Täydelliset kädet ja hyvä yhteys – Ingrid Klimke korosti tarkkaa ja positiivista ratsastusta

”Super! Hyvä tyttö! Hyvä poika! Wau!” hän huudahteli.

Ingrid Klimke on 57-vuotias ratsastaja, joka kilpailee kansainvälisellä huipputasolla sekä kouluratsastuksessa että kenttäkilpailussa. Hän on ratsastanut kuudet olympialaiset ja voittanut kolme olympiajoukkuekultamitalia ja muun muassa henkilökohtaisen Euroopan mestaruuden kenttäratsastuksessa sekä MM-joukkuepronssia kouluratsastuksessa.

Hänen jo edesmennyt isänsä Reiner Klimke aloitti olympiauransa kenttäratsastuksessa ja sittemmin voitti viisi joukkue- ja yhden henkilökohtaisen olympiakullan kouluratsastuksessa.

Kirsi Oksasen Conbaso sai puomeilla takajalat töihin. Kuva: Heidi Lammi

Viime viikonlopun klinikalla oli molempina päivinä kuusi ryhmää, joissa nähtiin kerralla kaksi tai kolme koulu-, este- tai kenttäratsukkoa. Klimke kertoi, että ajatuksena oli näyttää yleisölle viikonlopun aikana mahdollisimman monta eri harjoitusta.

Klimke on kuuluisa kavalettiharjoituksistaan, ja niitä tehtiin paljon. Mitään ihmeellisyyksiä niissä ei ollut, vaan sydämenä oli tekemisen laatu.

Jokainen siirtymä tehdään huolellisesti pyöreässä muodossa, jokainen kulma ajatuksen kanssa ja jokainen hetki ratsastetaan kiinnittäen huomiota istuntaan. Hevosen suoruus ja hyvä kontakti olivat isossa roolissa.

Saksalaisvalmentaja kiitti yleisöä, joka seurasi valmennusta tarkkaavaisesti ja kannustavasti. Kavaleteilla Jenna Lamminen ja Katallin Fiinadonna. Kuva: Heidi Lammi

Kavaleteilla hevonen pitää saada venyttämään kaulaansa ja avaamaan muotoa. Askellajien laatu on säilytettävä, ja se onnistuu, kun liikettä ei lukita kädellä. Hevosilla pitää olla ahkerat ja keinuvat takajalat, joista tulee energia selän kautta ratsastajan pehmeään käteen.

Puomien avulla hevonen katsoo alas ja käyttää lihaksiaan enemmän ja saa takajalat aktiivisiksi. Ne tuovat myös ratsastajille tarkkuutta tekemiseen. Niiden tulee olla hevoselle sopivilla etäisyyksillä, joten on hyvä, että joku on maassa auttamassa.

Puomeja tehtäessä ratsastajalla on vastuu linjasta ja rytmistä, hevonen huolehtii neljästä jalastaan.

Ingrid Klimke halusi Stella Hagelstamin Hagels Prince Nassakin rennoksi ja pohkeen eteen. Klumien kanssa piti olla tarkka, ja Klimke muistutti, että pysähdys on vain opeteltava, kaikki hevoset kyllä oppivat sen. Kuva: Heidi Lammi

Isoja virheitä klinikalla ei nähty, mutta Klimke muistutti, että niitä tulee, erityisesti kenttä- ja esteratsastuksessa. Jos hevonen kompuroi kavaletilla, mennään silti seuraavalle, eikä ole syytä joutua paniikkiin tai tilata ambulanssia.

”Kenttä ja esteratsastus ei ole täydellistä. Jos jotain tapahtuu, se on tapahtunut. Se on historiaa. Minä olen nyt tässä, ja keskityn vain paremmin”, hän kuvasi oikeaa mielentilaa.

Istunnassa tärkeää on olla hevosen lähellä. Tarvittaessa ratsastajilta otettiin jalustimet pois, ja ohjat laitettiin kulkemaan siltana molempiin käsiin, jolloin vaikuttaminen ei tapahdu liikaa kädellä.

Hyvässä istunnassa kyynärpäät putoavat kohti takataskuja. Kyynärpäässä pitää olla kulma ja nyrkin pystyssä. Kun käsi on oikeassa asennossa, sillä pystyy vaikuttamaan herkästi ja usealla tavalla.

Kädet ovat lähellä toisiaan, sillä jos ne ovat leveällä, hevonen joutuu etsimään tuntumaa.

Silva Timonen sai pitää kädet alhaalla niin kutsutun kauhukahvan avulla. Kuva: Heidi Lammi

Hevosen pitää liikkua aktiivisena pyöreänä peräänannossa. Se ratsastetaan sisäpohkeella rauhalliselle ulko-ohjalle, ja tarpeen mukaan sisäohjalla vaikutetaan kevyesti nyrkin sisällä, otetaan ja päästetään.

”Enemmän vaikuttamista, pyöreämmin, ota – päästä, liiku enemmän!” Klimke neuvoi.

Hevosen suuta häiritään niin vähän kuin mahdollista, ja puolipidätteet tehdään istunnalla.

Käsistä Klimke totesi yksinkertaisesti, että niiden halutaan olevan täydelliset.

Ideaalitilanteessa kädellä on vain ohjan paino, mutta hevoseen vaikutettaessakin alle puoli kiloa. Paineen tulisi tulla nimenomaan ulko-ohjalle.

”Erityisesti nuorten hevosten pitää oppia, etteivät ne roiku sisäohjalla. Systeemissä on joku vika, jos ratsastajan kädet alkava venyä”, Klimke sanoi.

Johanna Vainio toi tilaisuuteen hevosensa Labyrinth CML. Ingrid Klimke neuvoi pysymään avuilla hevosta lähellä ja tukemaan sitä. Kuva: Heidi Lammi

Aktiivisten takajalkojen ja ratsastajan hyvän käden myötä hevonen oppii kantamaan itse itsensä, ja sen pitää tapahtua lajista riippumatta. Ratsastaja auttaa hevosen oikeaan asentoon. Kaksi kolmasosaa hevosesta pitää olla ratsastajan edessä.

Välikäynnit Klimke halusi nähdä täysin pitkillä ohjilla. Hevosen pitää saada katsoa ja kävellä kunnolla, niin että tauko on tauko niin hevosille kuin ratsastajille.

Klimke korjasi muutamien hevosten muotoa avoimemmaksi leukakulmasta, ja loppuverryttelyssä hevoset haluttiin hyvin pitkiksi, turpa lähelle maata.

Lauantain lehdistötilaisuudessa hän kuitenkin huomautti, että muodon avaaminen ei ole aina niin helppoa. Hänen nykyinen kouluhevosensa Vayron on iso, mutta ujo. Kun se tulee kilpailuissa areenalle, se rullaa itsensä kasaan, vaikka keveydestään tunnettu kouluratsastaja kuinka haluaisi sen venyttävän kaulaansa.

”Se on 186-senttinen, mutta kaikki pienet kenttähevoset ovat sitä rohkeampia”, Klimke hymyilee.

Piia Pantsu Jönssonilla oli välillä vaikeuksia saada Stella Hagelstamin kouluttama ja omistama Kom Queen of Hearts ymmärtämään, mitä pyydetään, eivätkä Klimkenkään neuvot tepsineet. Silloin käännyttiin samassa ryhmässä ratsastaneen Hagelstamin puoleen. ”Jos kuuntelisit minut ohjeitani, olisit ihan jumissa”, Klimke kuittasi.  Kuva: Heidi Lammi

Este-, koulu- ja kenttäryhmät ratsastivat samoja asioita. Valmentaja painotti, että esteratsastajienkin on otettava verryttely vakavasti, ja kun he siirtyvät hyppäämään, saman tarkkuuden on säilyttävä.

”Esteratsastajat ajattelevat, että emme me jaksa koulua, haluamme katsoa esteelle”, Klimke naurahti.

Mutta myös heille on tärkeää istunnalla toimiva hevonen, joka on suora, tasapainossa ja pyöreä muodossaan.

