• Jessika Ryyminin vuosi Australiassa on venynyt jo viideksitoista, eikä loppua näy – ”Ilmasto, ympäristö, hevoset ja ihmiset olivat heti kohdallaan”

    Jessika Ryymin toimi useamman vuoden ajan laukkavalmentajana Australiassa. Tällä hetkellä hän työskentelee hevosalan ulkopuolella, mutta paluu hevosurheilun pariin ei ole poissuljettua.
    Tilaajalle
    Jessika Ryymin ratsastamassa kiitolaukkavetoja kuivuneella suolajärvellä.
    Jessika Ryymin ratsastamassa kiitolaukkavetoja kuivuneella suolajärvellä. Kuva: Jessika Ryyminin arkisto
    MT Hevoset|Ravit
    7.12.202415:30
    Kaj Närhinen

    2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Australia veti puoleensa monia suomalaisia hevosalan osaajia. Suomalaisilla hevosenhoitajilla on hyvä maine ympäri maailmaa, ja heille on riittänyt kysyntää myös Australian hevosurheilua hallitsevan laukkaurheilun parissa.

    Yksi Suomesta Australiaan suunnanneista hevosihmisistä on Jessika Ryymin. Pieksämäen ja Suonenjoen seuduilla lukioaikanaan asuneen Ryyminen lähtö maapallon toiselle puolelle oli hänen mukaansa hetkessä syntynyt idea.

    ”Näin somessa lyhyen työpaikkailmoituksen, jossa haettiin työntekijöitä Australiaan. Ei siinä ollut oikein muita tietoja kuin puhelinnumero, johon soitin siltä istumalta. Parin minuutin kuluttua olin hankkinut itselleni työpaikan”, nyt 34-vuotias Ryymin muistelee noin viidentoista vuoden takaista hetkeä.

    Taskussa oli raviajokortti, ratsastusosaamista sekä kotoa saatu vahva hevostausta. Koska Ryymin ei ollut saanut ylioppilaskirjoitusten jälkeen paikkaa haluamissaan opinnoissa, hän ajatteli viettää välivuoden Australiassa, ja äidilleen Satu Hirvoselle hän sanoikin tulevansa takaisin viimeistään vuoden kuluttua. Siihen mennessä Ryymin uskoi löytävänsä suunnan tuleville opinnoilleen.

    Vuoden visiitti on nyt siis kestänyt jo lähes 15 vuotta. Jessika Ryymin painottaa hänelle olleen jo nopeasti selvää, että jäisi Australiaan alun perin ajattelemaansa pidemmäksi aikaa.

    ”Kotiuduin todella nopeasti Australiaan, eikä minulla ole ollut oikeastaan koskaan sellaista tunnetta, että olisin lähdössä täältä pois”, hän kertoo.

    ”Ilmasto, ympäristö, hevoset ja ihmiset olivat heti kohdallaan. Minulla oli hyvä olla Suomessa, mutta jollakin tapaa palaset loksahtivat elämässä kohdalleen, kun muutin Australiaan.”

    Alun perin Jessika Ryyminillä oli working holiday -viisumi, joilla Australiassa saa olla maksimissaan yhteensä kaksi vuotta. Pysyvän oleskeluluvan hankkiminen oli Ryyminin mukaan kallis, paljon paperitöitä vaatinut ja stressaava prosessi.

    Australiassa laukkakisoihin pukeudutaan tyylikkäästi.
    Australiassa laukkakisoihin pukeudutaan tyylikkäästi. Kuva: Jessika Ryyminin arkisto

    Jessika Ryymin on asunut koko ajan Australian länsirannikolla Perthissä. Vaikka Australia on yhtä maata, Ryymin muistuttaa sen olevan valtava alue, jonka eri osissa on hyvin erilaisia säätyyppejä. Myös vuodenaikojen vaihtelut ovat merkittäviä.

    ”Perthissä täytyy talvella olla paksummat vaatteet. Vaikka päivällä on yli 20 astetta lämmintä, yöt ovat kylmiä, ja maa hohkaa päivälläkin kylmää ilmaa”, Ryymin kuvailee.

    Australiaan muutettuaan Ryymin työskenteli alkuun hevosenhoitajana laukkatallilla. Määrätietoinen nuori suomalainen ei kuitenkaan tyytynyt rivihevosenhoitajan tehtäviin, vaan vahvan ratsastus- sekä ravitaustan omaava Ryymin alkoi ratsastaa useamman valmentajan hevosia. Asemien vahvistaminen laukkavalmentajien silmissä vaati paljon työtä.

    ”Enimmillään ratsastin noin 30 hevosta päivässä, ja päivät olivat usein pitkälti yli kymmentuntisia”, Ryymin muistelee.

    Hän myöntää työtahdin olleen järjetön, mikä alkoi näkyä myös hänen jaksamisessaan. Pikkuhiljaa syntyi ajatus oman tallin perustamisesta, mutta laukkavalmentajalisenssin saaminen ei ole Australiassa aivan yksinkertaista.

    ”Myös radalla ratsastaminen vaatii oman ratsastuslisenssin. Ilman sellaista ei voi tehdä ratsastajan työtä muille valmentajille”, Ryymin mainitsee.

    ”Valmennustoimintaan ja tallinpitoon tarvitaan valmentajalisenssi. Sitä varten pitää todistaa vuosien työkokemus, läpäistä kirjalliset testit sekä saada ammattivalmentajien suosituksia. Lisäksi pitää käydä työpaikkahaastattelun tapaisessa kuulemisessa.”

