”Nappaa kiinni lapsestasi, kun se vielä onnistuu” – ammattikasvattaja kannustaa vanhempia kiinnostumaan lapsen hevosharrastuksesta

”Ratsastus on yksi vaarallisimpia urheilulajeja, joka toisaalta on esimerkiksi meidän tallillamme söpössä islanninhevosen muotoisessa paketissa. Tämä saattaa saada vanhemmat tuudittautumaan vähän valheelliseen turvallisuudentunteeseen”, sanoo kangasalalaisen Tupasvillan issikkatilan yrittäjä, askellajiratsastuksen FEIF-ohjaaja Hanna Hirvonen.

Hän korostaa lapsiratsastajien vanhemmille, että vaikka tilan hevoset ovat kilttejä, ovat ne kuitenkin isoja eläimiä, joissa on voimaa ja reaktionopeutta. Siinä on hyvä syy myös vanhempien olla perillä lajin eri piirteistä.

Eräänä päivänä Tupasvillaan tuli asiakkaaksi perhe, joka toi lapsensa kokeilutunnille yksityisopetukseen. Vanhempia hevoset ja ratsastus kiinnostivat niin paljon, että Hirvonen joutui hieman toppuuttelemaan äidin ja isän kysymystulvaa, jotta itse asialle, lapsen opetukselle, jäi aikaa. Siitä syntyi idea.

Talliyrittäjä keksi suunnitella ratsastusharrastusta aloittelevien lasten vanhemmille webinaarisarjan, jossa avataan lasten ratsastustuntien ja tallikäyntien sisältöä. Tavoitteena on perehdyttää vanhempia lajiin sen verran, että he saavat työkaluja ratsastavan lapsensa tukemiseen monenlaisia taitoja ja resilienssiä vaativassa harrastuksessa.

Hanna Hirvonen on ammattikasvattaja; lastentarhanopettaja, kuuden lapsen äiti ja kolmen lapsen isoäiti. Hän on myös kirjoittanut vanhemmuutta käsitteleviä tietokirjoja. Kuva: Rami Marjamäki

Hanna Hirvonen on ammattikasvattaja; lastentarhanopettaja, kuuden lapsen äiti ja kolmen lapsen isoäiti. Hän on myös kirjoittanut vanhemmuutta käsitteleviä tietokirjoja.

”Aika, jolloin lapset yleensä alkavat ratsastaa, ovat vuodet kymmenen molemmin puolin. Ne ovat tosi tärkeitä vuosia. Lapset eivät silloin vielä nolostele vanhempiaan, vaan ovat ennen esiteini-ikää maailman helpoimpia. Sitten yhtäkkiä sinulla onkin teini, jonka kuulumisista et ehkä tiedäkään mitään”, Hirvonen sanoo.

Hän toteaa vanhempien usein ajattelevan, että jo vähän isomman lapsen voi viedä harrastuksen pariin ja saada itselleen aikaa. Eikä siinä hänen mukaansa ruuhkavuosien paineessa mitään pahaa olekaan, mutta pieni panostus voi tuoda paljon hyvää mukanaan.

Hanna Hirvonen kannustaa vanhempia nappaamaan kiinni lapsestaan vaiheessa, kun se vielä onnistuu. Se hoituu osoittamalla kiinnostusta lapselle tärkeisiin juttuihin, esimerkiksi juuri urheiluharrastukseen.

”Roudan ja rospuuton aikana harrastuskuskaamisista voi muodostua vain raskas velvollisuus, mutta jos lapsen lajista saa kiinni, muuttuu kuvio mielekkäämmäksi. Ei se toki mikään kaikille toimiva taikatemppu ole, mutta ei haittaakaan, että takataskussa on lapsen kanssa yhteinen juttu.”

Lajissa, jossa lapsen on opittava toimimaan toisen elävän olennon kanssa, voi vanhempien tuki olla merkittävässä roolissa. Tupasvillassa vanhemmat ovat tervetulleita opastettuina hoitamaan ja varustamaan hevosta lapsen kanssa tunnille. Hevosen äärellä kaikenikäisten on Hirvosen mukaan opittava rauhoittumaan päivän koettelemuksista ja puhumaan ystävällisellä äänensävyllä.

”Tallilla ja hevosen lähellä äidille tiuskiminen on meillä ehdottomasti kiellettyä.”

