
Mutta koska Jemina Kullaa ei ollut lähtökohtaisesti niin kiinnostunut hevosten väreistä, aloitetaan jostain muusta kuin niistä. Kullaan ja Palladium Kuun yhteinen tarina on toivottavasti vasta alussa, mutta jo nyt se sisältää monenlaisia käänteitä.
Jo alku oli erikoinen. Kullaalla oli 15-vuotias puoliverihevonen, jolla hän kilpaili kenttäratsastuksessa. Kilpaili tasan niin kauan, kunnes alueen energiayhtiö alkoi purkaa ilmakaapeleitaan hänen ruunansa tallin pihassa. Kaapelit rysäytettiin alas, ja kaksi hevosta säikähti kuollakseen. Tallinpitäjän kaksivuotias varsa jouduttiin lopettamaan, ja Kullaan hevoselta meni hankoside, niin että siitä oli luovuttava puolentoista vuoden kuntouttamisen jälkeen. Eikä taistelu vakuutusyhtiönkään kanssa kovin häävisti päättynyt.
Kullaa ehti jo ajatella, että ratsastusharrastus saa loppua tähän, mutta toisin kävi.
”Aloin ratsastaa omaa siitoksessa ollutta suomenhevostammaani ja Jaana Seppäsen Kopsahovin Eskoa terapiamielessä. Ja sitten päätin, että siirryn suomenhevosiin”, hän muistelee.

Hän päätti kokeilla hevosen ottamista ylläpitoon, laittoi asiasta ilmoituksen ja sai paljon yhteydenottoja. Silloin nelivuotias ori Palladium Kuu oli lähellä, joten sitä lähdettiin katsomaan. Kullaalle asia oli selvä heti, kun hän näki hevosen tarhassa.
”Minulle tulee sellainen selkärankatunne, kun näen tietyn katseen. Pate (Palladium Kuu) oli kilttisilmäinen, utelias ja sillä oli pilkettä silmäkulmassa”, hän kertoo.
Väriin hän ei kiinnittänyt huomiota sen enempää kuin että ihmetteli, että mikä tämä väri oikein on.
Kullaa ratsutti Pauliina Räisäsen kasvattaman Palladium Kuun yhdessä Jaana Seppäsen kanssa. Hän kertoo, että oleellista on ollut rakentaa hevoseen itsevarmuutta. Kullaa kuvaa oria sellaiseksi, joita herkät oriit usein ovat.
”Se oli epävarman itsevarma, sellainen, jonka täytyy varuiksi mölytä, koska se ei tiedä, voiko tässä hengittää vai ei”, hän selittää.
Itsevarmuus on löytynyt olemalla asioissa selkeä ja johdonmukainen.
Ratsastaessa ori on kuuliainen mutta kuuma, ja koulutuksen myötä siitä on kuoriutunut varsinainen työmyyrä.
Kenttäratsua tehtiin, mutta toisin kävi. Yksien maastoesteharjoitusten lopussa Kullaan keskittyminen herpaantui ja viimeisessä laukannostossa hevonen ja ratsastaja lähtivät eri suuntiin. Kullaa putosi ja piti vanhojen oppien mukaan ohjista kiinni, kunnes tuli konkreettisesti seinä vastaan. Hän osui seinään ja otti kädellä vastaan. Ranne murtui, kämmen meni pirstaleiksi ja käteen tuli hermovaurio.
”Silloin siirryin kouluratsastuspuolelle. Kenttäratsastus on ollut intohimoni, mutta olen oppinut nauttimaan kouluratsastuksesta”, Kullaa kuittaa.
Unelmana on ratsastaa Suomenratsujen Kuninkaallisissa pääluokissa, mutta toistaiseksi ratsukko on kilpaillut vasta helppo B -tasolla.
”Siinä on tullut elämä väliin”, Kullaa sanoo.
Hän on ammatiltaan perhehoitaja, eli hänen kotonaan elää pieniä lapsia, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua biologisten vanhempiensa luona. Kun Kullaa erosi aviomiehestään, hän otti lapset kokonaan omalle vastuulleen. Se hänelle oli selvä, että vaikka elämä muuttuu, lapset eivät muuta kotia.
”Mutta se muutti paletin täysin”, Kullaa sanoo.

Palladium Kuun treeni kaikessa ihanuudessaan on jäänyt kakkoseksi.
”Tässä et voi tietää, missä olet huomispäivänä. Jos lasten kanssa tulee jotain, ja jollain on paha mieli, minun on oltava heidän kanssaan 130-prosenttisesti. Mutta hevoset ovat kotona, ja olen päässyt niiden kanssa treenailemaan, ainakin sitten iltamyöhään”, hän sanoo.
Kilparadoille mennään, kun päästään, viimeistään kun lapset ovat isompia. Kilpailusuunnitelmaa on silti ensi kaudellekin tehty sen verran, että kilpailuluvat on maksettu.
”Se on tsemppi ja porkkana itselle, että menee edes jotain kisoja”, Kullaa perustelee.
Kesän jalostuskäyttö on nyt harkinnassa. Toissa kesänä ori jalostusarvosteltiin käyttösuunnalle. Ajalta ennen jalostusarvostelua sillä on yksi vahinko- tai puolivahinkovarsa, joka on jo 5-vuotias, ja 2-vuotias Wienolan Roihu (ei. Teme), joka on Kullaan ja hänen siskonsa omistuksessa. Kesällä 2023 tammoja oli kaksi, jotka molemmat saivat varsat, ja viime vuonna tammoja oli viisi. Kaikki on tehty luonnonmenetelmällä.
Kullaa kertoo aloitelleensa siskonsa Hanna Mennan kanssa suomenhevoskasvatusta Wienolan-kasvattajanimellä.
Oriinsa ensimmäisiin varsoihin Kullaa on tyytyväinen. Iso liike näyttäisi periytyneen.
”Kyllä se saa pallinsa pitää”, hän toteaa Wienolan Roihusta.
Kuninkaallisten lisäksi Kullaa unelmoi siitä, että Palladium Kuu kirjattaisiin myös ratsukantakirjaan.
”Sillä on älytön liike, jouset alla, se on notkea, ja siinä on voimaa, kun se vaan liikkuu rauhassa. Ja loputon kokoamiskyky!” hän hehkuttaa.
Varmasti osaa tammanomistajista kiinnostaa värikin.
Palladium Kuun isä on musta Silvolan Hemminki, ja emän isä ruunikko Vihi-Totti. Koko emälinja on päistärikköjä Taika-linjaisia tammoja. Ori itse on ruunikonpäistärikkö, joten sen runko- ja takaosa ovat sekakarvaiset. Päistärikköjen alusvilla on vaaleaa, ja pitempi karva tummaa, joten hevoset ovat vaaleimmillaan aina karvanlähdön aikaan, kun alusvilla näkyy parhaiten.
”Treenikaverit naureskelevat, että meikäläinen tulee aina eri värisellä hevosella”, Kullaa hymyilee.
Ajan mittaan hän on tietysti oppinut paljon hevosten väreistä. Ajatuksena on teettää Palladium Kuusta värigeenitesti, oriissa kun vaikuttaisi olevan negatiivisia markantäpliäkin.
Kullaan lempivärini hevosissa on silti punainen.
”Kaikki meidän tammat ovat punaisia!” Kullaa kertoo.