

Kolmen ajopäivän ja kymmenen ajetun lähdön jälkeen eli kisan puolivälissä Santtu Raitala oli kokonaistilanteessa viidentenä.
Addingtonin radalla Uuden-Seelannin Christchurchissa paikallista aikaa perjantai-iltana ajetut viisi osalähtöä romuttivat Raitalan menestyshaaveet kokonaiskisassa.
Raitalalla oli jo etukäteen vähän pelatut hevoset, ja niiden suoritukset olivat jopa odotettua heikompia.
Kahdessa ensimmäisessä osalähdössä Raitalan ajokit olivat kahdeksansia. Ensimmäisessä lähdössä juoksupaikkana oli toinen pari ulkona ja toisessa lähdössä Raitalan hevonen juoksi johtavan takana.
Kolmannessa osalähdössä Raitalan ajama hevonen oli sisäradan jonosta kilpailukunnoton ja keskeytti. Päivän neljännessä osakisassa Raitalan ajokki matkasi alkumatkan johtavan rinnalla, eteni sitten keulapaikalle ja väsyi viimeisellä takasuoralla jääden selvästi viimeiseksi.
Kisan parasta antia Raitalalle oli illan viimeinen osalähtö, jossa hänen ajokkinsa oli seitsemäs. Alkumatkan johtanut ja lopulta kolmannessa sisällä matkannut hevonen tuli maaliin kärkijoukossa, mutta jäi lopulta tasaisessa rintamassa seitsemänneksi.
”Uudet ystävät sekä kontaktit merkitsevät lopulta pitkässä juoksussa enemmän kuin se, kuka sijoittuu MM-kisoissa toiseksi.”
Heikko menestys ei ymmärrettävästi naurattanut Raitalaa, joka kuitenkin suhtautui tilanteeseen realistisesti.
”Onneen ja hevosiin ei voi, eikä voinut vaikuttaa, joten siitä on turha murista. Pääasia on keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa, ja nauttia reissusta ja kokemuksesta”, hän summaa.
”Meillä on jo reissuväen kesken kovien poikien maine, ja uudet ystävät sekä kontaktit merkitsevät lopulta pitkässä juoksussa enemmän kuin se, kuka sijoittuu MM-kisoissa toiseksi.”
Vaikka kaviouralla meni surkeasti, Raitala oli iloinen kohtaamisista hevosten taustajoukkojen kanssa.
”Heistä kaikki olivat tänään hullunkivoja”, Raitala kiittelee.
”Kaikki heistä olivat jo etukäteen sillä mielellä, kun menin hevosten luokse katoksille, että nyt minulla ei ole hyvät kortit kädessä tähän korttipöytään. Silloin yleensä tietää, kun jo valmiiksi sanotaan noin, ettei tässä tule kovin hyvin käymään.”

Viidestä lähdöstä Raitala sai yhteensä vain kahdeksan pistettä ja tippui kokonaiskisan viimeiseksi.
Kisan johdossa jatkaa Kanadan James MacDonald, joka voitti perjantaina yhden osalähdön. Toisena on Australian Gary Hall jr ja kolmossijan jakavat Uuden-Seelannin Blair Orange ja Ruotsin Mats Djuse.
Kisan vaisusti aloittanut Djuse on parantanut viime ajopäivinään asemiaan vahvasti. Perjantain saaliina ruotsalaisella oli voitto, kakkossija, kaksi kolmossijaa ja nelonen.
Kotiyleisölle perjantain kohokohta oli Blair Orangen voitto illan ensimmäisessä MM-osalähdössä. Täysosuma oli Blair Orangen uran 3000. voitto. Orangesta tuli Uuden-Seelannin neljäs 3000 voiton rajapyykin saavuttanut ohjastaja.
Juttua päivitetty 7.11. kello 11.53: Lisätty tiedot perjantain viidennestä osalähdöstä.
1 James MacDonald, Kanada, 127 pistettä
2 Gary Hall Jr, Australia, 115
3 Blair Orange, Uusi-Seelanti, 102
3 Mats Djuse, Ruotsi, 102
5 Michael Nimczyk, Saksa, 89
6 Brett Beckwith, USA, 79
7 Giampaolo Minnucci, Italia, 76
8 Pierre Vercruysse, Ranska, 74
9 Jaap van Rijn, Hollanti, 71
10 Santtu Raitala, Suomi, 70
Tilanne viiden ajopäivän ja 15 osalähdön jälkeen. Raviohjastajien MM-kilpailu käsittää yhteensä 20 osalähtöä.