttä ja sen jälkeen hiljaiseloa viettänyttä Club Nord Auroraa ei sen sijaan Savonlinnassa nähdä. Hyvällä statistiikalla siunattu tamma on tauolla.
”Se sai vetää vähän henkeä, mutta on nyt taas täydessä valmennuksessa. Hevosella aloitellaan uudelleen syksyllä, ja tarkoitus on ajaa talven yli kilpaa.”
Dahlströmillä on Savonlinnan Kerimäellä sijaitsevassa tallissaan kymmenen valmennettavaa. Kesä on ollut hiljaista aikaa, mutta syksyä kohden Dahlström toivoo, että tahti tiivistyy.
”Nyt ei ole päästy paljoa kilpailemaan, vaikka töitä on tehty samalla tavalla kuin ennenkin.”
Aikaisemmin Savonlinnan vuoden ainoa kilpailupäivä on sisältynyt Mikkelin radan kiintiöön. Täksi vuodeksi Savonlinna eriytettiin omaksi kesäradakseen. Dahlström katsoo, että hyvin tehty työ on saanut tunnustusta.
”Ainahan täällä on raveissa hommat pelanneet hyvin. Järjestelyt toimivat, ja ihmiset ovat viihtyneet. Yleisöä on ollut hyvin, kuten kesäraveissa yleensäkin. Savonlinnassa seuran jäsenillä ja muillakin on ollut talkoointoa, ja tapahtumien eteen tehdään iso työ”, Dahlström jakaa tunnustusta.