Hanna Hirvonen toteaa, että hyvä ilmapiiri tallilla on tärkeää ihmisille, mutta erityisesti myös hevosille, jotka aistivat herkästi ihmisen tunnetilat.  Kuva: Rami Marjamäki

Hanna Hirvosen ruskeat silmät tuikkivat, kun hän kertoo, miten hänen oma ratsastusharrastuksensa vuonna 1973 alkoi.

”Kulttuuri, jossa itse opin ratsastamaan, oli kova ja kylmä. En tiedä pelkäsinkö eniten tallityttöjä, opettajaa vai hevosia. Silti olin tallilta tultuani aina endorfiinihumalassa.”

2000-luvun puolivälissä hevoset palasivat vuosien tauon jälkeen perheenäidin elämään. Hänen piti vain mennä katsomaan kälyn omistamaa suomenhevosen puolikasta, mutta tallilla olikin islanninhevosia, jotka välittömästi sytyttivät kiinnostuksen.

Aviomies ja melkein kaikki perheen lapsetkin innostuivat hevosista ja pian ensimmäiset kaksi ratsua jo muuttivat Kangasalan Ruutanaan. Ja se oli vasta alkua.

Ljósálfur eli Jouski nauttii harjauksesta. Tupasvillassa vanhemmat ovat tervetulleita hoitamaan ja harjaamaan hevosia yhdessä tunnille osallistuvan lapsensa kanssa. Kuva: Rami Marjamäki

Tupasvillan issikkatilalla Kangasalla asuu kahdeksan islanninhevosta. Perheen kolme kilparatsua, tammat Lísa, Andrea ja Sigla, katselevat talvitarhansa keskellä olevaa paalivahtia tarkasti, sillä pitäisihän sen tammojen ajanlaskun mukaan jo avautua.

Heinäautomaatin toinen puolikas tarjoilee viiden ruunan porukalle. Ruunista neljä toimii askellajiratsastuksessa opetushevosina. Veljekset Kátur ja Eldur nyhjäävät kylki kyljessä, Njördur, Ljósálfur ja Baron odottelevat ruoka-aikaa hieman etäämmällä heinäautomaatista.

Illan ratsastustunteihin on vielä monta tuntia, ja sen ajan hevoset viettävät laumoissaan syöden muutaman tunnin välein heinää, hörppäillen automaateista vettä ja lepäillen joko tarhassa tai sisällä karsinoissa, joihin niillä on vapaa pääsy.

Tupasvillan yrittäjä Hanna Hirvonen toteaa, että hänen suunnittelemansa verkossa tarjottava ”Viisaana vilttiketjussa” -perehdytys ratsastavien lasten vanhemmille lähtee kahdesta lajin tärkeimmästä peruspilarista. Ne ovat turvallisuus ja hevosten hyvinvointi, tasaveroisina. Niiden jälkeen käsitellään muita lajiin liittyviä asioita, jotka voivat herättää vanhemmissa kysymyksiä ja ihmetystäkin.

”Joskus kun lasten tunnilla on uusi aihe, esimerkiksi ravin kevennyksen vaihtaminen, näkee tuntia seuraavista vanhemmista, että he ovat ihan pihalla. Ratsastuksessa on paljon termistöä ja asioita, joiden tietämisestä olisi hyötyä terassilämmittimen alla penkillä istuvalle kysymysmerkkirivistölle.”

Hanna Hirvonen sanoo, että vanhemman ei tarvitse olla asiantuntija osatakseen kannustaa lastaan, mutta on palkitsevaa tietää lajista perusasioita. Kuva: Rami Marjamäki

Hirvonen kertoo toivovansa, että perehdytyksen myötä asiakkaat ovat tyytyväisiä ja kokevat saavansa lisäarvoa. Tärkeää on myös työrauha ohjaajille ja lapselle rauha oppia hevosen kanssa toimimista ilman ristiriitaisia ohjeita.

Hän toteaa, että vanhemman ei tarvitse olla asiantuntija osatakseen kannustaa lastaan, mutta on palkitsevaa tietää lajista perusasioita.

”Olen synnynnäinen maallikkosaarnaaja, enkä pientenkään talutusratsastuksessa voisi vain kävellä naru kädessä. Kerron pikku juttuja, esimerkiksi että tämä hevonen tuli Islannista lentokoneella. Siinä jutustellessa rentoudumme kaikki, myös hevonen.”