
Ruotsin maatalousyliopisto SLU julkaisi tutkimuksen, jonka mukaan hevosten loisten vastustuskyky matolääkkeille on voimistunut. Erityisesti fenbendatsolin teho on maan hevospopulaatiossa heikentynyt.
Suomessa fenbendatsoli on vaikuttavana aineena Axilur-kauppanimellä myytävässä loishäätölääkkeessä. Myös Suomessa on fenbendatsolille, pyranteelille ja ivermektiinille resistenttejä sukkulamatokantoja ja ivermektiinille resistenttejä suolinkaiskantoja.
Veterinary Parasitology -tiedelehdessä julkaistun SLU:n artikkelin artikkelin mukaan tutkijat ovat huolissaan erityisesti varsoista, sillä fenbendatsolia käytetään varsojen elämän alkutaipaleen yleisimpänä loishäätölääkkeenä suolinkaisia vastaan.
Loinen vaikuttaa ensisijaisesti varsoihin ja nuoriin hevosiin, koska niiltä puuttuu aikuisen yksilön kehittämä vastustuskyky.
”Tulokset huolestuttavat tutkijoita, koska loinen voi aiheuttaa hengenvaaran varsoille”, todetaan SLU:n tiedotteessa.
Tutkimusten mukaan useimmissa tapauksissa loiset eivät aiheuta varsoilla mitään oireita, oireet ovat lieviä, kuten painonpudotusta, yskää ja nenän vuotamista. Jos loistaakka kehittyy suureksi, voi varsalle tai nuorelle hevoselle syntyä paha ummetus ohutsuolessa. Tällöin selviytymisennuste on tutkijoiden mukaan kyseenalainen.
Tilastollisesti suurin riski loisresistenssiin löytyi suurista siittoloista, joissa varsoo vuosittain yli 40 tammaa.
Suomessa ohjeistetaan antamaan varsoille ensimmäinen loishäätölääkitys Axilurilla suolinkaisia vastaan noin kymmenen viikon iässä. Siitä eteenpäin ensimmäisen vuoden ajan loishäätö suositellaan tehtäväksi 8−12 viikon välein. Lantanäytteiden ottamista suositellaan ja tulosten perusteella loishäätöön käytettäviä valmisteita muutetaan eläinlääkärin ohjeen mukaan.
”Hevosten loisten maailmanlaajuinen ja vähitellen lisääntyvä vastustuskyky monille loishäätöön käytettävissä oleville aineille on todellinen uhka varsojen terveydelle”, tutkijat toteavat tiedotteessa.
SLU:n tutkimuksessa selvitettiin Ruotsin nykyistä loisresistenssitilannetta. Tällä hetkellä pääasiassa käytetyn fenbendatsolin vaikutusta tutkittiin 11 ruotsalaisella tilalla, joissa oli yhteensä 92 alle vuoden ikäistä varsaa. Resistenssiä fennbendatsolille havaittiin neljällä tilalla. Tilastollisesti suurin riski loisresistenssiin löytyi suurista siittoloista, joissa varsoo vuosittain yli 40 tammaa.
Tutkimus osoitti Ruotsissa loisten kehittäneen vakiintuneen resistenssin fenbendatsolille.
”Tämän tutkimuksen tulokset ovat erittäin huolestuttavia, koska loinen voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa. Vaikka useat tutkimuksessa mukana olevat tallit ilmaisivat huolensa madotuslääkeresistenssistä, vain neljä tiloista kontrolloi säännöllisesti lääkkeen tehon varsojensa madotuksen jälkeen”, tutkijat kirjoittavat.