    Nuoren kiitolaukkahevosen opetusta. Kaverina toinen suomalainen, Toni Wathen.
    Nuoren kiitolaukkahevosen opetusta. Kaverina toinen suomalainen, Toni Wathen. Kuva: Jessika Ryyminin arkisto

    Oman tallin pidossa pääpaino oli nuorten hevosten sisäänratsastamisessa ja uran alkuajan valmentamisessa. Varsinaisesti kilpahevosia ei Ryyminin valmennuslistalla ollut vuosien aikana.

    ”Minulla kuitenkin riitti oikein hyvin asiakkaita. Parhaimmillaan minulla oli vajaat parikymmentä nuorta laukkahevosta tallissa ja pari palkattua työntekijää.”

    Valmentajan arki ei ole Australiassa työmäärältään helpompi kuin ravivalmentajan työ Pohjoismaissa, vaikka taloudelliset reunaehdot ovatkin australialaisessa laukkaurheilussa hieman paremmat.

    Erittäin vaativa arki sai Ryyminin lopulta laittamaan tallinsa ovet säppiin.

    ”Valmentajana et ole vain vastuussa hevosista, vaan sinun pitää myös pyörittää paperiasiat, huolehtia työntekijöiden asioista sekä olla yhteydessä asiakkaisiin. Oman fysiikan alkaessa antaa periksi, tuntui paremmalle lopettaa tallinpito kokonaan.”

    Vaikka Jessika Ryymin ei ole enää useampaan vuoteen työskennellyt hevosten parissa, ei hän ole aikeissa palata Australiasta Suomeen. Lähes koko aikuiselämän Australiassa viettänyt Ryymin tuntee Australian kodikseen. Nykyisin hän työskentelee ajojärjestelijänä kuljetusyrityksessä.

    ”Elämä ja arki ovat täällä. Australia on oikein hyvä maa elää”, hän korostaa.

    Jessika Ryyminin oma hevonen on entinen laukkakilpahevonen, nykyinen harrasteratsu.
    Jessika Ryyminin oma hevonen on entinen laukkakilpahevonen, nykyinen harrasteratsu. Kuva: Jessika Ryyminin arkisto

    Jessika Ryyminillä on edelleen myös kosketuspintaa australialaiseen hevosurheiluun. Hänen mukaansa positiivista on, että maassa on muiden länsimaiden tapaan kiinnitetty entistä enemmän huomiota hevosten käsittelyyn ja kohteluun urheilukilpailuissa. Hän huomauttaa samalla hevosurheilun olevan myös todella merkittävä tulonlähde Australian valtiolle.

    ”Sitä kautta alalla on vahva asema australialaisessa yhteiskunnassa, mutta samalla alan on pystyttävä sopeutumaan yhteiskunnan muuttuviin vaatimuksiin esimerkiksi hevosten kohtelun suhteen.”

    Hevosia Jessika Ryymin ei ole alan vaihtamisesta huolimatta jättänyt, sillä hänellä on omanaan eläkkeellä oleva laukkahevonen. Ryymin ei myöskään aivan kokonaan poissulje mahdollisuutta palata laukkaurheilun pariin vaikka täysipäiväisesti.

    ”Välillä tulee polte takaisin hevosten pariin, mutta tällä hetkellä minulle riittää, kun saan rapsutella harrastehevostani, joka viettää eläkepäiviään isossa hevoslaumassa. Tallinpito sitoi aikanaan todella paljon, ja välillä minulla meni yli kymmenen vuotta, etten käynyt Suomessa kertaakaan. Nyt olen käynyt viimeisen vuoden aikana Suomessa parikin kertaa.”

    Lisää aiheesta
    • Jason Lee ohjasti Keayang Sambucan voittoon reilu viikko sitten.

      Ravit | ”Olisi hienoa päästä juhlistamaan itsenäisyyttä suomenhevonen aisoissa lumen pöllytessä” ‒ Antti Ruokosen ura valmentajana Australiassa alkanut lupaavasti

      Tilaajalle
    • Eeva Peltonen on viihtynyt Perthin aurinkoisissa maisemissa jo kohta 11 vuoden ajan. Kuvassa uransa laukkauransa alkutaipaleella oleva kolmevuotias Costazita.

      Ravit | Vuoden työviisumi Australiaan venähtänyt 11 vuodeksi ‒ ”Välillä kaipaan kunnon lumista talvea”

      Tilaajalle
    • Emilia Putkinen ja Jon Snow tekivät useamman kilpareissun Australiaan.

      Emilia Putkisen tie Joutsasta Uuteen Seelantiin – ravureista laukkaurheiluun

    • Eevamaija Ramirez on saanut hienon lähdön monté-uralleen. Vahvan ratsastustaustan omaava ohjastaja kuvassa Baron Danan kanssa.

      Ravit | Hevoset vetivät puoleensa jo pikkutyttönä – Eevamaija Ramírezista kuoriutui laukkaurheilun kautta montén menestyjä

      Tilaajalle
    • Laura Vänskä (keskellä) on menestynyt suomalaisille vieraassa lajissa.

      Ravit | Laura Vänskä menestyy laukkavalmentajana Ranskassa – tavoittelee seuraavaksi 600 000 euron ykköspalkintoa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jessika Ryymin
    Australia
    laukkaurheilu
    hevonen
    hevosenhoito
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle