• Olli Koivunen ajaa perjantaina kilpaa The Meadowlandsissa – ”Jännittää enemmän kuin mikään suurkilpailu on jännittänyt”

    Turkulaisohjastaja Olli Koivunen ajaa perjantaina kahdella hevosella kilpaa yhdellä maailman maineikkaimmista ravipyhätöistä, New Jerseyn The Meadowlandsissa.
    Tilaajalle
    Olli Koivusen (vas.) reissun kohokohtia on ollut vierailu maailman ehkä maineikkaimman ravivalmentajan Åke Svanstedtin tallilla.
    Olli Koivusen (vas.) reissun kohokohtia on ollut vierailu maailman ehkä maineikkaimman ravivalmentajan Åke Svanstedtin tallilla. Kuva: Olli Koivusen arkisto
    MT Hevoset|Ravit
    19.3.202617:34
    Ville Toivonen

    Suomen kärkikuskeihin kuuluva Olli Koivunen on ollut vajaan viikon verran Yhdysvalloissa yhdistetyllä loma- ja opintomatkalla. Marraskuussa 30 vuotta täyttänyt Koivunen kertoo reissun olevan isänsä Harri Koivusen hänelle junailema syntymäpäivälahja.

    Perjantai-iltana paikallista aikaa koittaa reissun yllättävä kohokohta, kun Olli Koivunen ajaa kahdella hevosella kilpaa The Meadowlandsin tarunhohtoisella raviradalla New Jerseyssä. Suomen aikaa lähdöt ajetaan varhain lauantaiaamuna.

    Koivusen ajokit ovat perjantain kymmenennessä lähdössä starttaava Interview Fra A ja ravit päättävässä neljännessätoista lähdössä kilpaileva Dean’s Lucky Day.

    Interview Fra A:n valmentaja on menestysnimi Noel Daley, mutta Koivusen illan toisen ajokin valmentaja on suomalaisille vieraampi Danielle Dacruz, joka työskentelee Daleyn tallilla.

    ”Noel Daley ja hänen suomalaiset työntekijänsä tämän ovat mahdollistaneet, että pääsen ajamaan kilpaakin. Heille kaikille aivan superiso kiitos”, Olli Koivunen aloittaa.

    Niko Kärnä saa Olli Koivuselta arvosanan ”aivan ylikylän isäntä”.
    Niko Kärnä saa Olli Koivuselta arvosanan ”aivan ylikylän isäntä”. Kuva: Olli Koivusen arkisto

    Koivusen vajaan viikon kestänyt reissu on ollut täynnä erilaista ohjelmaa. Oppaana on ollut ennen kaikkea Niko Kärnä, joka työskentelee Daleyn tallilla.

    ”Niko on ollut aivan ylikylän isäntä, mutta myös kaikki muut ovat olleet todella ystävällisiä. En ole vielä tavannut Amerikassa yhtään ikävää ihmistä”, Koivunen nauraa.

    ”Viikon aikana on ehtinyt jo nähdä monta asiaa, mistä on aiemmin vain haaveillut. On käyty NBA-pelissä ja NHL-matsissa, olen ajanut peitsarilla, käynyt Yonkersissa ravissa ja käynyt myös Åke Svanstedtin tallilla ajamassa hevosia. Ihan uskomattoman hieno reissu, oikein sellainen once in a lifetime -juttu.”

    Kilvanajo The Meadowlandsissa kruunaa koko reissun.

    ”Niko ja kumppanit kyllä sanoivat, että ota ajopuku mukaan, mutta en rehellisesti uskonut, että voisin päästä ajamaan kilpaa. Ajattelin, että ehkä joku lämmityshomma korkeintaan”, Koivunen ihastelee.

    ”Olen aina ihaillut amerikkalaista raviurheilua ja jenkkikuskeja, ja tuntuu ihan uskomattomalta, että pääsen ajamaan Meadowlandsissa kilpaa. Tämä jännittää enemmän kuin mikään suurkilpailu on jännittänyt – siis ei menestyksen suhteen, vaan että kaikki menee muuten hyvin.”

    Olli Koivunen oli alkuviikosta Philadelphiassa katsomassa NBA-koripalloa.
    Olli Koivunen oli alkuviikosta Philadelphiassa katsomassa NBA-koripalloa. Kuva: Olli Koivusen arkisto

    Koivusen ajokeista etukäteen paremmat mahdollisuudet pitäisi olla Daleyn tallin Interview Fra A:lla. Reilut 100 000 dollaria urallaan ansainneeseen ravuriin liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta.

    ”Interview’n aikaisempi omistaja on australialainen Anton Golino, joka oli paras kaverini ollessani melkein viisitoista vuotta sitten hommissa Timo Nurmoksella Ruotsissa”, Olli Koivunen ihmettelee.

    ”Maailma on oikeasti niin pieni, että eihän sitä uskokaan.”

    Lisää aiheesta
    • Olli ja Harri Koivunen kertovat MT Hevosten lähetyksessä yhteistyöstään ja elämästään. Haastattelussa käy ilmi vahva molemminpuolinen kunnioitus toisen ammattitaitoa kohtaan.

      Ohjelmat | Yhdentoista hevosen ravipäivä pitää Harri ja Olli Koivusen reippaina – ajatukset tallin tulevaisuudestakin alkavat olla valmiina, päivän haastattelu nyt tallenteena

      Tilaajalle
    • Matts Sjöblomin satsaukset raviurheiluun ovat kovia, mutta myös menestys jatkuvaa.

      Ravit | Matts Sjöblomilla jälleen mahtivuosi Amerikassa: kimppahevoset tienasivat yli kolme miljoonaa

      Tilaajalle
    • Niko Kärnä kesän voitossaan Meadowlandsissa suomalaiskimpan omistamalla Robinhoodilla.

      Ravit | Niko Kärnä suurvoittoon Kentucky Sire Stakesissa: "Valmentajaura kiinnostaa ohjastuksia enemmän"

      Tilaajalle
    • Sonja Booth ja Sig Sauer, joka palkitaan vuoden 2024 parhaana kolmevuotiaana ravuriorina.

      Ravit | Suomalaisen hevosenhoitajan kaksikko ja suomalaisomistajan ori palkitaan Yhdysvaltojen parhaina

    • Harri Koivusella on mielenkiintoista kerrottavaa kevään kynnyksellä.

      Ravit | Harri Koivusen tallissa positiivista kuhinaa keväällä – USA:n reissun kärkenä varsojen valmentaminen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Olli Koivunen
    raviurheilu
    The Meadowlands
    New Jersey
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle