
Suomalaisjuhlat jatkuivat sunnuntaina Solvallan radalla. Iltapäivän neljännessä lähdössä Santtu Raitalan ohjastama Popeye Tooma oli loppusuoralla vahvin, ja vei voiton komealla tyylillä.
Matias Salon valmentama Popeye Tooma sai lähtöselvittelyjen jälkeen paikan toisessa parissa ulkona. Keulapaikan otti Daniel Wäjerstenin ohjastama Diablo.
Keskipitkällä matkalla tilanne pysyi pitkään muuttumattomana. Matkavauhti oli reipasta, ja Diablo sai viimeisellä takasuoralla tarpeekseen. Johtopaikan peri rinnalla ravannut Timo Nurmoksen suojatti Flying Finn.
Maalisuoran alussa Flying Finn repesi laukalle. Santtu Raitala siivitti Popeye Tooman parhaseen vauhtiin, ja suomalaiskatsojat pääsivät juhlimaan maamme ohjastajaässän viikonlopun kolmatta voittoa. Dexter Dunnin ohjastama Facetime Love ehti toiseksi ja Björn Goopin ohjastama Parish Crooks V.S. sijoittui kolmanneksi.
Popeye Tooman voittoaika oli loistava 11,7a, joka alittaa entisen Brad de Weluven ja Gareth Bokon nimissä olleen Suomen ennätyksen peräti 1,4 sekunnilla. Voitosta ruunan taustajoukot kuittasivat 100 000 kruunun ykkösrahat.
Matias Salo säteili onnesta lähdön jälkeen. Hän korosti, että Elitloppet-viikonlopun voitto antaa boostia koko tallin tekemiseen.
”Meidän viikonlopun reissu jää ilman muuta plussan puolelle eilisestä epäonnistumisesta huolimatta”, Salo viittasi Star Photon laukkaan Sweden Cupin karsinnassa.
”Ollaan käyty jokusen kerran kokeilemassa Elitloppet-viikonloppuna, mutta ei olla koskaan ennen voitettu. Ei sen puoleen Solvallan muissakaan raveissa. Taso on täällä tosi kova.”
Popeye Tooma mahtuisi rahojensa puolesta vielä Ruotsin pronssidivisioonaan, mutta sen varalle ei ole tehty vielä pitemmälle vietyjä suunnitelmia.
”Hevonen saa varmaan vetää henkeä vähän aikaa”, Salo totesi.
Lähdössä kilpaili myös Antti Ojanperän tallista Greensboro Zet. Vaativalta lähtöpaikalta startannut Iikka Nurmonen luovi hevosen hienosti viidenneksi.
Iltapäivällä juostussa Amatöreliten -lähdössä Jani Peräsalo sijoittui neljänneksi Cocktail Broddalla. Lähdön voitti Veikko Haapakankaan valmentama Dencos T.D.