

Sunnuntaina Vermossa ajettavan Finlandia-ajon kokoonpano muuttui juuri ennen maanantaina suoritettua rata-arvontaa. Christa Packalen joutui jättämään Jason’s Camdenin kilpailusta pois. Niinpä Vermosta kilautettiin Matias Salolle. Global Withdrawl kutsuttiin pikavauhtia paikkaamaan poisjäänyttä valjakkoa.
”Asia selvisi lopullisesti ilmoittamispäivänä pari tuntia ennen rata-arvontaa. Siinä sitten pidettiin puhelinpalaveri omistajan kanssa. Ei tämä ollut ajatuksissa, sillä oltiin Forssan seuraavana perjantaina ajettaviin 75-finaaleihin valmistautumassa. Kyseessä on Global Withdrawlin kolmas vuosi putkeen Finlandiassa, mikä on tietysti hieno saavutus hevoselta”, Salo kertoo.
Rata-arvonnassa Salon suojatilla ei käynyt tuuri, vaan lähtöpaikka on eturivin ulkoradalla. Ohjissa on tällä kertaa Tommi Kylliäinen, kun vakio-ohjastaja Santtu Raitala oli jo lupautunut Clarissan kärryille.
”Ei ollut suosiollinen arvonta. Hevonen on aikaisemmin lähtönopeutensa näyttänyt. Ajattelin, että jos olisi sisempää päässyt satsaamaan lähtöön, niin se olisi voinut johtavan takaa olla hyvinkin korkealla. Saisi se tuoltakin asemat, mutta ei ole ehkä mielekästä pamauttaa kaikkea alkuun. Lähtöpaikka on äärimmäisen ilkeä.”
Finlandia-ajo huipentaa Vermon huippuviikonlopun. Sunnuntain viimeisenä lähtönä ajettavassa 1620 metrin suurkilpailussa voittaja palkitaan 100 000 eurolla.
Kausalassa tallia pitävän Salon tallista kilpailee viikonloppuna Vermossa peräti kuusi hevosta. Lauantain avoimessa mailin ryhmäajossa aloittaa kautensa mielenkiintoinen jenkkituonti Ken’s Walner, joka syksyllä teki kahden vuoden tauon jälkeen kaksi starttia.
”Ori treenaa tosi hyvin, ja vauhtia on varmuudella riittävästi. Tullaan talvitreenin jäljiltä. Katsotaan, mikä on iskukyky ensimmäiseen lähtöön. Hevonen tulee parantamaan, kun saa startteja. Toivotaan, ettei se ole liian innokkaana. Se ei syksyllä rauhoittunut hitaassa vauhdissa. Maili käy sille täyttä matkaa paremmin”.
Samassa lähdössä starttaava Com Milton kärsii takarivin uloimmasta lähtöradasta.
”Meillä oli kehno lähtöratatuuri. Tälläkin on paha paikka, mutta kengittä ajosta tulee parannuspotentiaalia. Olisi pitänyt ottaa jo viimeksi kenkiä pois. Se oli viimeksi turhan raskaassa kengässä, ja startti menikin alakanttiin valmentajan töppäilyn takia.”
Perfecto avaa kautensa rahasarjassa. Viisivuotias ruuna teki asiallisen nelivuotiskauden. Salo kehuu hevosta antaumuksella.
”Se on treenannut hirveän hyvin. Takana on yksi ratahiitti, ja perjantaina vielä vähän viimeistellään. En olisi hirmu yllättynyt, vaikka se tekisi heti tauolta hyvän esityksen. Se on kyvykäs ja hyvän tuntuinen hevonen, jolta voi odottaa hyvää kautta.”

Sunnuntaina STL Bronsdivisionen -karsintaan osallistuva Star Photo S lähtee ryhmäajoon numerolla kaksitoista. Lähtöpaikka takarivissä ulkona on yönmusta. Upean alkukauden tehneelle ruunalle tehtävä on raju.
”Sitä toivoisi, että huonot lähtöpaikat tulisi pienempiin raveihin. Ei se auta, sieltä on ajettava.”
Com Rolf sijoittui maaliskuun alussa divisioonafinaalissa Star Photo S:n vanavedessä toiseksi. Sen jälkeen ruuna on ollut huoltotauolla.
”Se ei ollut ihan parhaimmillaan enää edes finaalissa. Kilpailuväsymys näkyi ulospäin. Hevosta on huollettu tauon aikana, ja samalla on ladattu pattereita. Toivotaan, että se olisi enemmän sillä tasolla, millä pystyy kilpailemaan”, Salo toivoo.