
”Kutina aiheuttaa hevoselle pahimmillaan sietämätöntä kärsimystä. Kutisevaa hevosta ei sovi unohtaa laitumelle: se menee eläinrääkkäyksen puolelle”, toteaa pitkän uran kunnaneläinlääkärinä tehnyt Marja Bergström.
Hän suosittelee polttiaisallergisen eli kesäihottumaisen tai muusta syystä kutisevan hevosen omistajille pimennettyä tallia tai pihattoa. Tilassa olisi hyvä olla tiheät hyttysverkot korvausilma-aukoissa ja poistoilmatorveen asennettu koneellinen ulospuhallus, joka imaisee kevyet polttiaiset ilmavirran mukana ulos rakennuksesta. Siinä on täydellinen lepopaikka kutisevalle hevoselle.
”Pahimpaan polttiais- ja paarma-aikaan meidän hevosemme ovat viihtyneet paljon sisällä. Meillä ei ole ollut suurempaa ongelmaa kesäihottumasta, minkä arvelen johtuvan tuulisesta ja avoimesta laitumesta sekä pääsystä pihattoon”, Bergström kertoo.
Hän muistuttaa, että hevosen iho-oireilulla voi olla monia muitakin syitä kuin kesäihottuma. Iho-oireisiin paras hoito löytyy kokeilemalla ja seuraamalla hevosen reaktioita. Bergström kertoo, että hänen PPID:tä sairastaneella, myös kuraruven kiusaamalla hevosellaan oli alttius ihottumiin ja polttiaiset vaikuttivat pahentavan tilannetta. Ihottumaloimen alla hevonen hikoili. Tilannetta helpotti klippaaminen ja PPID-lääkitys.
Polttiaisallergisille hevosille syötetään usein antihistamiinia kutinan vähentämiseen. Bergström toteaa, että antihistamiinista tuskin on haittaa, mutta sen hyödyistä ollaan hieman erimielisiä.
”Itse kokeilisin hoidoksi pesua, kortisonia iholle ja pimeää tallia tai pihattoa. Suun kautta annettavan kortisonin kanssa pitää punnita kaviokuumeriskin ja kutinan aiheuttaman kärsimyksen välillä.”
”Itse kokeilisin hoidoksi pesua, kortisonia iholle ja pimeää tallia tai pihattoa.”
Marja Bergström kirjoitti muutama vuosi sitten yhdessä Minna-Liisa Heiskasen kanssa Hevostietokeskukselle neuvonta-artikkelin kesäihottuman hoidosta. Artikkelissa todetaan, että kesäihottuma on hevosen yleisin allerginen, kutiseva ihottuma.
Kutina, harjan ja hännän ihon paksuuntuminen, haavautuminen, vetistäminen, hilseily ja jouhien katkeilu kutisevan ihon hankaamisen vuoksi vaihtelevat polttiaisten esiintymisen mukaan. Sairaus on yleinen monilla hevosroduilla kuten suomenhevosilla, islanninhevosilla ja friisiläisillä sekä monilla poniroduilla.
Artikkelissa todetaan, että polttiaisallergian taustalla on sekä hevosen perimä, joka vaihtelee suvuittain sekä olosuhdetekijät. Tekstissä on kuvattuna keinot, joilla voi vähentää hevosen kutinasta johtuvaa kärsimystä olosuhteita parantamalla ja erilaisin hoidoin, lääkkein ja ruokintaa tarkistamalla. Polttiaisallergiaan ei ole parantavaa hoitoa.
Jokin aika sitten polttiaisallergiasta tehtiin tutkimuksia ja rokotekoe, jossa Islannista Sveitsiin viedyt 27 hevosta rokotettiin polttiaisallergiaa vastaan. Hevosia seurattiin Sveitsissä kolmen polttiaiskauden aikana. Tulokseksi saatiin, että rokotteesta huolimatta noin puolet hevosista allergisoitui polttiaisen syljen proteiineille ja sai kesäihottuman.
Kutisevan hevosen olon helpottaminen ötökkäkaudella on usein työlästä ja aikaa vievää. Antaumusta vaativa työ hevosen kärsimyksen vähentämiseksi on kuitenkin lain kirjaimen mukainen omistajan velvollisuus.
Tästä linkistä pääset lukemaan Hevostietokeskuksen tietosivun