• I-P: Hevosia nälkiinnyttänyt pariskunta tuomittiin

    Vankeusrangaistuksen lisäksi nainen ja mies määrättiin pitkä eläintenpitokieltoon.
    Kauhavalaisella tallilla oli laiminlyöty vakavasti hevosten hoito, arvioi käräjäoikeus. Kuva ei liity tapaukseen.
    Kauhavalaisella tallilla oli laiminlyöty vakavasti hevosten hoito, arvioi käräjäoikeus. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Hevosen terveys
    16.1.202618:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut langettavan tuomion jutussa, jossa kolme hevosta kuoli huonon hoidon takia tai ne piti lopettaa kärsimystensä takia keväällä 2024. Käräjäoikeus tuomitsi miehen ja naisen 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä eläinsuojelurikoksesta, uutisoi Ilkka-Pohjalainen.

    Nälkiintyneet ja janoiset hevoset elivät likaisissa olosuhteissa kauhavalaisessa tallissa. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi molemmat kymmeneksi vuodeksi kaikkia eläimiä koskevaan eläintenpitokieltoon. He myös menettävät kaikki mahdollisesti omistamansa eläimet.

    Kumpikin syytetyistä kuitenkin kiisti rikoksen. Mies vetosi muuttoon toiselle paikkakunnalle. Nainen kertoi hoitaneensa hevosia kykyjensä mukaan.

    Helsingin hovioikeus linjasi päätöksessään viime syksynä, että eläimen säännöllinen hoitaminen muodostaa sellaisen vastuuaseman, että hoitaja on velvollinen huolehtimaan eläimen tarpeellisesta hoidosta ja hyvinvoinnista.

    Lisää aiheesta
    • Pariskunnan seksuaalirikokset kohdistuivat hevosharrastajatyttöihin, jotka kävivät pariskunnan tallilla. Kuvituskuva.

      Rikokset | Mediat: Hevostallia pitänyt pariskunta tuomittiin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – tapauksen saama julkisuus lievensi tuomiota

    • Kanta-Hämeen käräjäoikeus katsoi, ettei hevoskasvattaja laiminlyönyt hevostensa hoitamista.

      Hevoskasvatus | Hevoskasvattajan rikossyyte kaatui käräjäoikeudessa

      Tilaajalle
    • Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan pojan neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. LEHTIKUVA / Roni Lehti.

      Rikokset | Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa, joista toinen söi sohvaa nälkäänsä – tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

    Artikkelin aiheet
    Hevonen
    Oikeuslaitoksen järjestelmä
    Eläinsuojelurikos
    Hevostalli
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle