Ratsastus pitää pintansa tyttöjen harrastuksena – ratsastuskouluyrittäjä kehottaa silti pysymään mukana muutoksessa

Vuoden 2024 koululaiskysely tehtiin 112 468 koululaiselle, jotka olivat 1.–9. luokalla. He saivat valita 85 eri harrastuksesta useita toiveharrastuksia. Kaikista vastanneista 24 prosenttia kertoi harrastustoiveekseen ratsastuksen. Suosituin oli parkour, jota toivoi 37 prosenttia.

Ratsastus oli suosituin 1.–3-luokkalaisten tyttöjen toiveharrastuksena, sen valitsi heistä 39 prosenttia. Eläinkerho oli kakkonen 32 prosentilla ja keppihevoskerho kolmas 27 prosentilla.

Myös 4.–6. luokkalaisilla tytöillä ratsastus oli ykkösenä 32 prosentilla. Sitä seuraavat kokkikerho 27 ja kuvataide 26 prosentilla.

Yläkouluikäisillä tytöillä ratsastuksen ohittavat suosiossa kuntosali 23 prosentin suosiolla sekä lumilautailu ja laskettelu, jotka molemmat keräsivät 22 prosenttia. Ratsastuksen kanssa samalla 17 prosentin osuudella suosittuja olivat kokkikerho ja kuvataide.

Ratsastuksen harrastajien määrä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, samalla kun myös ikäluokat ovat pienentyneet. Viikin Ponikoulua pitävä Kristiina Hurmerinta toteaa, että erinomaisen sijaintipaikan ansiosta heillä on riittänyt runsaasti asiakkaita koko yrityksen 12 toimintavuoden ajan. Lasten ja nuorten ratsastukseen alusta asti erikoistuneella koululla on nykyään 450 asiakasta viikossa. Korona-aikaan tunneille oli 170 hengen jono, mutta nyt normaaliaikoina lähinnä alkeiskursseille jonottaa 20–30 henkilöä kerrallaan.

Hevoset on valittu lapsia ja nuoria ajatellen. Isoimpienkin painoraja on 60 kiloa, maksimissaan 65 kiloa. Tallilla on eri kokoisia poneja ja pieniä hevosia yhteensä 28 kappaletta. Käyttöaste on tällä hetkellä 98 prosenttia.

”Kaikkien pitää aina aloittaa jostain, ja me päätimme satsata nuoriin ja lapsiin. Me olemme se, missä saa tehtyä hyvät pohjat”, Hurmerinta sanoo.

Hevoskerhot ja hoitaminen ovat tärkeä osa harrastamista, mutta Viikissä pienimpien ratsastajien kohdalla henkilökunta laittaa hevoset kokonaan kuntoon. Kuva: Ida Kuivasniemi

Viikin Ponikoulu sijaitsee Helsingin Viikissä yliopiston alueiden keskellä.

”Helsingin maantieteellisessä keskipisteessä. Viiden kilometrin säteellä asuu 150 000 ihmistä, ja tämä on Helsingin lapsirikkaimpia alueita. Maantieteellisesti huippumesta,”, Hurmerinta kertoo.

Silti paikkaan on onnistuttu saamaan 4H-kerhomainen tunnelma, ja sinne ajetaan hiekkatietä pitkin, kesällä jopa Viikin koenavetan lehmälaitumen viertä.

Hurmerinta kertoo, että ratsastuskoulun saaminen juuri tähän paikkaan oli pitkä prosessi. Talli sijaitsee kaupungin vuokramailla 30 vuoden sopimuksella, ja talli ja maneesi on rakennettu itse.

Hurmerinta kertoo, että hän alkoi suunnitella jotain ponikoulun tyyppistä jo 90-luvulla.

”Se oli tappavan uuvuttavaa. Kaupungin liikuntavirastossa ne alkoivat sanoa, että taas se heppatyttö on täällä. Yksi virkamies sanoi minulle, että sinä tulet taipumaan. Ajattelin että paskanmarjat, mutta kyllä meinasin taipua moneen kertaan”, Hurmerinta muistelee.

Lopulta maan vuokraaminen onnistui, kun Hurmerinta löysi taustatukena toimivan poliitikon, joka huolehti, että suunnitelma ei jää virkamiesten pöydälle makaamaan tai karahda valtuustokäsittelyyn.

Paikka valikoitui sattumalta. Hurmerinta tuli tapaamiseen ajoissa ja nojaili tonttiosaston edessä isoon Helsingin karttaan.

”Asuin silloin Toukolassa ja etsin sen paikan kartalta, sehän on ihan Viikin vieressä. Sitten siihen tuli virkamies viereen ja kysyi, että mitä aluetta olit ajatellut. Hihasta ravistin, että Viikki olisi aika kiva”, hän kertoo.

Yliopiston alueiden keskeltä löytyikin pieni, kaupungin omistama maanlämpäre, johon koulu saatiin sovitettua.

”Meidän konsepti sopi jotenkin juuri siihen kaupunginosaan ja maanlämpäreeseen”, Hurmerinta kertoo.

Kun hän allekirjoitti sopimuksen yhtiökumppaninsa Kati Kallialan ja kaupungin kanssa, hän oli pyörtyä, että tapahtuuko tämä todella.

Tallin toiminta on monipuolista, ja tarjolla on esimerkiksi ohjasajoa. Kuva: Ida Kuivasniemi

Ratsastus harrastuksena on muuttunut paljon, Hurmerinta sanoo.

”Kyllä mä voisin itkeä ne perusitkut, että lapset ovat löysempiä ja heillä on heikompi fyysinen kunto. Kyllä se pitää paikkaansa”, hän aloittaa.

Mutta se ei ole kehittävin näkökulma, eikä se ole ainoa ero.

Iso asia on se, että ratsastus on usein vain yksi harrastus muiden joukossa, eikä samanlainen intohimo kuin se oli ennen, kun tallilla roikuttiin kaikki illat.

Kiinnostus kilparatsastukseen on vähentynyt, ja mielenkiinto kohdistuu paljon hevosen hyvinvointiin. Jos jokin poni jarruttaa tunnilla, aletaan miettiä, onko sillä jokin vialla, ja kipuilmeitä analysoidaan. Se tuo haasteensa yrittäjille. Toiminnan on oltava hyvää, ja asiat on osattava selittää.

Oma haasteensa on, että esimerkiksi TikTokin kautta tieto leviää nopeasti, mutta se ei aina ole oikeaa tai sitä ei tulkita oikein.

”Välillä se on tuskastuttavaa, mutta ei auta kuin pysyä mukana”, Hurmerinta sanoo.

Ja kertoo siitä, kuinka asiakkaat reagoivat, kun yhdellä ”tynnyrin nielaisseella” ponilla oli apuohjista vihatuin, häntäremmi.

”Lapset olivat aivan järkyttyneitä ja kertoivat, että hypyn lakipisteessä se nipistää ponia hännän alta. Näin sieluni silmin sen ponin ylittämässä korkeintaan 45 sentin kokoista estettä, ja sen hypyn lakipisteen, mutta eihän siinä voinut nauraa, vaan piti vakavana selittää asia”, hän kertoo.

Hän painottaa, että ratsastuskoulujen on opittava vastaamaan sosiaalisen lisenssin kysymyksiin. Viikissä se korostuu.

”Mehän ollaan tässä kuin kultakaloja maljassa, kaikkein tuijotettavana koko ajan ja kuka tahansa voi videoida”, hän sanoo.

Viikissä toimii hoitajasysteemi, ja lisäksi hoitajilla on tutorit, jotka ohjaavat hoitajia. Näin talliin saadaan yhteisöllisyyttä ja hyvää tunnelmaa. Tuutoreille järjestetään syksyisin oma leiri, kun hevoset palaavat kuukauden laitumelta, ja lisäksi he saavat esimerkiksi ratsastaa ohjatusti sairaslomilta palaavia poneja.

Samalla poneille pyritään järjestämään asiat niin, että ihmiskontakteja ei tule liikaa. Pienet lapset eivät saa laittaa kuntoon pieniä poneja, vaan ne laittaa aina henkilökunta.

”Tunneilla juokseminen ei ole niille raskasta, mutta ihmisten kanssa oleminen voi olla”, Hurmerinta sanoo.

Hän kertoo harkitsevansa jopa hoitamisen ottamista pois alkeiskurssien ohjelmasta. Se on harmi, mutta alle 10-vuotias ei vielä juuri pysty hoitamaan ponia oikealla tavalla.

Vaikka haasteita onkin, perusasia on pysynyt samana, Hurmerinta iloitsee. Ponit ja hevoset ihastuttavat yleensä koko perhettä. Viikissä alkeiskurssin aloittavalla lapselle tulee olla oma taluttaja mukana: isä, äiti, sisko, kummi tai vaikka mummi.

”Kyllähän tytöt hepoista tykkää, ja äidit. Ja faijat on mahtavia, jos tulee lunta maneesin katolta, he eivät päästä irti”, Hurmerinta kehuu.