Åke Svanstedt on onnistunut peitsarivaikutteisilla ravureilla ehkä parhaiten maailmassa. Tässä Åke ja Sarah Svanstedt viime kesän hambosankari Nordic Catcherin rinnalla. Kuva: Adam Ström / Stall TZPeitsariveri jyrää yllättävän eurooppalaisin voimin
Ravureiden ja peitsareiden risteytys ei ole uusi asia, mutta viime vuosina siitä on noussut ravijalostuksessa jälleen ilmiö. Pohjois-Amerikassa puheenaiheena on hienosti siitoksessa aloittanut Captain Corey.TilaajalleJuttu on ensimmäisen kerran julkaistu MT Hevosten helmikuussa ilmestyneessä vuosikuvastossa.
Captain Corey on isänsä Googoo Gaagaan isän Cam’s Rocketin kautta neljäsosapeitsari. USA:n isäoritilastoissa se oli viime vuonna avausikäluokallaan kaksivuotistilaston toinen heti aikamme suurmestari Chapter Sevenin jälkeen.
Muutenkin peitsariveri on pinnalla monella rintamalla. Maailman suurimman kolmivuotiskisan The Hambletonianin voitti Nordic Catcher, jonka emä on peitsari.
Ruotsin viime vuoden parhaat ykkössarjalaiset olivat peitsariemästä oleva Don Fanucci Zet ja Borups Victory, joka on Captain Coreyn tavoin Googoo Gaagaan poika.
Muista kovista ruotsalaisista muun muassa Jobspostilla ja Betting Pacerilla on peitsariemälinja.
Nykyisin Ruotsissa vaikuttavalla Googoo Gaagaalla ja Captain Coreylla on yhdysvaltalaiset kasvattajat, mutta kaikkiaan ruotsalaisten vaikutus peitsariveren risteytyksen nousuun on yllättävän suuri.
Sekä vuoden 2021 sankari Captain Corey että viime vuonna Hambletonianin voittanut Nordic Catcher kilpailivat ruotsalaisen Åke Svanstedtin käsissä.
Nordic Catcher kilpailee USA:ssa koko nimellä Nordic Catcher S. Nimen S-kirjain kertoo, että ori on Ruotsissa syntynyt.
Captain Coreyn kilpailuaikojen omistajaryhmittymäkin oli pitkälti ruotsalainen, toki suomalaisilla Kenneth Liljamaalla ja Petri Salmelalla höystettynä.
Amerikka tunnetaan vapauden ja mahdollisuuksien mantereena, ja helposti voisi kuvitella kokeellisemman jalostuksen kukoistavan juuri siellä. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Esimerkiksi Googoo Gaagaa ei saanut Pohjois-Amerikassa suurta mahdollisuutta siitoksessa, ja se tuotiin kymmenvuotiaana Ruotsiin.
Captain Corey taas lunasti paikkansa siitosoriina hambovoittajan arvovallalla, mutta rajallisin odotuksin. Se aloitti siitoksessa kilpailusaavutuksiinsa nähden kohtuullisella 8 500 dollarin varsamaksulla, joka sillä oli viime kauteen asti.
Tänä vuonna Captain Coreyn varsamaksu on USA:ssa 15 000 dollaria.
Åke Svanstedt lasketteli Captain Coreylla selvään voittoon vuoden 2021 The Hambletonianissa. Nyt Captain Corey on yksi maailman halutuimmista siitosoriista. Kuva: Adam Ström/StallTZMaailman ehkä johtava hevoskasvattaja Steve Stewart Yhdysvaltojen Kentuckystä tietää ja kertoo, miksi amerikkalaisjalostus on esimerkiksi peitsariristeytyksiin nähden konservatiivista.
”Kasvatustoiminnan tulos ratkeaa hyvin paljon yksivuotishuutokaupoissa”, hän muistuttaa.
”Tietysti kilpailumenestyskin on tärkeää, mutta kasvattajarahoja maksetaan eri osavaltioissa eri tavoilla. Varsojen myyntihinta muodostaa lähes koko tulonlähteemme.”
Daniel Redénin tallin mahtiori Don Fanucci Zet on nähty Suomessa useampaankin kertaan. Yli 23 miljoonaa kruunua tienanneen Don Fanucci Zetin emä on peitsari. Kuva: Terhi Piispa-HelistenSteve Stewart kasvattaa menestyksellä sekä ravureita että peitsareita ja kertoo, että häntä itseäänkin periaatteessa kiinnostaisi risteyttää peitsaria ja ravuria enemmänkin. Markkinatalouden realiteetit pistävät kuitenkin vastaan.
Stewart antaa esimerkin arvokkaimmasta siitostammastaan, ME-ravuri Mission Briefistä.
”Jos astuttaisin sen peitsarilla, menettäisin miljoona dollaria”, hän heittää.
”Jos Mission Briefin astuttaa Chapter Sevenillä, siitä saatava varsa on ikäluokkansa huutokaupan päätähtiä ja voi maksaa sen miljoonan. Jos varsa olisi peitsarioriista, miten hyvästä sellaisesta tahansa, sitä tuskin kävisi kovin moni ostaja edes katsomassa. Puhumattakaan, että siitä saisi kunnon hinnan.”
Ongelmallisena Stewart pitää muun muassa sitä, miten risteytysvarsa tuotteistetaan.
”Valmentaja ei tiedä, pitäisikö varsasta yrittää tehdä peitsaria vai ravuria”, hän muistuttaa.
”Lisäksi omistajan pitäisi ehkä maksaa osallistumismaksut molempien kisoihin. Stakes-maksuihin kuluvat rahat ovat merkittäviä, puhumattakaan että niitä pitäisi maksaa tuplasti. Euroopassahan tällaisia asioita ei tarvitse pohtia, kun siellä kilpaillaan pelkästään ravureilla.”
Steve Stewart on maailman johtavia kärryhevoskasvattajia. Kuvassa Steve ja Cindy Stewart Vermossa syksyllä 2019. Kuva: Esko JämsäSteve Stewart näkee markkinatalouden rajoittavan kokeiluja Pohjois-Amerikassa toisestakin suunnasta.
”Parhailla oriilla on valtava kysyntä sekä ravureiden että peitsareiden puolella. En usko, että siittolat olisivat innokkaita ottamaan eri puolen tammoja huippuoriiden listoille, kun oriin omankin askellajin tammoja on tulossa jonossa.”
Kun Steve Stewart puhuu peitsareista, hän päätyy pariinkin kertaan puhumaan Somebeachsomewheresta. Vuonna 2005 syntynyt ja vain 13-vuotiaana syöpään kuollut ori oli ilmiömäinen sekä kilparadalla että siitoksessa.
”Se oli isompi, vahvempi ja nopeampi kuin vastustajansa. Ja sama homma jatkui myös siitoksessa, sen jälkeläiset olivat yksinkertaisesti muita vahvempia ja parempia”, Stewart kuvailee.
Somebeachsomewheren vaikutus ravisukuihin on jäänyt ainakin toistaiseksi pieneksi. Nordic Catcherin sukutaulussa se tosin on emänisän paikalla.
Nordic Catcherin tapauksessa peitsariveri sai toimia iskunvaimentajana tosi sukusiitetylle ravuriverelle, onhan ori hurjasti Valley Victoryyn sukusiitetyn Six Packin poika.
Isossa kuvassa vastausta peitsareiden ja ravureiden risteyttämisen onnistumisesta ei koskaan saada.
”Jos astutettaisiin vaikka 300 ravuritammaa peitsareilla ja samaan aikaan 300 peitsaritammaa ravureilla, saataisiin ehkä jonkinlaisia päteviä vastauksia. Nyt yhdistäminen on niin satunnaista, että tulokset voivat olla sattumia hyvässä ja pahassa”, Stewart pohtii.
Suomessa ensimmäisen polven peitsarisuvut ovat harvinaisia. Poikkeuksen teki Kristiina Alangon USA:sta tuoma täysin peitsarisukuinen siitostamma Leeloo (Matt’s Scooter), joka teki Suomessa neljä varsaa. Kilpaa niistä juoksivat reilut 30 000 euroa tienannut Fernon’s Will ja kuvan Winner’s Will, joka voitti yhdeksästä kisastaan viisi. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKun aineistoa on rajallisesti, arviointia on pakko tehdä musta tuntuu -pohjalta.
”Sitähän hevosten jalostaminen lopulta yleensä on, että teemme johtopäätöksiä niistä yksilöistä, joita olemme sattuneet näkemään”, Steve Stewart summaa.
Peitsaria ja ravuria risteytettäessä Stewart lähtisi ravuria haettaessa ennemmin astuttamaan ravaamiseen taipuvaa peitsaritammaa ravioriilla kuin ravuritammaa peitsarioriilla.
”Yleensä arvellaan, että näin päin saataisiin parempi ravuri, mutta onkin vaikeampi perustella, miksi näin on tai olisi”, Stewart naurahtaa.
Stewart muistuttaa, että jalostuspäätökset on aina syytä tehdä hevosten yksilölliset ominaisuudet huomioiden.
”Jos jonkinlaisen yleisohjeen jalostukseen haluaa antaa, niin olisiko se, että kannattaa puhua valmentajien kanssa ja kuunnella heitä. Tamman valmentajalla on monesti hyviä ajatuksia siitä, millainen ori sille voi sopia ja vastaavasti siitä, millaisia tammoja milläkin oriilla kannattaa astuttaa.”
”Captain Corey saa nyt erinomaisen mahdollisuuden huipputammojen muodossa. Ja huipputammat ovat se voimavara, jolla hyvä siitosori tehdään.”
Siitosmarkkinoilla onnistuakseen oriin täytyy paitsi olla hyvä, sen täytyy myös saada mahdollisuus. Captain Coreylla näyttäisi nyt olevan väylä auki suuruuteen siitosoriina.
”Captain Corey saa nyt erinomaisen mahdollisuuden huipputammojen muodossa. Ja huipputammat ovat se voimavara, jolla hyvä siitosori tehdään”, Steve Stewart painottaa.
Pohjois-Amerikassa ravijalostuksen menestysavain on viime vuodet ollut Chapter Sevenin tai sen pojan Walnerin yhdistäminen tavalla tai toisella Muscle Hilliin.
Kun suurella osalla huippuravureista sukutaulussa vilisevät samat nimet, vaihtoehdot huippukasvatuksessa käyvät vähiin.
”Jostain pitää säännöllisesti löytää outcross-ori avaamaan jalostus liialta sukusiitokselta. Juuri nyt Captain Corey näyttää olevan se tie, joka valitaan”, Stewart kuvailee.
Viime kuukausien koviin ruotsalaismenestyjiin kuuluva Jobspost on ravuriori Readly Expressistä ja peitsariemästä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenPerustaltaan peitsarit ja ravurit ovat samoja hevosia. Molemmat ovat kärryhevostarkoituksiin täysverisistä alun perin jalostettua rotua, jota Pohjois-Amerikassa kutsutaan standardbrediksi. Laukkahevosten rotunimitys jenkkilässä on thoroughbred eli täysverinen.
Vielä viime vuosisadan puolivälin paikkeille asti sekä peitsareita että ravureita jalostettiin Amerikassa melko paljon samoilla hevosilla.
Ravureiden ja peitsareiden historiaa yhdessä ja erikseen tuntee Pohjois-Amerikan kuuluisimpiin kärryurheilujournalisteihin kuuluva Dean Hoffman. Hän muistuttaa, että takavuosikymmeninä sen paremmin ravi kuin peitsikään ei käynyt hevosilta yhtä luontevasti kuin nykyään.
”Ravurin jalostus oli tuossa vaiheessa yksinkertaisesti kesken. Ravurit piti tuohon aikaan vielä tehdä”, Hoffman muotoilee.
”Hevoset tarvitsivat paljon enemmän painoa kenkiinsä ja paljon treenimaileja. Jos ravihomma ei alkanut sujua, monesti niille laitettiin peitsareiden jalkavaljaat ja kokeiltiin, sujuisiko meno paremmin peitsillä. Joskus sujuikin.”
”Sekä peitsarit että usein myös laukkahevoset lähtevät liikkeelle ravin kautta. Vauhdin kiihtyessä eri hevoset sitten käyttäytyvät eri tavoin.”
Steve Stewart vahvistaa Dean Hoffmanin näkemyksen 1900-luvun jalostuksesta ja sen ajan kilpahevosista Pohjois-Amerikassa.
”Usein historiassa kysymys on tosiaan ollut siitä, että valmentajat ovat yrittäneet löytää hevoselle sille parhaiten sopivan lajin”, Stewart pohtii.
”Sekä peitsarit että usein myös laukkahevoset lähtevät liikkeelle ravin kautta. Vauhdin kiihtyessä eri hevoset sitten käyttäytyvät eri tavoin.”
Maineikkaista ravioriista paljon peitsareita jättivät vielä muun muassa Volomite (s. 1926) ja sen poika Worthy Boy (s. 1940). Ravipuolella Worthy Boyn merkittävin jälkeläinen oli vuonna 1947 syntynyt Star’s Pride, joka on nykyajan ravurin kantaisä kaikkialla maailmassa.
”Volomiten jälkeläiset kilpailivat molemmilla askellajeilla jokseenkin täysimääräisesti. Se tunnettiin kyvykkäiden hevosten isänä, mutta käytökseltään se tai sen jälkeläiset eivät olleet varsinaisia hurmureita”, Hoffman kertoo.
Kapasiteetin periyttäjänä Volomite kuitenkin oli aikakautenaan ylivoimainen. Hoffman kertoo, että muuan äveriäs hevosenomistaja tykästyi Volomiten jälkeläisiin siinä määrin, että olisi halunnut ostaa lähes kaikki sen varsat.
”Miljonäärin yksityisvalmentaja oli lopulta sanonut, että osta vaikka ne kaikki, mutta joku muu saa valmentaa niitä”, Hoffman kuvaa.
Pohjois-Amerikan ravuri on sukupolvien vaihtuessa jalostunut Volomitestä ja sen jälkeläisistä hyväluonteiseksi ja peitsarista selkeästi eriytyneeksi omaksi rodukseen.
Sellaisena se tuntuu Pohjois-Amerikassa pitkälti jatkuvankin, ravurit ravureina ja peitsarit peitsareina. Siellä suutari pysyy lestissään.
Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu MT Hevosten helmikuussa ilmestyneessä vuosikuvastossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
