• EHV-1-tilanne pysynyt rauhallisena, HIHS valmiina alkamaan

    Keskiviikon tietojen mukaan hevosten hermosto-ongelmia aiheuttava herpesvirusmuoto ei ole levinnyt yhtä tallia laajemmalle.
    Hevosten herpesviruksen leviämistä torjutaan karanteenijärjestelyillä.
    Hevosten herpesviruksen leviämistä torjutaan karanteenijärjestelyillä. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ratsastus
    25.2.202620:30
    Miia Lahtinen

    Helsinkiläisellä Tuomarinkartanon Kilpatallilla tilanne on yhä paha, mutta myös paranemisia on tapahtunut. Tallin toimitusjohtaja Johanna Höglund kertoo, että tallissa on edelleen oireilevia ja kuumeisia hevosia.

    ”Osa aiemmin sairastuneista hevosista voi jo paremmin, ja Viikin Yliopistollisessa hevossairaalassa vielä hoidettavana olleet hevoset pääsivät eilen kotiin jatkamaan toipumistaan”, hän kommentoi viestitse.

    Hän kertoo, että nyt tallilla keskitytään hevosten hoitamiseen, ja tilanteesta tiedotetaan, kun siihen tulee muutoksia.

    Talli asettui heti ensimmäisten sairastapausten löytymisen jälkeen karanteeniin, ja vaikuttaa siltä, että virus ei ole päässyt leviämään muualle.

    Viruksen esiintymisen takia Helsinki International Horse Show’ssa kilpailevilta Messukeskuksessa majoittuvilta Suomessa vakituisesti asuvilta hevosilta vaadittiin ennen kilpailua negatiivinen EHV1-testi.

    Horse Show’n toimitusjohtaja Valtteri Gundersby kertoo, että herpestestien ottaminen ja tutkiminen sujuivat hyvin. Nyt valtaosa hevosista on jo saapunut Messukeskukseen ja päässyt myös tutustumaan areenoihin.

    Starttilistoja aletaan vasta kirjoitella, mutta Gundersbyn tiedossa ei ole, että lähtijämäärissä olisi tapahtunut katoa. Muutamia hevosia on jäänyt pois, kun omalla tallilla on ollut kuumetta.

    ”Joitain poisjääntejä on, mutta uusia ratsukoita on myös tullut tilalle”, hän summaa.

    Lisää aiheesta
    • Hevosten herpesvirus tarttuu kilpailuissa ja kilpailutalleissa helposti hevosesta toiseen.

      Ratsastus | Useita hevosia kuollut virustautiin – ”Toivotaan, että tämä pysyy yhden paikan katastrofina”

    • Ratsastus | Göteborgin kilpailuista Suomeen saapuva Jasmin Seppälä-Geerink kehottaa suhtautumaan vakavasti EHV-epidemiaan

      Tilaajalle
    • Hevosten herpesvirus aiheuttaa huolia jatkuvasti eri puolilla maailmaa, mutta se pysyy aisoissa karanteenien avulla.

      Ratsastus | Hevosten herpesvirusta pääkaupunkiseudulla, ainakin yksi menehtynyt

    Artikkelin aiheet
    EHV-1-virus
    Helsinki International Horse Show
    hevoset
    Tuomarinkartanon Kilpatalli
    hevosten terveys
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle