

”Mulla on nyt aika hyvä fiilis kaikin puolin. Ei tämä ole ihan uuttakaan, mutta olen aina ennen keskittynyt vain omaan ratsastukseen”, Sebastian Numminen sanoo.
Nummisen treeneissä on ehtinyt käydä jo useita meritoituneita esteratsastajia, ja syksyksi kalenteri vaikuttaisi täyttyvän, vaikka hän vain pölähti paikalle kesken kauden. Numminen tekee siirtymää rauhassa. Hän toteaa, että ajan myötä tapa valmentaa täsmentyy.
Numminen itse aloitti ratsastuksen äitinsä ratsastuskoulussa Evitskogissa.
”Kai mä olin vähän lahjakas, ja valmis tekemään töitä tämän eteen. Se mikä auttoi ehkä eniten, oli se, kun olin Markus ja Meredith Beerbaumin luona Saksassa melkein yhdeksän vuotta. Suurin osa osaamisestani tuli sieltä”, hän taustoittaa.
Lapsena hän ratsasti ensin ratsastuskouluponeilla, sitten hän sai omia. Ruotsalaisella hitaalla ja tummalla Wonder-ponilla hän kilpaili toisten lasten vauhdikkaita, valkoisia poneja vastaan.
”Wonder oli hitaampi, mutta mä osasin kääntää, niin voitin silti”, Numminen hymyilee muistoille.
Sitten tuli Bengaal, jolla hän voitti kolme nuorten Suomen mestaruutta, ja aika pian sen jälkeen Sails Away ja monet muut.
”Pitää olla vähän rohkea, luottaa itseensä.”
Esteratsastusvalmennuksessa tavataan nykyään puhua rytmistä, rytmistä ja rytmistä. Askeleen osumista ja ponnistuspaikka ei oikein saisi edes mainita. Ehkä siksi, että silloin osa ratsastajista alkaa stressata, ei löydä sitä askelta ja menettää samalla rytmin, reitin, aktiivisuuden ja tasapainonkin.
Numminen taas toteaa, että metriä voi hypätä pelkällä rytmillä, mutta kun esteet nousevat, on tärkeää, minne hevonen tuodaan.
”Rytmi on hyvä asia, sitä pitää ylläpitää, mutta pitää treenata omaa silmää”, hän painottaa.
Numminen itse ei muista aikaa, jolloin hän ei olisi nähnyt etäisyyksiä. Ennen onnettomuutta hänellä oli aina etäisyys, piti vain valita, millaisen ottaa.
”Se on ollut mulle aina ylihelppo juttu”, hän kuittaa.
Toki hän harjoittelikin. Kun hän oli lapsi, hän ratsasti paljon yksin maneesissa ja laittoi sinne yhden kunnon esteen, jota hän hyppäsi ja hyppäsi. Ei se minkään valmentajan ohje ollut, vaan juniorin oma menetelmä. Joka toimi.
”Menin päin estettä mistä tahansa kulmasta, ja tiesin, etten missaa”, hän hymyilee.
Kun estesilmä oli varma, se ruokki itsevarmuutta, joka myös on esteratsastuksessa tärkeä elementti.
”Pitää olla vähän rohkea, luottaa itseensä”, Numminen sanoo.

Tietysti hän korostaa myös, että menestyvän esteratsastuksen takana on hyvä ratsastus sileällä. Takapää alle, pehmeänä suusta, taipumaan ja kääntymään, ratti, kaasu ja jarru toimimaan, ja mielellään jonkinlaisessa muodossa, hän tiivistää.
”Yksinkertaista, mutta käytännössä joka hevosen kohdalla ei niin yksinkertaista”, hän lisää.
Numminen aloitti kilpailemisen aikana, jolloin hevosia ratsastettiin enemmän taaksepäin ja kontrolloitiin radallakin syvässä istunnassa. Hänelle oli kuitenkin helppoa siirtyä nykyiseen tyyliin, jossa tempo on kovempi ja istunta kevyempi.
”En hirveästi ajatellut sitä, menin vain kevyempään istuntaan, kun saksalainen perustyyli enemmän ja vähemmän hävisi maisemista”, Numminen kuittaa.
Hän korostaa, että kotitreenissä satulaan istuminen on yhä tarpeen.
”Sen avulla saat paremman otteen hevosesta. Kisatilanne on erilainen, siinä annetaan enemmän vapautta ja laukkaa, mutta se edellyttää, että hevoset on koulutettu. En usko, että Philipp Weishaupt hirveästi menee kotona kevyessä istunnassa, ja voin luvata, että kyllä ruotsalaisetkin kotona istuvat penkkiin”, Numminen sanoo.
Toki vapauttakin tarvitaan. Ruotsissa ollessaan Numminen ratsasti paljon myös maastossa.
”Kyllähän se on hirmu hyvä hevosen päälle, jos voit laukkailla menemään. Ne saavat kuntoa ja puhtia. On turruttavaa joutua pyörimää vain jossain nelikulmiossa”, hän sanoo.
”Ja pitää olla hyvä valmentaja, joka ei vain puhu, vaan myös tietää, mistä puhuu.”
Myös isot tarhat ja laitumet ovat hyväksi. Numminen miettii, että kaikilla talleilla, missä hän on toiminut, on hevosia pidetty hyvin niissä olosuhteissa, jotka ovat olleet käytössä.
”Paremmin kuin ihmisiä. Ne ovat niin arvokkaitakin, että niiden kanssa ei voi mokata”, hän huomauttaa.
Yleisenä neuvona esteratsastajille Numminen toteaa, että liian nirso ei saa olla, vaan kannattaa ratsastaa monenlaisilla hevosille, ihan rodeohärkiä lukuun ottamatta. Erilaiset hevoset lisäävät kokemusta ja tuovat keinoja, joita voi kokeilla ja soveltaa muihin hevosiin.
Paljon treeniä tarvitaan, ja perusratsastuksen pitää olla kunnossa.
”Ja pitää olla hyvä valmentaja, joka ei vain puhu, vaan myös tietää, mistä puhuu”, hän päättää.