Hannu Torvinen on joutunut jäämään pois keskiviikkoisista Vermon raveista. Suomen kärkiohjastajiin kuuluvan Torvisen hevosille on järjestetty korvaavat ohjastajat.
Torvinen kertoo, että kyseessä on ensimmäinen kerta, kun selkä kiukuttelee pahemman kerran. Selkä on niin huonossa kunnossa, ettei Vermon ohjastustehtävien hoitamiseen ollut mitään saumaa.
”Vähän omia aikojaan selkä meni. On outo tilanne, kun joutuu äkkiseltään kyyryssä liikkumaan. Ei tosiaan tunnu nyt hyvältä”, Torvinen valittelee.
Raviohjastajalle kehonhuolto on tärkeää työkyvyn ylläpitoa. 33-vuotias Torvinen kertoo yrittäneensä treenaamalla pitää itsensä kunnossa.
”Sain eilen lääkkeitä ja nyt täytyy yrittää pitää selkää levossa. Ehkä hierojalla saa selän sitten rennoksi. Olen pitkään keskittynyt siihen, että kroppa on mahdollisimman vahva, ja pystyn kilpailemaan paljon.”
Torvisen seuraavat ajotehtävät ovat lauantaina Teivon 75-raveissa. Ohjastajaässä valaa uskoa, että pystyy lauantaina palaamaan työmaalle.
”Uskotaan siihen, että vaivat menevät ohitse.”
Hannu Torvinen lähestyy kovaa vauhtia 3000 voiton rajaa. Tällä hetkellä Suomessa ajettuja voittoja on 2914. Kuluvana vuonna Torvinen on narutellut 260 voittoa, jolla hän on Santtu Raitalan jälkeen ajajaliigassa toisena.