
Vermon ravirata Espoon Leppävaarassa on Suomen ikonisin raviareena. Vuonna 1978 avattu Vermo on koko olemassaolonsa ajan ollut maan päärata, ja edelleen se on paitsi Suomen aktiivisin kilparata, myös lajin merkittävin näyteikkuna.
Kesäkuusta alkaen raviratayhtiön hallituksen puheenjohtaja eli Vermon tärkein vallankäyttäjä on ollut Outi Karemaa.
Vaikka pesti on mitä merkittävin, valtaosalle ravi-ihmisistä Outi Karemaa on uusi nimi ja vieras hahmo.
Karemaan tausta onkin erilainen kuin mihin raviurheilun päätöksenteossa yleensä on totuttu.
”Olen humanisti liike-elämässä”, Karemaa itse määrittelee nauraen.
Koulutukseltaan hän on Suomen historiasta väitellyt filosofian tohtori, mutta työuransa Karemaa on tehnyt media- ja kustannusalan yrityksissä lähinnä johtotehtävissä.
Vielä nyt hän työskentelee kustantajana Docendo-kustantamossa. Kuviot kuitenkin ovat muuttumassa. Karemaa kertoo siirtyvänsä pian uusiin tehtäviin.
”Uusi työnantaja tiedottaa asiasta lähiaikoina. Kustannusalalla jatkan”, hän valottaa.
Vermon hallitukseen Outi Karemaa valittiin vuonna 2021. Ensin hän oli hallituksessa rivijäsenenä ja sitten varapuheenjohtajana. Puheenjohtaja Karemaasta tuli, kun hänen edeltäjänsä Jari Vähänen halusi väistyä.
Hallitukseen suostumistaan Karemaa kertoo pohtineensa hetken.
”Kysyttiin kiinnostusta ja ilmoitin olevani kiinnostunut, vaikka mietinkin, mihin pääni pistän. Ajattelin, että meneekö ravien katsominen kokonaan pilalle”, hän nauraa.
”Ei se mennyt. Kiinnostavaahan raviurheilua on katsoa tuostakin näkökulmasta. Työelämässäkin olen ollut yrityselämän puolella, ja osakeyhtiön kehittäminen on aina kiinnostavaa.”

Raviurheilun ympärillä on monenlaisia haasteita alan yleisestä rahoituksesta ja eläinurheilun asemasta lähtien.
Yhteisten haasteiden lisäksi Vermolla on myös oma jättimäinen haasteensa eli neuvottelut ravirata-alueen vuokrasopimuksen jatkumisesta.
Näitä haasteita pyrkii kaatamaan Vermon hallitus, jonka kokoonpanoa Karemaa kehuu, kuten puheenjohtajan saattaa odottaa.
”Porukka on mielenkiintoista ja pätevää. Kaikilla on tietysti jonkinlainen kiinnostus raveihin, mutta omistaja on hankkinut hallituksen jäseniä erilaisista taustoista. Pätevä, hyvä porukka”, hän summaa.
Karemaa muistuttaakin ravialan olevan kiehtova paitsi hevosten, myös ihmisten ansiosta.
”Lajin rikkaus on, että täällä törmää monenlaisiin ihmisiin. Sellaisiin, joihin ei esimerkiksi omassa työelämässä törmäisi.”
Nyt 56-vuotias Outi Karemaa kertoo olleensa raviharrastaja jo vuosikymmeniä. Perhetaustaa lajiin hänellä ei ole, vaan hän löysi raviurheilun omia reittejään.
Riihimäeltä kotoisin olevan Karemaan koulukaverin perheellä oli hevonen, ja Karemaakin innostui lajista varhaisteininä.
Kun Karemaalta kysyy häneen suurimman vaikutuksen tehneitä hevosia, vastaus vie takavuosiin.
”Glenn Kosmos oli mielestäni ihan ylikylän hevonen. Ja myöhemmin Friendly Face”, Karemaa kertoo.
Glenn Kosmos oli Pekka Korven tallin tähtiä 1980-luvun puolivälin aikoihin, Friendly Face taas Suomen ja Euroopan kärkiravureita saman vuosikymmenen lopulla.

Vaikka Karemaan suurimmat suosikit ovat olleet lämminverisiä, tapahtumista ykkönen hänelle on silti Kuninkuusravit.
Ensimmäisen kerran Karemaa oli Kuninkuusraveissa vuonna 1986 Torniossa, ja tapahtuma on jäänyt häneltä sen jälkeen väliin vain pari kertaa.
”Toisen lapseni syntymävuonna en ollut, ja kerran oli yhdet häät Kuninkuusravien aikaan”, hän luettelee.
Ravien lisäksi Outi Karemaa harrastaa intohimoisesti baletin ja oopperan seuraamista.
”Minulle on niin moni sanonut, että sama ihminen ei voi harrastaa raveja ja balettia ja oopperaa. Sanon aina, että miten niin ei voi, minä olen harrastanut näitä kymmenet vuodet.”