

Ruotsalais-norjalainen monitieteellinen tutkimusryhmä selvitti ratsastuksenopettajan opetuksen vaikutusta ratsastajaan ja hevoseen. Kiinnostuksen kohteena oli erityisesti opettajan ohjeiden vaikutus ohjastuntumaan ja sen merkitys hevosen ja ratsastajan biomekaniikkaan eli hermolihasjärjestelmän toimintaan liikkeessä.
Tutkijat toteavat, että ratsastuksenopettajan antamilla ohjeilla voi olla suora vaikutus hevosen ja ratsastajan liikkeeseen ja suoritukseen sekä jopa hevosen hyvinvointiin, mikä tekee aiheesta tärkeän tutkimuksen kohteen.
”Yksittäisten ohjeiden osalta tämä (opettajan) vaikutus on todennäköisesti suurin vaikeammissa tai erityistä tarkkuutta vaativissa tehtävissä, kuten siirtymisissä. On kuitenkin myös mahdollista, että kokonaisvaltaisilla tekijöillä, kuten oppitunnin rakenteella, on suurempi vaikutus kuin sillä, miten yksittäiset ohjeet ilmaistaan”, tutkijat kirjoittavat.

Tutkimukseen osallistui kaksi ruotsalaista ja kaksi norjalaista ratsastuksenopettajaa sekä viisi ratsastajaa, joista jokainen ratsasti kahdella hevosella. Tutkimuksen ratsastajat olivat ratsastuksenopettajaopiskelijoita Ruotsin Strömsholmassa ja Norjan Starumissa. Opettajat olivat oppilaitosten kokeneita ratsastuksenopettajia.
Lyhyitä oppitunteja oli tutkimuksessa yhteensä 40. Ratsastuksenopettajat pitivät 20 minuutin oppitunteja, joissa keskityttiin askellajien välisissä siirtymisissä annettujen apujen ajoitukseen pitkillä sivuilla.
Oppitunnit videoitiin ja hevosen ja ratsastajan liikettä sekä ohjastuntuman kireyttä tallennettiin. Opettajia haastateltiin ja vuorovaikutusta opettajan ja ratsastajan välillä analysoitiin keskusteluanalyysin avulla. Liikedataa analysoitiin tieteellisillä mallinnuksilla.
Tarkkaa mittaustietoa ratsukon liikkeestä saatiin varustamalla hevonen ja ratsastaja langattomilla antureilla, jotka tallensivat liikedataa. Anturit sijoitettiin hevosen niskaan, säkään, lantioon ja jokaiseen sääreen. Lisäksi molempiin ohjiin kiinnitettiin mittatilaustyönä tehdyt ohjasjännitemittari. Ratsastajasta anturit mittasivat liikettä ristiluusta ja lapaluiden välistä.
Tutkija poimivat videotallenteista kiinnostavia jaksoja ja sisällyttivät näiden tiedot tilastolliseen analyysiin. Tutkimustiimiläiset analysoivat ensin erikseen haastattelut ja oppituntivideot sekä antureiden tuottaman liike- ja ohjasjännitetiedon. Tämän jälkeen opettajien analysoidut haastattelut ja videoista analysoidut vuorovaikutustiedot yhdistettiin biomekaanisiin mittaustuloksiin, eli kaikkia tuloksia tarkasteltiin kokonaisuutena.
Ohjeistus johti siis kevyempiin ohjasapuihin.
Erot hevosen ja ratsastajan liikkeissä sekä ohjastuntuman kireydessä eri ratsastuksenopettajien oppitunneilla heijastavat tutkijoiden mukaan eroja oppituntien rakenteessa ja opetuksen painopisteessä. Tulokset vahvistavat, että kokeneella ratsastuksenopettajalla voi olla johdonmukainen vaikutus ratsastajaryhmään, ainakin jos ratsastajilla on samanlainen taitotaso.
Tutkijat toteavat, että niiden opettajien tunneilla, jotka ohjeistivat ratsastajia pitkään ja tarkasti käynnistä raviin siirtymisissä, mitattiin pienemmät ohjaspaineet. Ohjeistus johti siis kevyempiin ohjasapuihin.
Tutkimuksen opettajista kaksi keskittyi pidemmin käyntityöskentelyyn siirtymisten valmistelussa, kun taas kaksi muuta halusivat nähdä nopean, energisen ja tarkkaavaisen hevosen, joka olisi valmis siirtymään käynnistä raviin vain muutaman askeleen jälkeen. Käyntityöskentelyä painottaneiden opettajien tunneilla hevosen liikesymmetria ja käynnin tahti olivat lähimpänä ihanteellista.
Tutkimuksen neljällä ratsastuksenopettajalla oli enimmäkseen samanlaisia ajatuksia roolistaan ratsastustunneilla ja yleisesti ohjeiden antamisesta. Keskustelu ja keskinäinen ymmärrys opettajan ja ratsastajan välillä olivat avainsanoja, jotka kaikki opettajat haastatteluissaan mainitsivat.