
Viime kausi oli tallin aiemman supertähden Elian Webin huippukauden 2020 jälkeen tallin paras yli 7,5 miljoonan kruunun palkintokakulla. 2020 ylittyi 9,3 miljoonaa, mutta seuraavat vuodet päättyivät vajaaseen viiteen ja vajaaseen kuuteen miljoonaan.
Parasta yrittäjäpariskunnan Katja Melkon ja Janne Sorosen kannalta on, että viime kauden menestyshevoset Staro Mack Crowe, 5, ja High On Pepper, 6, ovat edelleen nuoria. Sen lisäksi alta puskee paljon muuta mielenkiintoista hevosainesta.
”Toiveessa on että viime kauden lukuihin päästäisiin, vaikka hevosmäärää on vähennetty määrätietoisesti”, tallin vastuuvalmentaja Katja Melkko pohtii.
”Se valmennettavien karsiminen on vaatinut rohkeutta, kun raviurheilussa mikään muu ei kuitenkaan ole niin varmaa, kuin epävarmuus.”
Katja Melkon ja Janne Sorosen vetämässä tallissa Julmyran Horse Centerissä Upsalan länsipuolella on nyt 31 valmennettavaa, kun parhaimmillaan niitä oli pari vuotta sitten 52.
”Se valmennettavien karsiminen on vaatinut rohkeutta, kun raviurheilussa mikään muu ei kuitenkaan ole niin varmaa, kuin epävarmuus. Kuitenkin on ehkä onnistuttu saamaan laatua määrän sijaan. Ainakaan koskaan tallissa ei ole ollut näin paljon näin hyviä hevosia. Yhteispeli omistajien kanssa on a ja o. Jos tavoitteet ovat samat, voidaan joskus vaihtaakin hevosiakin, vaikka se monesti kovalta tuntuukin.”
Millaisia tavoitteita yksittäisillä hevosilla tallissa on, kiinnostaa esimerkiksi siinä mielessä, että löytyykö joukosta hevosia, joilla oltaisiin tulossa Suomen kevään suurkilpailuihin? Tai jopa Elitloppet-hevosta?

”Isot kisat kiinnostavat ilman muuta, mutta kilpailutus ratkeaa hevosten mukaan ja omistajien ajatuksetkin vaikuttavat tietenkin paljon. High On Pepperillä ja Staro Mack Crowella on toiveita päästä mukaan suurkisoihin jatkossakin. Samoin It’s Peppertimellä haaveillaan sellaisista, vaikkei vielä olla sellaisissa sarjoissa.”
”Nuorilla taas on suunnitelmia ikäluokkakisoista, mutta riittävyyden niissä ne saavat myös itse näyttää.”
Ensimmäinen suurkisa Bergsåker Winter Trot 500 000 kruunun ykköspalkinnolla on High On Pepperillä (T75-3) edessä jo lauantaina. Ruuna ei lisäksi starttaa kisassa riviosallistujana, vaan lauantain megajackpotin pankkien pankkina. Onko voitto niin todennäköinen, kuin pelaajat arvioivat?
”High On Pepperin itseluottamus on ihan huipussaan.”
”High On Pepper on nyt kyllä tosi hyvällä mallilla. Kyllä meillä on hyvät saumat oikeastaan kaikilla viikon starttareilla kautta linjan. Tuskin ne nyt ihan kaikki onnistuvat voittamaan, mutta toivotaan, että jotakin saataisiinkin.”
”High On Pepperin itseluottamus on ihan huipussaan. Se on jotenkin tosi järkähtämätön tällä hetkellä. Keskipitkä matka varmaan on plussaa, kun se tosiaankin jaksaa mennä, mutta ohjastajansa Jorma Kontio aina sanoo, ettei tällä ole mielimatkaa, kun se menee kaikki matkat. Aina näihin liittyy epävarmuuksia, mutta varmaan tässä aika liki onnistumista ollaan. Voi olla, ettei kukaan halua tätä voimapesää ulkopuolelleen, ja että päästään etenemään keulaan saakka, mikä helpottaisi tehtävää vielä.”
Toinen lauantaina Bergsåkerissa starttaava hevonen It’s Peppertime (T75-7) on readycashlaisen High On Pepperin veli, jonka isä on puolestaan Muscle Hill.
”Tällä on ollut urallaan hidasteita, eikä Peppereiden omistaja-kasvattaja Tina Dale Brauti Norjasta edes maksanut oritta Kriteriumiin, etteivät valmentajat pääsisi sitä kiirehtimään. Lisäksi irtopalat vuohisista poistettiin vasta kolmevuotissyksynä, ja siitä tuli lisää hidastetta. Meillä on sellainen ajatus, että tästä tulisi yhtä hyvä kuin High On Pepperistä, vaikka veljekset ovat tosi erilaisia.”
”Nyt on hyvä paikka, ja Peppertime varmaan osaisi avatakin lujaa, mutta siinä on ollut epävarmuutta. Oritta ei ole saanut yhtään alussa usuttaa. Kuitenkin se varmaan parantaa startti startilta, ja vastus ehkä ei ole uran kaikkein kovin, joten onnistumisen mahdollisuuksia on tässäkin.”

Jo keskiviikkoiltana Team Melkko & Soronen tuo Solvallaan starttiin kovat hevoset sarjoihinsa.
”Tamma on hieno, ja haaveillaan että siinä voisi olla ainesta Suomen Derbyynkin.”
”Relevant Stride (T86-2) vaikuttaa jokseenkin yhtä todennäköiseltä pärjääjältä kuin High On Pepper. Tamma on hieno, ja haaveillaan että siinä voisi olla ainesta Suomen Derbyynkin, mutta sinnehän on vielä pitkä matka. Ei sellaisia vielä kannata suunnitella liikaa. Se jäi pois viime startista vähän varotoimenpiteenä. Pientä räkäisyyttä oli niinä päivinä, mutta tamma ei tullut kuitenkaan ainakaan kunnolla kipeäksi. Kun pari varsaa olivat tosissaan kipeitä, emme halunneet riskeerata starttaamalla. Tamma treenaa taas hyvin, avaa kovaa ja on liki onnistumista.”
”Yucatan Diamant (T86-6) sai loppuvuodesta treenijakson sen jälkeen, kun ruunan kurkkua oli hoidettu. Se olikin Solvallassa vahva ja hyvä heti. Tuntuu, että tämä jaksaa keskipitkän matkan hyvin. Se on kyvykäs hevonen näihin sarjoihin, ja jos päästään auton takaa sujuvasti liikkeelle, ei silläkään pitäisi olla kaukana pärjätä.”
Torstai Örebrossa ja perjantai Rommessa tuovat Melkon tallista yhden hevosen starttiin kumpanakin päivänä.
”See My Muscles (torstain Örebron iltaravien kakkoslähtö) on mennyt koelähdöstä reilusti eteenpäin. Se voi pärjätä riippuen tietysti vastustajien tasosta.”
”Loulou Web (T64-4) oli viimeksi kauheassa kiimassa, eikä keskittymistä esiintynyt oikein ollenkaan. Nyt se vaikuttaa taas olevan paljon paremmalla asenteella hommissa, eikä hyvältä paikalta ole mahdotonta olla aika kärjessä.”
Summa summarum: millaisia odotuksia Team Melkko & Sorosella on vuodesta 2024?
”Ei tässä hommassa ole takuita mistään, mutta toivotaan että hevoset saavat olla terveinä, kehittyvät hyvin ja suorittavat paljon omalla tasollaan. Jos näin kävisi, niin onnistumiset jopa ison palkinnon paikoissakin olisivat mahdollisia.”