”Nauttikaa kouluratsastuksesta”, Klimke neuvoi esteratsastajia.

Esteillä monia harjoituksia tehtiin laskien askelia ääneen, sillä se auttaa ratsastajaa myös löytämään rytmin ja hengittämään.

Asiat tehdään kaikessa ensin helpompaan suuntaan ja sitten vaikeampaan niin, että toistoja tulee jotakuinkin yhtä paljon molempiin suuntiin.

Kenttäratsastajien suosimia vinoja estelinjoja Klimke suositteli myös esteratsastajille, sillä ne auttavat hevosia tulemaan uusintoja ajatellen teräviksi ja valmiiksi hyppäämään.

Ingrid Klime ihasteli Silva timosen ratsua Melissa L, joka vaikutti rakastavan hyppäämistä.  Kuva: Heidi Lammi

Kaikkein tärkeintä kaikkien hevosten kanssa on säilyttää hevosen motivaatio ja oppia kommunikoimaan sen kanssa näkymättömin avuin.

”Hevonen on onnellinen, kun se tietää olevansa oikealla tiellä. On tärkeää rakentaa siihen luottamus ja yhteys”, Klimke painotti.

Kun hevoset epäilivät, että katsomon eturivissä istuu leijonia, ne ratsastettiin hyvätapaisesti mutta napakasti haluttuun paikkaan, tarvittaessa ensin toisen hevosen perässä.

”Olemme kivoja, emme pyydä liikaa, mutta ratsastaja ratkaisee tilanteet”, Klimke selkeytti.

Hevosen suoruus ja reittien tarkkuus on äärimmäisen tärkeää kaikissa lajeissa. Kuva: Heidi Lammi

Hän huomautti, että hänen ajatusmaailmassaan ratsastajan kyllä pitäisi pystyä tulemaan palkintojenjakoon ratsain ilman taluttajaa. Hoitajat ovat kuitenkin tervetulleita palkintojenjakoon muusta syystä.

”He tekevät niin paljon. Kaikkiaan tässä lajissa on niin paljon ihmisiä tukemassa: hoitajat, kasvattajat, omistajat, että minä itse voisin palkintojenjaossa itse astua taakse ja muut olisivat siinä edessä”, Klimke totesi.

Hän palasi klinikan aikana moneen kertaan isänsä Reiner Klimken ajatuksiin. Hän oli ammatiltaan lakimies, jolle hevoset olivat harrastus. Hän opetti, että ratsastuksen pitää olla iloa ja nautintoa.

”Ratsastaminen oli hänelle päivän paras hetki, ja hevoset olivat hänen parhaat ystävänsä”, Klimke kertoi.

Hän painotti olevansa etuoikeutettu, koska sai kasvaa niin osaavan ihmisen kuin isänsä tukemana.

"Haluamme onnellisen hevosen ymmärtämään itseämme!" Ingrid Klimke sanoi. Kuva: Heidi Lammi

Hevosista hänelle kaikkein opettavaisin oli Abraxxas, jonka kanssa hän voitti olympiajoukkuekultaa 2008 ja 2012 sekä EM-joukkuekultaa 2011. Se oli huikea hevonen maastossa ja siitä tuli hyvä koulukokeessa, mutta se pudotteli puomeja kenttäkilpailussa viimeisenä ratsastettavassa estekokeessa.

Klimke kertoi, että haaste oli tiedossa, kun hevonen ostettiin, mutta ajatus oli ratkaista se. Vuosien mittaan kokeiltiin kaikkea, mutta lopulta estevalmentajakin luovutti.

Esimerkiksi vuonna 2011 Klimke oli EM-kilpailun johdossa, kun Abraxxas pudotti kuusi estettä.

Viimeisissä yhteisissä olympialaisissa hän pokkasi sen kanssa joukkuekullan, mutta ei startannut henkilökohtaiseen estefinaaliin lainkaan.

Abraxxas oli hevonen, joka teki parhaansa siinä missä pystyi, ja ratsastaja halusi iloita siitä.

Katso alta video Axel Lindergistä ja Quelle Bonnesta sunnuntain viimeisessä harjoituksessa.