

Tampereen ravilauantain huipentui 12 000 euron ykköspalkinnolla ajettuun Teivo Grand Prix -finaaliin. 15 hevosen autolähtönä ajetun kisan voiton vei yllättäjä BWT Iceman.
Värikkään lähdön kovinta jälkipyykkiä kuitenkin käytiin neljänneksi sijoittuneen Västerbo Guten valmentajan Aleksi Kytölän ja viidenneksi sijoittuneen BWT Johnny B Gooden ohjastajan Tuukka Variksen välillä.
Kun hevoset kisan jälkeen tulivat pois radalta, paikalla olleiden mukaan Aleksi Kytölä oli alkanut kiivaasti sättiä vielä oman ajokkinsa kyydissä ollutta Tuukka Varista.
Tilanne oli tauonnut hetkeksi, kun Kytölä otti Västerbo Guten ohjat sitä ajaneelta Jarmo Saarelalta, mutta Kytölä oli jatkanut avautumistaan Varikselle vielä valmennettavansa rattailtakin.
Asiaa käsiteltiin VeikkausTV:n jälkipeleissä Ruotsin 85-kohteiden välissä. Haastattelussa Aleksi Kytölä näki Variksen häirinneen Västerbo Gutea loppukaarteessa siirtymällä sen edelle sisäradalle.
Maanantaina Aleksi Kytölä huomautti MT:n haastattelussa, että Varis häiritsi Västerbo Gutea myös kisan toisessa kaarteessa. Siitä tilanteesta Varis sai kolmen päivän ajokiellon sääntöjen vastaisesta kaista-ajosta.
Lauantain lähdön jälkeen käyty kiivas keskustelu koski kuitenkin nimenomaan loppukaarteen tapahtumia.
”Sanoin Tuukalle vaan, että älä aina viitti ajaa mun hevosen jaloille. Nyt oli häiriötä ekassa ja vikassa kaarteessa, ja pari starttia sitten Seinäjoella Varis nostatti tätä samaa hevosta”, Kytölä kommentoi maanantaina.
”Ei siinä sen kummempaa ollut. En edes korottanut hänelle ääntä, vaan hän itse rupesi raivoamaan minulle.”
Tuukka Variksen ja myös tilannetta sivusta seuranneiden mukaan Kytölän esiintyminen ei ollut järin rauhallista.
”Aleksi oli kuumana kuin hellankoukku, ja tilanne vielä jatkui aika pitkään”, Tuukka Varis sanoo.
Varis painottaa ymmärtävänsä, että ison kisan jälkeen tunteet saattavat olla pinnassa.
”En lynkkaa Aleksia sinänsä, mutta en arvosta tuollaista toimintaa. Asiat voidaan hoitaa monella tavalla”, hän kuvailee.
”Aleksin palaute ei pitänyt paikkaansa lauantain lähdön osalta eikä etenkään siltä osin, että jatkuvasti ja tahallani häiritsisin hänen hevosiaan.”

Tuukka Varis myöntää, että palautetta annettiin puolin ja toisin.
”Hermot menivät itsellänikin, mutta pysyin mielestäni asiallisena ja kiistin Aleksin väitteet.”
Varis kertoo, että häntä harmitti paitsi palautteen sisältö, myös tilanne, jossa sitä hänelle annettiin.
”On kohtuutonta tulla antamaan palautetta, kun olen tekemässä työtäni eli antamassa hevosta ja palautetta sen hetken asiakkaalleni eli toiselle valmentajalle.”
”Tilanne saattoi ulospäin näyttää erikoiselta tai uhkaavalta, mutta en mitenkään kokenut, että tässä pitäisi Aleksia pelätä.”
Varis uusi vielä maanantaina jo lauantain haastattelussa esittämänsä kannan siitä, että hän oli jo sisäradalla Jarmo Saarelan ajaman Västerbo Guten havitellessa samaa paikkaa.
”Tuomaristo on käynyt asian läpi ja tehnyt omat ratkaisunsa. Molemmat haimme samaa paikkaa, eikä siinä ollut sen kummempaa”, Varis kuvailee.
Hän myös huomauttaa, että tilanteita on helppo kommentoida jälkikäteen ja sivusta seuraten.
”Kun lähdin kääntämään sisäänpäin, en todellakaan edes tiennyt, että takaa tuleva hevonen on Aleksi Kytölän valmennettava”, Varis toteaa viitaten Kytölän väitteisiin.
Tuukka Varis kertoo lauantain tilanteen olleen hänen ohjastajauransa kiivain ajatustenvaihto.
”Joskus on ollut sananvaihtoa asioista, mutta yleensä ne ovat hyvin pikaisia ja nopeasti ohi.”
Vaikka ajatustenvaihto oli osin äänekästä ja jatkuikin tovin, Tuukka Varis ei kokenut tilannetta varsinaisesti uhkaavana.
”Tilanne saattoi ulospäin näyttää erikoiselta tai uhkaavalta, mutta en mitenkään kokenut, että tässä pitäisi Aleksia pelätä. Olen tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä ja tunnen hänet ihan hyvin. Se oli sanallinen tunteenpurkaus.”
Tuukka Varis pitää kilpailutilanteissa syntyviä mahdollisia erimielisyyksiä ohjastajien eikä valmentajien asiana.
Aleksi Kytölä ei näe asiaa samalla tavalla.
”Varmaan ohjastajat sopivat keskenään, mutta kyllä valmentajakin joskus saattaa jotakin sanoa. Kyllä Timo Nurmos tai muutkin joskus kuskille sanoo, että mitä te oikein meinaatte. Minä pelkään vaan, että hevoset hajoavat, kun niiden jaloille ajetaan”, Kytölä kuvailee.
Maanantaina Kytölä kommentoi tilannetta jo lievästi huvittuneenakin.
”Tuukka käski minun mennä Specsaversille.”