

Viime lauantaina Esa Pehkosen ja Kim Vörlinin AMG Stablen 50-prosenttisesti omistama kolmevuotias ori Air Power (Muscle Hill) meni kolmevuotisikäluokan kärkiajan 09,0 Meadowlandsin radalla New Jersey Sire Stakesin osalähdössä. Vuoden 2022 parhaaksi kaksivuotiaaksi valittu Volume Eight (Chapter Seven) puolestaan on palaamassa radoille kesän alkajaisiksi. Tämän mahtiravurin suurin osakas on 30 prosentillaan pietarsaarelainen Matts Sjöblom.
Kärkipään kolmevuotiaiden kilpailukaudet ovat pikkuhiljaa USA:ssa käynnistymässä. Vuodesta on siis lupa odottaa suomalaisittain poikkeuksellisen mielenkiintoista, joskin suomalaisväriä on muutenkin viime vuosina ollut Pohjois-Amerikan huippukisoissa enemmän kuin pitkään aikaan.
AMG Stablella on ollut useita kovia kilpureita USA:ssa. Viime vuonna tallilla oli osuus ikäluokan ykköskisassa The Hambletonianissa eli suomalaisittan Hambossa kolmanneksi sijoittuneesta Temporal Hanoverista (Walner). Aiempina vuosina vantaalaisilla on ollut Long Tom (Muscle Hill) ja In Range (Bar Hopping) mukana vahvasti hambokuvioissa. Molemmat vaikuttavat nykyisin siitoksessa USA:ssa.
Vaikka täysosumaonnistumista ei Hambossa vielä ole saatukaan, on Ruotsissa vaikuttava suomalaisvalmentaja Reijo Liljendahl onnistunut valitsemaan AMG Stablen kaveruksille Amerikan huutokaupoista vuodesta toiseen huippuhevosia kohtuuhintaan. Pitkään maailman suurissa ravurihuutokaupoissa aktiivisesti toiminut Liljendahl on AMG Stablen manageri, hevosten valmentajana USA:ssa toimii ruotsalainen Marcus Melander.
”Air Power oli ihan lupaava kaksivuotiaana, mutta nyt se tuntuu olevan eri hevonen”, Esa Pehkonen myhäilee.
”Marcus Melander on nähtävästi onnistunut talvitreenissä. Isot kisat ovat tähtäimessä taas, mutta otetaan askel kerrallaan, eikä mennä asioiden edelle. Hambletonian on tietysti päämaali, vaikka ihan tarkkaa kilpailusuunnitelmaa en ole vielä kuullut. Ei tuosta viime viikonlopusta kuitenkaan tarvitse enää paljoa parantaa.”
AMG Stablella voi olla osaomistuksessaan kortti Heaven Hanover (Father Patrick) myös Hambletonian Oaksiin eli suomalaisittain Tammahamboon.
”Se voi parhaassa tapauksessa olla mukana. Ainakin nyt se menee lupaavasti.”
Myös Matts Sjöblomin tapauksessa menestys on ollut viime vuosina huimaa. Sjöblom on osaomistanut vuodesta toiseen kovia ravureita ja myös peitsareita USA:ssa. Australialaislähtöinen valmentaja Noel Daley ja suomalainen suku- ja siitosasiantuntija Martti Ala-Seppälä ovat olleet huutokauppahankintojen laadun takuumiehinä.
Viime vuosi oli Sjöblomin hevosten täysosuma, kun kolmevuotias Pebble Beach (Downbytheseaside) oli vuoden kolmevuotias ori peitsareissa ja ravureiden puolella Volume Eight valittiin vuoden parhaaksi kaksivuotiaissa oriissa ja ruunussa. Mainittu tupla tuntuu eurooppalaisomistajalle todella uskomattomalta saavutukselta.
Pebble Beach on siirtynyt siitokseen, mutta Volume Eightin suhteen odotukset ovat luonnollisesti taivaissa. Sillä kuitenkin oli kilpailukauden jälkeen pientä takapakkia.
”Se on aika touhukas kaveri ja loukkasi kauden jälkeenkin itseään niin, että jouduttiin taas ompelemaan. Kaikki on sittemmin mennyt hyvin, mutta täytyy koittaa mennä jalat maassa. Oriilla riisuttiin kenkiä jo viime vuonna, kun kovista ikätovereista esimerkiksi Oh Well meni vielä aika painavassa balanssissa”, Sjöbolm huomauttaa.
Oh Well on Muscle Hillin poikia.
”Toisaalta Volume Eight meni jo viime vuonna ennätysjuoksussaan 09,6, ja olisi mennyt tarvittaessa paljon kovempaakin. Ei sen tarvitse edes hirveästi parantaa, mutta on siellä muitakin kovia. Ei mitään saada ilmaiseksi.”
Kauden selkeä ykköstähtäin on The Hambletonian.
”Senkin takia aloitellaan vasta kuun vaihteessa koelähdöllä, ja suunnitelmissa on noin kolme kisaa ennen Hambletoniania. Kesäkuun puolivälissä on Empire Breeders Classic, jossa Volume Eight varmaan aloittaa, mutta Yonkers Trotia sillä ei ajeta. Kausi on loppuvuoden suurkisoihin asti pitkä, ja olemme yrittäneet rakentaa hevosta sinne. Toisaalta on tietysti arvoitus, mitä Hambletonianin jälkeen tapahtuu.”
”Kausi on loppuvuoden suurkisoihin asti pitkä, ja olemme yrittäneet rakentaa hevosta sinne.” Matts Sjöblom
Muista Sjöblomin osaomistamista hevosista hyvää kolmevuotiskautta odotetaan tamma Pride N Joyltä (EL Titan).
”Se lopetti lauantaina koelähdössä Meadowlandsissa kymppiä”, Sjöblom mainitsee.
Myös nuorempaa kalustoa odotetaan radalle jopa roppakaupalla. Noel Daley hankki viime kauden jättimenestyksien siivittämänä paljon vuosikkaita sukuvarsoja syksyn huutokaupoista. Matts Sjöblom on monissa Daleyn hevosissa mukana.
”Niitä on lopulta 13, joissa minä olen matkassa, mutta yksi on laitettu laitumelle ongelmien takia ja varmaan pari muutakin jää pian odottamaan kolmevuotiskautta. Kuitenkin siinä on viitisen aika lupaavaa, mutta aika näyttää tietysti. Niillä parhailla ajetaan nyt treenissä 1.23-vauhtia läpi viidentoista lopetuksella. Seuraava kuukausi ratkaisee hyvin paljon niiden osalta.”
Pohjois-Amerikan kolmevuotiaiden ravureiden suurimpien kisojen perinteinen kruunu, Triple Crown, sisältää kesäkuun lopun Yonkers Trotin, elokuun alun The Hambletonianin ja lokakuun alkupään Kentucky Futurityn. Nykyaikana Triple Crown -voittajat ovat yhä harvemmassa, sillä Yonkersissa ajetaan puolen mailin radalla, kun muut osat ovat mailin radan kisoja.
Usein eri hevoset pärjäävät erisuuruisilla radoilla. Kuten Volume Eightillä, monilla parhaista ei nykyään edes tähdätä kuluttavaan Yonkersin puolen mailin kisaan, jossa ajetaan karsinnat ja finaali viikon välein.
Tuorein Triple Crown -voittaja, yhdeksäs kautta historian, on vuoden 2016 sankari Marion Marauder (Muscle Hill). Ensimmäinen Triple Crownin saavuttanut ravuri oli Scott Frost (Hoot Mon) 1955. 2000-luvulla myös Windsong’s Legacy (Conway Hall) 2004 ja Glidemaster (Yankee Glide) 2006 ovat yltäneet kolmen ison voittoon.
16.6. The Empire Breeders Classic, Vernon Downsin radalla New Yorkin osavaltiossa New Hartfordin laitamilla, ajetaan suoraan finaalina, ykköspalkinto auki.
17.6. Currier & Ives Open, The Meadows, Washington, Pennsylvania
23.6. Yonkers Trot* ja Yonkers Trot Filly, karsinnat, Yonkers, New York
24.6. Currier Ives Filly, The Meadows
30.6. Yonkers Trot -finaalit, molemmat sukupuolet
22.7. Tompkins-Greers molemmille sukupuolille, The Meadowlands, New Jersey
29.7. Arden Downs Stakes molemmille, The Meadows
29.7. The Hambletonian* ja The Hambletonian Oaks, karsinnat, The Meadowlands
5.8. The Hambletonian (ykköspalkinto 500 000 dollaria) ja The Hambletonian Oaks, finaalit, The Meadowlands
19.8. Earl Beal Jr (avoin) ja The Delmonica Hanover (tammat), Pocono Downs, Wilkes-Barre, Pennsylvania
28.9. Keystone Classics, The Meadows, (tammat 27.9.)
8.10. Kentucky Futurity* ja Filly Futurity, The Red Mile, Lexington, Kentucky
12.10. Liberty Bell, oriit ja ruunat, Harrah’s Philadelphia, Pennsylvania
16.10. The Elma, tammat, Pocono Downs, Pennsylvania
21.10. The Ayres, oriit ja ruunat, Pocono Downs
21.10. John Simpson Memorial, Harrah’s Philadelphia
21.10. Breeders Crown karsinnat, Hoosier Park, Indiana
26.10 Liberty Bell, tammat, Harrah’s Philadelphia
28.10. Breeders Crown finaalit (ykköspalkinto 300 000 dollaria), Hoosier Park, Indiana
9.11. Matron Series, Dover Downs, Delaware
Triple Crownin osalähdöt merkitty tähdellä.