

Esko Falinin valmentama Callela Vipline (Quite Easy) kilpailee lauantaina Vermossa ajettavassa Derbyssä 120 000 euron ykköspotista yhtenä karsintavoittajista.
Callela Vipline otti kauden avausvoittonsa oikeaan aikaan. Iikka Nurmosen ohjastama ruuna voitti viikko sitten keskiviikkona ensimmäisen derbykarsinnan hienon esityksen päätteeksi. Voittoisa suoritus ei tullut kokeneelle valmentajalle täysin yllätyksenä, vaikka voitto olikin Callela Viplinelle kauden ensimmäinen.
”Ruuna oli karsintaa edeltävään starttiin jo hyvän tuntuinen. Soitin Iikalle ennen Vermoa, että hevonen tuntui viimeistelyissä paremmalta kuin koskaan. Eihän menestystä tietenkään voi luvata etukäteen, sillä vastus oli kuitenkin jo laadukas karsinnoissa”, Esko Falin toteaa.
Ikäluokan arvokkaimmissa finaaleissa mukana oleminen ei ole Callela Viplinelle uutta, sillä se on ikäluokassaan yksi kolmesta ravurista, joka on selvittänyt tiensä sekä kolmevuotiaiden suurimman ikäluokkakilpailun Kriteriumin että nelivuotiaiden suurimman kisan Derbyn finaaliin. Kriteriumissa Callela Vipline oli vuosi sitten seitsemäs.
Esko Falinin mukaan Callela Viplinella on tähdätty koko kausi Derbyn finaaliin.
”Onhan se kova juttu, että tällainen harrastajavalmentaja on samalla hevosella sekä Kriteriumin että Derbyn finaaleissa. En ollut huolissani, vaikka voittoja ei alkukaudesta tullutkaan. Tähtäin oli Derbyssä koko ajan. Nyt olemme finaalissa, eli sen puoleen olemme onnistuneet.”

Finaaliin Falin suuntaa Sotkamosta hyvillä mielin. Sijoitus puolenvälin paikkeille tyydyttäisi valmentajaa.
”Viime vuonna juoksunkulku meni pieleen Kriteriumin finaalissa. Olisin tyytyväinen mikäli parantaisimme muutaman sijan Kriteriumin sijoituksesta lauantaina. Hevonen on kunnossa, mutta vastus on kivenkova. Jatketaan ihan samoilla varusteilla ja balanssilla kuin karsinnoissa.”
Kotitallilta Sotkamosta on Vermoon matkaa noin 600 kilometriä. Falin suuntaa lauantaiaamuna Vermoon yhdessä valtimolaisen Martti Pellikan kanssa. Pellikan viime vuoden Kriteriumin finaalin kakkonen Mr Knowitall (Knows Nothing) on mukana Derby Consolation -lähdössä. Valmentajakaksikko kävi yhdessä myös Derbyn karsinnoissa sekä viime vuoden Kriteriumin karsinnoissa ja finaalissa.
”Mukava pystyä yhdistämään reissu Pellikoiden kanssa. Derbyn karsintojen jälkeen olimme torstaiaamuna viiden aikaan kotona. Ovathan nämä pitkiä reissuja, mutta täältä käsin operoidessa on tottunut pitkiin ajomatkoihin”, hymähtää Esko Falin.
Derbyn jälkeen Callela Viplinen ohjelmaan kuuluu kaiken mennessä hyvin Kasvattajakruunu-lähdöt sekä Porissa ajettava St Leger -ajo.
”Ajetaan lauantain startti ensin, mutta kyllä kautta on tarkoitus jatkaa pitkälle syksyyn.”
Vermon kilpailumatkan jälkeen Falin suuntaa uudestaan eteläisemmille leveysasteille jo seuraavan viikon lopulla, sillä ajatuksena olisi hankkia uusi valmennettava Ypäjän varsahuutokaupasta.
Myös Callela Vipline on hankittu yksivuotiaana huutokaupasta. Sen vasarahinta oli 4500 euroa, eli arvonlisäverojen ja kulujen jälkeen hevonen maksoi reilut 5700 euroa. Huutokauppaostoksia on myös Callela Viplinen tallikaveri Roy Orden (RC Royalty), jolla on uransa 14 startista neljä voittoa. Nyt kuusivuotiaan Roy Ordenin vasarahinta oli aikanaan 4000 euroa.
”Roy Ordenilla on omat ongelmansa, mutta se on mennyt siihen nähden ihan mukavasti. Olen minä nytkin ympyröinyt muutaman varsan luettelosta. Jos ne miellyttävät silmää ja pysyvät budjettimme rajoissa, niin hevosmäärä voisi hyvinkin lisääntyä.”
Vaikka lauantaina Vermosta tulisikin hyvin palkintorahoja kotiin viemisiksi, ei Falinin budjetti huutokaupassa juurikaan nousisi.
”Ei pidä alkaa hulluttelemaan huutokaupassa ostamisen kanssa. Huutokaupassa on aina mukava käydä ihan vain katsomassakin varsoja. Oppii aina uutta hevosista, vaikkei päädyttäisikään kauppoihin.”