• Kaasuksi, lämmöksi vai lannoitteeksi? Hevosenlannasta eroon pääseminen on osalle talleista edelleen ongelma

    ”Kun lantahuolto tehdään asiallisesti, lannalle on kyllä halukkaita vastaanottajia”, tutkija sanoo.
    Tilaajalle
    Kuivikevalinta ja kuivikkeen käyttömäärä vaikuttavat lannan jatkokäyttömahdollisuuksiin.
    Kuivikevalinta ja kuivikkeen käyttömäärä vaikuttavat lannan jatkokäyttömahdollisuuksiin. Kuva: Carolina Husu
    MT Hevoset|Hevoset
    12.10.202215:00
    Satu Lehtonen

    Neljä vuotta sitten toteutui kauan odotettu asia: hevosenlannan polttaminen energiaksi helpottui lakimuutosten myötä. Varsinkin taajamatallien odotettiin pääsevän eroon lantaongelmastaan.

    Fortumin Järvenpään laitos ryhtyi keräämään ja polttamaan hevosenlantaa. Sillä oli parhaimmillaan asiakkaina noin 300 eteläsuomalaista tallia. Pari vuotta sitten laitos kuitenkin vaihtoi omistajaa, ja lannan keruu ja poltto loppui.

    Tällä hetkellä lantaa ei käytännössä polteta, johtava tutkija Markku Saastamoinen Luonnonvarakeskuksesta kertoo. ”Jotain kokeiluluontoista muilla toimijoilla on ollut, mutta Järvenpään laitos oli ainut iso toimija”, hän sanoo.

    Saastamoisen mukaan hevosenlannan poltolle ei ole taloudellisia edellytyksiä. ”Savukaasutestaukset ja muut polton vaatimat toimet ovat niin kalliita, ettei se ole käytännössä mahdollista.”

    Biokaasuksi lanta kelpaisi. Saastamoinen ei osaa sanoa, toimittaako joku tällä hetkellä lantaa siihen tarkoitukseen. ”Siinä on logistinen haaste – laitoksen pitäisi olla niin lähellä, että lantaa kannattaa kuskata sinne.”

    Jotta biokaasusta tulisi todellinen ratkaisu, tuotantolaitosverkoston pitäisi tihentyä oleellisesti, Saastamoinen sanoo.

    ”Mitä vähemmän ja maltillisemmin käytetään kuiviketta, sitä parempi lannan ravinnepitoisuus on.” Markku Saastamoinen

    Entä lannoitekäyttö? Luulisi, että mineraalilannoitteiden kallistuminen tekisi lannasta menekkitavaraa.

    Hevosenlanta ei kuitenkaan ole kovin ravinteikasta, ja lisäksi ravinteet vapautuvat siitä hitaasti. Kuivalannan levitysvälineitäkin on enää harvalla, ja levitystä on hankala sijoittaa viljelykiertoon, jos siihen ei ole totuttu.

    Hevostietokeskuksen mukaan kuutiometri hevosenlantaa sisältää noin puolet naudan kuivikelantakuution pääravinnemääristä. Varsinkin typpeä siinä on niukasti.

    Kuivikevalinta vaikuttaa lannan jatkokäyttömahdollisuuksiin. Puupohjaisten kuivikkeiden käyttö laskee lannoitusarvoa.

    ”Kun lantahuolto tehdään asiallisesti, lannalle on kyllä halukkaita vastaanottajia”, Saastamoinen arvioi.

    ”Mitä vähemmän ja maltillisemmin käytetään kuiviketta, sitä parempi lannan ravinnepitoisuus on. Kuivike laimentaa ravinnepitoisuutta ja aiheuttaa myös sen, että lantaa syntyy paljon enemmän kuin sitä järkevästi toimien syntyisi.”

    Tärkeintä olisi saada typpi pysymään tallessa.

    ”Lantalat ovat katettuja ja siten sateelta suojassa, joten typpi ei huuhtoudu, mutta sitä ei saisi päästää haihtumaankaan”, Saastamoinen toteaa.

    Lanta yleensä kompostoidaan ennen käyttöä. Kompostointiaika ja -lämpötila on mietittävä tarkkaan.

    ”Mitä kauemmin kompostoi, sitä enemmän ravinnehävikkiä”, Saastamoinen sanoo.

    Toisaalta esimerkiksi mahdolliset hukkakauran siemenet täytyy saada menettämään itämiskykynsä. ”Näin tapahtuu biokaasureaktorissa noin viikossa, ja kompostoitaessakin, jos lämpötila on riittävän korkea, noin 55 astetta, vastaavan ajan.”

    Usein lanta kompostoidaan tallin lantalassa, mutta tarkoitukseen sopivia laitteistojakin on käytössä.

    MT kävi yhdeksän vuotta sitten Kiuruvedellä, Ylä-Savon ammattiopiston Hingunniemen koulutilalla tutustumassa juuri käyttöön otettuun jatkuvatoimiseen rumpukompostoriin.

    ”Kyllä se siellä edelleen puksuttaa”, kiinteistönhoitaja Terho Partanen kertoo nyt.

    Hingunniemen koulutilalla on noin 60 hevosta. Kompostori käsittelee koko niemen lannat.

    Lopputuotetta ei käytetä koulun pelloilla, vaan siitä on vastaanottosopimus lähistöllä toimivan luomuviljelijän kanssa. Nyt ottajia olisi Partasen mukaan ollut lannoitteiden hinnannousun takia enemmänkin. ”Tänä syksynä oli jopa kilpailua.”

    ”Palvelussa on mukana sen verran talleja, että yhdelle kuorma-automiehelle on hommia.” Markku Punkari

    Neova eli entinen Vapo tarjoaa lannankierrätystä lisäpalveluna kuivikkeitaan tilaaville asiakkaille.

    Myyntipäällikkö Markku Punkari Vapolta kertoo, että toiminta on pienimuotoista. ”Tampereen ja Hämeenlinnan seudulla ja pääkaupunkiseudulla me tätä tehdään.” Asiakastallilla pitää olla useampi hevonen.

    ”Palvelussa on mukana sen verran talleja, että yhdelle kuorma-automiehelle on hommia”, hän määrittelee.

    Lannan haku käynnistyi Punkarin mukaan siinä vaiheessa, kun yhtiö kokeili lannan polttoa. ”Siitä kuitenkin luovuttiin, kun voimalaitoksen päässä ei oltu ihastuneita hevosenlantaan.”

    Uusia käyttökohteita etsittiin muutama vuosi sitten ilmoituksella MT:ssä. ”Kysyimme, onko tiloilla kiinnostusta hevosenlannan vastaanottoon. Yhteydenottoja tuli kymmeniä.”

    Kaikille halukkaille lantaa ei riittänyt. Nyt vastaanottajina on vakiintunut rinki viljelijöitä ja viherrakentajia, jotka kompostoivat lannan itse.

    Lisää aiheesta
    • Hingunniemen ravitallinkäyttövesi lämpiää lannan energialla

    • Lannanpolttamisesta keskusteltiin pitkään, kunnes Suomi sai luvan EU:sta 2017. Hevosenlanta on EU:ssa luokiteltu jätteeksi. Sen vuoksi sen polttamista koskevat tiukat säännöt.

      Hevostallit jäivät Fortumin satojen miljoonien kaupan jalkoihin – lopetti hevosenlannan polton jo syksyllä, talleille tieto vasta nyt

    • Kaakkolan tilalla asuvien islanninhevosten lannasta ei ole Anita Kaakkolalle pellolla juuri hyötyä, sillä se sisältää niukasti typpeä. Marjapensaille hevosenlannasta voi olla enemmän iloa, sillä ne eivät tarvitse typpeä yhtä paljon kuin heinä tai vilja. Tilalle ehdittiin onneksi hankkia lannoitteet ennen Ukrainan sotaa.

      Hevoset | Selvitys: Hevosheinän tuottamisen kulut ovat nousseet jopa 40 prosenttia – ”Hevosenlannan käyttökelpoisuus lannoitteena on lähes nolla”, sanoo laatuheinärenkaan jäsen

      Tilaajalle
    • Kaksi hevosta riittää yhden omakotitalon lämpöenergian tuotantoon.

      Kahden hevosen lannalla lämmittää talon

    • Lannanpoltto on ravitallille toimiva järjestely mutta kulut kipurajalla

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle