
Niko Keronen on Suomen Hippoksen hallitusehdokkaista tuorein ravi-ihminen, mutta saman tien palavasti syttynyt sellainen.
”Hevoset ovat kiinnostaneet minua aina, mutta vuonna 2020 ostettiin ensimmäinen hevonen pienellä porukalla. 2022 hommattiin oma paikka, jossa on nyt viiden hevosen talli”, Niko Keronen kertoo.
Rajavartijana työskentelevä Keronen innostui heti myös hevosalan järjestötoiminnasta. Hän on raviharrastuksensa alusta asti ollut aktiivisesti mukana Lieksan ravitoimintaa pyörittävän Pielisjärven Hevosystäväinseuran toiminnassa. Seuran puheenjohtajana hän on ollut viimeiset pari vuotta.
Kerosella on pitkä tausta erilaisista luottamustoimista. Perussuomalaisia edustava Keronen on neljättä kautta Lieksan kaupunginvaltuustossa. Aiemmin hän on ollut myös valtuuston varapuheenjohtaja, missä roolissa hän osallistui myös kaupunginhallituksen työskentelyyn. Kokemusta on muun muassa sotealueen päätöksenteosta.
”Vaikuttaminen kiinnostaa, ja yhteyksiä poliittisiin päättäjiin on eduskuntaa myöten”, Keronen mainitsee.
Keronen kertoo suureksi huolekseen haasteen, jonka hän itse toteaa kuulostavan jo kliseeltä.
”Täytyisi pitää huolta riittävästä kilpailutarjonnasta ympäri Suomen. Sillä lailla, että ammattimaistakin toimintaa pystyttäisiin pyörittämään joka puolella”, hän painottaa.
”Jos matkat raveihin pitenevät entisestään, vähenevät myös harrastajat, ja se näkyy sitten joka paikassa. Hevoset vähenevät ja sitä myötä kasvatustoiminta vähenee sekä lämminverisillä että suomenhevosilla. Kilpailutoiminnan kautta pystytään pitämään harrastus- ja kasvatustoimintaakin vahvana.”
Selkeitä keinoja haasteen selättämiseen ei hankalina aikoina ole.
”Tärkeintä on, että kokonaiskuva pysyy kirkkaana”, Keronen pohtii.
Raviratojen vähenevät kilpailupäivät saattavat aiheuttaa radoille myös ulkopuolisia haasteita, Keronen näkee.
”Monet radat ovat hyvillä paikoilla. Voi olla kuntien ja kaupunkien puolelta herkkää, että pystytäänkö raviratoja säilyttämään niillä paikoillaan, jos ravipäiviä on kovin vähän”, hän huomauttaa.
Radat hakevat tehokkuutta ja uusia toimia. Tukipuolen haasteet kuitenkin turhauttavat.
”Tukirakenne ei kannusta ulkopuolisten tuottojen hankintaan. Tietysti julkisen tuen ajatus on se, että tuen saajat pärjäisivät mahdollisimman hyvin omillaan, eikä tukea tarvitsisi antaa niin paljoa. Uskoisin, että hanke- ja projektipuolten rahoituksissa voisi olla lisää hyödyntämisen mahdollisuuksia.”
Keronen näkee, että myös raviratojen investoinneissa voisi olla nykyistä parempia synergiaetuja.
”Jos mietittäisiin kaikkien ratojen tarpeita, voitaisiin kilpailutuksen kautta saada kustannustehokkaampia ratkaisuja. Voisiko vaikka valjastuskatoksia rakentaa jonkinlaisilla moduliratkaisuilla, joissa suunnittelu tehtäisiin kootusti ja joita voitaisiin jatkaa tilanteen mukaan vaikka pala kerrallaan”, hän pohtii.
”Voitaisiin tehdä hyväksi havaittuja, kustannustehokkaita ja hyväksi havaittuja ratkaisuja, eikä kaikkien tarvitsisi kokea samoja sudenkuoppia.”
Lieksa on esimerkki elinvoimaisesta kesäraviradasta. Paikkakunnan pari ravipäivää ovat Lieksassa tapahtumia, jotka keräävät varsin hyvin yleisöä ja joihin löytyy myös yhteistyökumppaneita.
”Tietysti tilanne on erilainen maakuntaradoilla, kun ravipäiviä on enemmän, mutta kesäravit ovat lajin sisäänvetotuote”, Keronen summaa.
”Ainakin meillä raveissa käy paljon mökkiläisiä ja entisiä lieksalaisia, jotka tulevat tapaamaan tuttujaan ja seuraavat siinä samalla raveja.”
Hevosalan valtakunnalliseen päätöksentekoon Niko Keronen uskoisi tuovansa uudenlaista ajattelua.
”Vähän laatikon ulkopuolelta katsomista sekä innovatiivisuutta ja ajatusta siitä, voisiko asioita tehdä paremmin”, hän kuvailee.
”Pidän itseäni aika innovatiivisena ihmisenä. Yritän miettiä, miten asioita voitaisiin kehittää, eikä tyydyttäisi siihen, että näin on aina tehty.”
Hippoksen päätöksentekoon Niko Keronen kaipaisi aiempaa enemmän avoimuutta ja vuorovaikutusta. Hän näkee, että raviratojen johtokuntia voisi paremmin informoida asioista, joita Hippoksen hallitus tulee käsittelemään.
”Näin johtokunnat tietäisivät mitä on valmistelussa ja voisivat tarvittaessa ottaa kantaa asioihin jo valmisteluvaiheessa. Nyt asioista tiedotetaan jälkikäteen”, Keronen näkee.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen valtuuskunta valitsee kokouksessaan 27.11. kolme jäsentä järjestön hallitukseen. Ehdolle on nimetty kuusi ehdokasta. MT Hevoset esittelee hallitusehdokkaat aakkosjärjestyksessä.