

Maarianhaminan ravirata valmistautuu toukokuussa poniraveilla alkavaan kauteen uudessa tilanteessa. Ravirataa useamman vuoden vetänyt Pia Eriksson on paraikaa virkavapaalla. Eriksson aloitti lopputalvesta tuottajayhdistyksen toiminnanjohtajana.
Raviradan päivittäisestä toiminnasta vastaa virkavapauden ajan Amanda Söderström. Raviradan johtokunnassa istuvan Söderströmin mukaan virkavapaa kestää aluksi puoli vuotta.
”Ei haluttu noin lyhyeksi aikaa alkaa etsimään ulkopuolista toiminnanjohtajaa. Minä tunnen hallitustyöskentelyn kautta kuitenkin aika pitkälti raviradan toiminnan. Apunani minulla on samanaikaisesti ravikoulua pyörittävä Fanny Paulson”, kertoo Amanda Söderström.
Maarianhaminan tuleva ravikausi noudattelee hyvin pitkälti viime vuoden suuntaviivoja. Ensimmäisenä ovat vuorossa reilun parin viikon kuluttua ajettavat kaksipäiväiset poniravit. Ensimmäiset totoravit ovat vuorossa kesäkuun alussa. Sen jälkeen totoraveja on vuorossa kerran kuukaudessa syyskuulle asti.
”Sitten meillä on ennen kauden päätösraveja ohjelmassa yksi poniravipäivä syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Eli kilpailupäiviä on saman verran kuin viimekin vuonna.”

Kauden pääravit ovat heinäkuun ensimmäisenä lauantaina ajettavat ravit. Kauden avausraveja lukuun ottamatta Ahvenanmaan ravit ajetaan lauantai-iltaisin.
”Heinäkuussa täällä on todella paljon turisteja. Silloin raveissakin on todella hyvä tunnelma. Lauantain raveissa maksamme 25 000 kruunun ykköset. Kauden ensimmäisissä raveissa on tarjolla 20 000 kruunun ykköset. Eli ihan kilpailukykyiset palkinnot on tarjolla.”
Ahvenanmaalaiset raviharrastajat toivoisivat lisää kilpailupäiviä Maarianhaminan raviradalle. Haasteena on kuitenkin jo pitkään ollut kilpailutoiminnan rahoitus. Rata ei saa palkinto- tai toimintatukea Suomesta tai Ruotsista. Pelaaminen Ahvenanmaan raveihin tapahtuu saaren oman peliyhtiön PAF:n kautta.
”Ratapelistä saamme korvauksen, sillä ravirata lasketaan pelipisteeksi. Palkintorahat keräämme yhteistyökumppaneilta, eikä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ole helppo löytää lisää yhteistyökumppaneita. Mutta yritämme jatkuvasti kehittää uusia tulovirtoja raviradalle, että saisimme lisättyä ravipäivien määrää.”

Valtaosa Maarianhaminan raveihin osallistuvista valjakoista saapuu perinteisesti Ruotsin puolelta. Amanda Söderström on hieman huolestunut uusiutuneista hevosten rajan ylitykseen liittyvien Traces-käytäntöjen vaikutuksesta intoon kilpailla Ahvenanmaalla.
”Aiemmin ruotsalaisille valjakoille riitti Ruotsin keskusjärjestön myöntämä niin sanottu ’Norden intyg’. Nythän kaikkien kilpailijoiden on täytettävä Traces-hakemus. Kun sen on kerran tehnyt hoituu homma sujuvasti. Mutta ensimmäisellä kerralla menee usein aikaa eri asioiden rekisteröimiseen.”
Suomalaisia valjakoita Traces-lupa ei koske, sillä Ahvenanmaa sijaitsee Suomen rajojen sisällä.
”Suomesta meille ei tule kuitenkaan riittävästi hevosia ravien järjestämiseen. Eivätkä Ahvenanmaan omat hevoset riitä avuksi. Tarvitsemme hevosia kaikilta kolmelta suunnalta.”
Maarianhaminan ravirata yrittää omalta osaltaan saada lisää harrastajia ravien pariin. Rata on pyörittänyt jo useamman vuoden ravikoulua raviradan tiloissa. Amanda Söderström on suhteellisen tyytyväinen ravikoulun oppilasmäärään.
”Ainahan oppilaita saisi olla enemmän. Mutta kurssit pyörivät mukavasti. Aika näyttää saadaanko ponikuskeista uusia raviharrastajia. Meidän ponikuskit käyvät Ruotsin puolella kyllä hyvin aktiivisesti kilpailemassa. Ilolla seuraan poniraviurheilijoiden kiinnostusta poneja ja raviurheilua kohtaan.”